Tavaramietteitä

kuva:pixabay/ElisaRiva

 Helmikuu ei ole aiempinakaan vuosina ollut minulle mikään varsinainen ostelukuukausi, mutta nyt ostamista ja ylipäätään kaikkea arkea on rajoittanut sairastelut, itsellä raju migreeniputki ollut päällä ja vieläkin vaivaa ja muukin perhe ollut tautisia, joten ihan vaan arjen pyörittäminen on ollut oma haasteensa.

Useimmiten sairastellessa olen ollut kiitollinen siitä, että tavaraa ei ole liian paljon, kaikella on paikkansa ja sairastaessakin on joku perusjärjestys ollut helppo pitää yllä. Nyt kuitenkin sattui sellainen sauma, jossa on makuuhuoneessa levällään pieneksi mennyttä vaatetta ja vastaavaa tavaraa, sekä kausivaatteiden laatikoita ja koska noita ei sairaana tosiaan ole jaksanut alkaa perata, ovat ne koko ajan silmissä ja jostain syystä ne näin sairastaessa ovat ärsyttäneet huomattavasti enemmän kuin terveenä.

Nuo kausikamppeet edustaa sellaista ärsyttävää, aika paljon tilaa vievää mutta välttämätöntä tavaraa, jota ei ympärivuoden tarvita mutta jonka pitää olla kuitenkin käden ulottuvilla. Enkä nyt oikein keksi niille mitään järkevää paikkaa, ne ovat aiemmin olleet nuorison isossa vaatekaapissa, mutta nyt sieltäkin tarvitsisi enemmän tilaa heidän omille kamppeilleen, joten pelkään, että noiden loppusijoituspaikka lähivuodet on oikeasti tuossa meidän makuuhuoneen nurkassa. Huoh.

Lisäksi mua on alkanut häiritä makuuhuoneessa olevat hyllyt, ne päätyivät sinne lasten huoneista uusien, heille sopivampien hyllyjen tieltä ja vaikka ne ovat kivat ja niillä on mulle tunnearvoa, olen ehkä uudestaan sen edessä, että pitäisikö nuo vaan lahjoittaa pois ja etsiä niissä oleville lasten kirjoille ja peleille joku muu paikka. Nuo tavarat ovat tuollaisia yhteisiä, joita kukaan nuorisosta ei nyt omaan tilaansa halua vaan käyvät tuosta meiltä lainaamassa.

Varmaan jotain kriittistä karsimista pitää vielä yrittää, jos jostain saisi tilaa. Tai jos edes nuo pieneksi menneet vaatteet saisi vietyä kierrätykseen ja siltä osin vähän tuo tavara vähenisi.

Ehkä kärsin myös kevyestä tilakateudesta, nuorisolla on omat, itse sisustetut huoneet, mies on nyt saanut oman työtilansa, jota sisustaa hienoksi eli on laittanut harrastustavaroitaan sinne esille kivasti ja se ainoa huone, jossa on edes vähän jotain omaa mulle, eli makkari, on muiden säästettävien tavaroiden varastotila. Mies kyllä lohdutti, et kesäolohuone on mun tilaa, mutta onpa sielläkin se yksi seinällinen kaikenlaista työkalua ym ja se on vaan ne kesäkuukaudet käytössä, joten näin talven hankien keskellä se ei oikein lohduta.

Jospa tämäkin tavaratilanne alkaa näyttää valoisammalta kunhan taudeista selvitään, migreeni (toivottavasti joskus) helpottaa ja kevät alkaa lähestyä. Toivotaan.🙏

 

Toimisiko kolmenkympin sääntö

kuva:pixabay/Pandannalmagen

 Uusi vuosi ja uudet kujeet eli alan vähitellen päästä yli ostolakkovuoden aiheuttamasta "en saa ostaa mitään" -tunteesta, joka vähän yllättäen tuntui seuraavan perässä tänne seuraavaankin vuoteen.

