Minimalistin ruokahuolto

 

kuva:pixabay/MarCuesBo

Kun kirjoitin aiemmin minimalismin vaikutuksesta työelämään, päädyin pohtimaan erilaisia elämänalueita, joilla minimalismi tai sen takana oleva ajatus yksinkertaisemmasta elämästä minulla näkyy. Yksi sellainen on ruokahuolto. Ja nyt superkulinaristien kannattaa ehkä laittaa tää teksti kiinni tai ainakin hengittää syvään.

Mä arvostan perusruokaa, kotimaisia raaka-aineita ja simppeleitä reseptejä. Joskus luin ruokafilosofiasta, jossa kehotettiin syömään vain sellaista, minkä sata vuotta sitten elänyt mummokin tunnistaisi joka ikisen aineksen suhteen ja se oli musta sekä hauska että viisas neuvo ja sitä olen pyrkinyt useimmiten noudattamaan.

Yksinkertaistaminen meidän ruokailuissa ei siis tarkoita einesten mikrottamista, vaikka siitä ei enää varmaan paljon vaivattomammaksi ruoanlaittoa saisikaan. Sen sijaan se tarkoitaa sitä, etten halua/jaksa/ole kiinnostunut viettämään pitkiä aikoja hellan ääressä tai toteuttamaan monimutkaisia reseptejä, saati kokeilemaan jotain uusia eksoottisia ruokalajeja. Arvostan hyvää ruokaa ja huolella laitettua ruokaa, mutta itsellä ei siihen oikein ole intoa eikä taipumuksiakaan. Lapset jo pienenä aina ilahtuneena kiljaisivat että "isin tekemää ruokaa" kun mies oli mun sijasta kokannut ja ihan aiheesta, itsekin hymyilin silloin pöydässä leveämmin kuin omien pöperöiden ääressä. Mies siis pääosin meillä kokkaa juhlavammat ruoat ja arkenakin ilahduttavan usein. Mun tekemän arkiruokavalikoiman kivijalkaa edustaa kanamunakastike ja perunat, jauhelihakastike ja spagetti, risotto ja keitot. Itseäni hemmottelen välillä herkkuruoallani kaalikeitolla, jota kukaan muu taloudessa ei suostu syömään.😄

Usein meillä siis syödään nopeasti laitettua arkiruokaa, jonka kasarin lapset varmasti tunnistaisivat ruokapöydällään tutuksi ja turvalliseksi. Hienojen salaatien sijaan syödään ihan vaan pilkottuja kasviksia ruoan lisukkeena ja peruna, porkkana ja punajuuri ovat jääkaapin vakiovalikoimaa. Itse tehtyjen superfood-smoothieiden sijasta lapsille annetaan välipalla omena tai mandariini leivän kanssa tai lastenruokahedelmäsosepurkki. Lihasta syödään lähinnä jauhelihasta tehtyjä perusruokia kun kasvisproteiinikorvikkeet ei meidän allergioihin sovi. Mieluiten ostaisin luomulihaa, mutta sitä ei meidän vakkarikaupassa kovin usein ole, joten tästä joudun tinkimään.

Tästä suhteellisen simppelistä ruokapolitiikasta huolimatta koen, että meillä syödään ihan riittävän hyvin ja monipuolisesti ja valtaosin peruskotiruoka maistuu mun mielestä paremmalta kuin erikoisemmat kokkailut ja kaikkein parhaat reseptit onkin niitä isovanhempien sukupolvilta periytyneitä. 

 Tosin, silloin kun lasten kaverit on yökylässä ja sitä kautta ruokapöydässä, niin usein meillä syödään (kotitekoista) pitsaa. Se kun on simppeliä ja nopeaa mutta nykyisiin, vähän ehkä meidän perussapuskoista erilaisiin ruokiin tottuneille kuitenkin maistuvaa.

Miten kolmenkympin sääntö on toiminut?

 Alkuvuodesta loin ostolakkohaasteen jälkimainingeissa itselleni kolmenkympin säännön, eli kotiin saa ostaa tavaroita maksimissaan kolmellakympillä kuussa ja mielellään vain tarpeeseen. Koko kolmeakymppiä ei tietenkään tarvitse kuluttaa joka kuukausi mutta käyttämättä jäänyt raha ei siirry seuraaville kuukausille.

Kolmannes vuodesta on jo takana (mihin tää aika oikein juoksee?) ja tämä itsemääritelty sääntö on pitänyt aika hyvin.

Tammikuussa rahaa meni noin kymppi, ostin pari pakasterasiaa ja alesta huovan. Kaikki tulivat heti käyttöön.

Helmikuussa meni rahaa vähän alle kolmekymppiä, ostin kaksi kulhoa, onnistuin nimittäin jo hajottamaan viime vuonna ostamani kulhon ja lisäksi henkareita ja vierastyynyn.

Maaliskuussa kolmekymppiä ylittyi parilla eurolla, tässä oli miehen työhuoneeseen muutamia käyttötavaroita, kuten paperikori. Lisäksi ostin neljä tyynyliinaa, kun vihdoin löysin kauniita ja värikäitä tyynyliinoja kohtuuhinnalla. Entiset oli lasten pussilakanoista ommeltuja ja osa oli jo sen verran elämä nähneitä, että ihan kiva oli saada uudet.

Uusi ihanan kukkainen tyynyliina

 

Tässä kohtaa jo mietin, että näinkö sitä ihminen keksii ostettavaa just sen kolmenkympin edestä aina vaan, mutta huhtikuussa ostosten saldo olikin sitten pyöreä nolla. Mitään ei tullut ostettua kotiin, tosin aluslakana hajosi korjauskelvottomaksi mutta tilalle en ole vielä ostanut uutta, jos sopivan värinen tulee vastaan niin se on ehkä hankittava, varsinkin kun se jäljellä oleva lakanakin alkaa olla aika läpikuultava. Tykkään et lakanat ovat värikkäitä ja kivan värisiä ei oikein ole tarjolla. Minimalistina kaapista ei ihan hirveästi löydy varakappaleita.

Mutta aika vähillä ostoksilla se kolmekymppiä tulee näköjään täyteen. En edelleenkään ole varma, onko tuossa rajassa mitään oikeaa järkeä, mutta pistää se ainakin vähän miettimään, onko joku ostos oikeasti tarpeellinen, koska on myönnettävä, että on alkuvuoden aikana tullut mieleen muitakin ostoinnostuksia, jotka sitten hetken harkinnan jälkeen ovat jääneet onneksi ihan vaan ajatuksen tasolle. 

Mitään joutavanpäiväistä tai käyttämättä jäänyttä en ole ostanut. Toisaalta kesän läheisyys on herättänyt minussa asuvan puutarhatonttufanin, mulla on yksi sellainen ollut ja se ihanuus hajosi joku vuosi sitten pudotessaan talvisäilytyksessä hyllyltä. Korvaavaa tonttua en silloin ostanut, saa nähdä tuleeko nyt vastaan joku vastustamattoman ihana tonttuyksilö vai onko piha jatkossakin tontuton.