Onnistuin hajottamaan yhden viime vuonna ostetuista kulhoista ja koska niiden määrä on tosi tarkkaan meidän tarpeisiin laskettu, ostin nyt tilalle uuden. Löytyi samasta marketista, josta tehdään ruoka-ostokset eli ei vaatinut sen kummempaa etsimistä tai vertailua. Yritin itse asiassa ensin löytää alennuksesssa olleita kulhoja, jollaisen ostin viime vuonna eri värissä, mutta ne olivat loppuneet ja pienen harkinnan jälkeen ostin sitten normaalihintaisen yksilön, joka kieltämättä oli kauniimpi kuin mitä se ale-kulho olisi ollut. Joten hyvä näin. 

Viime vuonna käytin ostolakostani huolimatta rahaa erilaisiin kodin hankintoihin noin 500 euroa, ne uudet astiat ei edes tuohon summaan sisälly. Summa ei ole kai kovin suuri, mutta tuntuu itsestäni silti ehkä aika paljolta minimalistille, joka ei uusi tai vaihda tavaroita kauden/muodin tai edes fiiliksen mukaan. Tosin osa tuosta summasta meni lähinnä nuorisolle ostettuihin henkareihin ja vastaaviin käyttötavaroihin, varsinaisia sisustusesineitä meillä ei osteta. 

Jäin kuitenkin mietimään, olisiko joku sellainen itselle asetettu tavoite ostamisen suhteen hyvä. Kun tarkoitus ei missään tapauksessa ole kuluttaa rahaa mihinkään turhaan tai ostella vaan ostamisen ilosta. Jos viime vuonna meni tuo 500 euroa, voisi ajatella, ettei tänä vuonna nyt ainakaan enempää tarvitsisi käyttää. Jäin pohtimaan, olisiko mahdollista käyttää jopa vähemmän. Mietin myös tavaran määrään perustuvaa tavoitetta, mutta koska en ainakaan tunnusta ostelevani turhuuksia, siinä on omat ongelmansa ja tässä kohtaa ehkä säästäminen motivoisi minua enemmän kuin ostettujen tavaroiden määrien laskeminen. 

Ensin mietin viidenkympin sääntöä, eli että kuukaudessa en ostaisi mitään kotiin ruoka/hygienia/terveys-kategorioiden ulkopuolelta kuin maksimissaan viidelläkympillä. Mutta siitäpä tulisikin vuodessa jo 600 euroa ja jos ajatus olisi pitää kulut alle tuon viime vuoden, se olisi liikaa. Kolmekymppiä kuussa tuntuu kyllä tosi vähältä, varsinkin kun ajattelin ettei edelliseltä kuulta mahdollisesti käyttämättä jäänyttä summaa saisi siirtää seuraavalle kuulle. Toisaalta jos tuo summa ei sisällä kenenkään vaatteita, eikä nuorison harrastus ym. kamoja, ei sen pitäisi olla oikeasti vaikea tavoite. Ja kun summa on pieni, laittaisi se ehkä harkitsemaan kaikenlaisia "ehkä tarvitsen"-hankintoja tarkemmin.

Omien vaatteiden kohdalla tavoite on, että ostan uutta vain korvatakseni entisen hajonneen tai huonoksi menneen, mitään tavoitesummaa en taida asettaa, vaatteiden suhteen ostan säästäväisesti ihan automaattisesti.

Ehkä voisin lanseerata termin minimalistinen ostaminen, sitähän tuo tavallaan on. Säästäväisyyttä ja pihiyttäkin ehkä, mutta niiden lisäksi ajattelen, että tuollainen tavoite luo itsessään jonkunlaisen minimalistisen otteen ostamiseen ja tavaraan ja kannustaa keksimään ratkaisuja jo olemassa olevista tavaroista uuden ostamisen sijasta.

Otan täten kolmenkympin säännön käyttöön, katsotaan onnistuuko. Ilmeisesti ostolakko kaikista ärsyttävyyyksistään huolimatta oli musta jollain tasolla hauska haaste, kun pää on askarrellut sen parissa, millaisen haasteen itselleni voisin tälle vuodelle kehittää.