Ostolakko: maaliskuu

 Ostolakkovuoden ensimmäiset ostokset on tehty, tosin ne eivät ole minun ostamiani tai minulle, mutta laitan nekin kuitenkin ylös tännekin. Ostettiin siis kaksi ilmanpuhdistinta, terveyssyistä, joten ne eivät olleet ostolakon piiriin varsinaisesti kuuluvia. Lisäksi ostoissa oli kirjoitusvälineitä nuorisolle ja yhdelle lapsista huppari. Tämän lisäksi puoliso oli käynyt ostamassa pyykkipoikia, meillä on pihassa havukasveja, joita pitää suojata keväällä kankaalla ja nuo suojapussit lentelivät jatkuvasti karkuun, joten niiden kiinnittämiseksi nuo pyykkipojat. Vähän kiristelin hampaitani miettiessäni, että olisinko tuohon jonkun systeemin keksinyt ilman ostamista, mutta voi olla että en ja puoliso ne karanneet kankaat on joutunut pyydystämään ja laittamaan uudelleen, joten ehkä olisi kohtuutonta minun ostamattomuuteni takia vaatia häntä jättämään ostamatta jotain, mikä tuohon auttaa.

Viime vuoden maaliskuussa ostin itselleni neulepuikot, minulla oli vain yhdet sukkapuikot tuota kokoa ja niistä oli hävinnyt yksi puikko, eli kadonneen tilalle tuli tämä ostos. Hävinnyt sukkapuikko löytyi muuten vihdoin loppuvuodesta sohvan sisältä, mutta sitä sohvan välistä irroittaessa puikko hajosi. Tosin migreenin takia en ole uskaltanut pitkään aikaan neuloa, joten tämä ostos saattoi tavallaan olla turha. Lisäksi ostettiin kartonkia korttiaskarteluun ja vaatteita nuorisolle ja miehelle. Kaikki tuli käyttöön ja vaatteet olivat kasvavan nuorison kohdalla ihan tarpeeseen ostettuja. 

Rahaa meni ostoihin viime vuonna maaliskuussa noin 150 euroa yhteensä, tänä vuonna noin 65 euroa + ilmanpuhdistimet sitten useamman satasen.

Kun katselen ostokirjanpitoani edellisiltä vuosilta ja vaateostoja vuosia taaksepäin, alkuvuosi tuntuu olevan minulle aikaa, jolloin ostoksia tulee luonnostaankin suhteellisen vähän. Luulen, että se voi johtua pitkälti siitä, että joulun aikaan tulee lahjojen muodossa sen verran tavaraa kotiin, että niiden myötä ei ihan heti uutta tavaraa tarvitse eikä edes halua. Meillä ei aikuiset saa kuin muutamia lahjoja, mutta nuorison lahjojen myötä joulun lahjahuumasta pääsee osalliseksi kyllä aikuisetkin.

Ostolakko omalla kohdallani suunnilleen edelleen piti, kotiin tai itselleni en ostanut mitään, nuo pyykkipojat olivat vähän rajatapaus vaikka olivatkin puolison ostamat.

Hajoavat tavarat ja ostolakko

 Näitä tavaroiden hajoamisia on nyt tullut jokunen vastaan. Muutama vaate ja yksi reppu, kaikki onneksi saatu korvattua jo kotona olevilla tavaroilla. Sitten hajosi suihkun hana, siitä jäi säätönappi käteen ja nyt suihkun käyttö on lievästi haastavaa, onneksi kuitenkin mahdollista. Aikanaan halusin tuollaisen ei-kotimaisen minun silmääni kaikkein hienoimman hanan ja putkimies viisaasti varoitteli, ettei laatu ehkä ole sitä, mihin entisen hanan kohdalla oltiin totuttu, mutta kauneus ajoi muiden ominaisuuksien yli, ja nythän se sitten hajosi.

 Takuuaika oli onneksi pitkä ja sitä oli vielä ruhtinaalliset pari viikkoa jäljellä ja valmistaja lupasi lähettää uuden osan tilalle. Parasta on, että sen saa kuulemma vaihdettua ilman putkimiestä, joten ei tule maksamaan mitään. Ostolakon kannalta onnellinen lopputulos.

Sitten hajosi iso muovinen säilytysrasia, meillä on sitä kokoa vain kaksi rasiaa, joihin mahtuu hyvin isommat leipomukset jääkaappiin tai pakastimeen. Rasia tippui pakastimen ovea avatessa lattialle ja hajosi pirstaleiksi, jäätynyt muovi ei ole valitettavasti iskunkestävää. Tämä harmitti ihan tosissaan ja korvaavan samanlaisen rasian ostamiselle olisi ihan todellinen tarve. Kävin jopa Prisman nettisivuilta katsomassa vieläkö näitä olisi myynnissä, mutta samanlaisia ei näkynyt. Tosin, en ehkä kuitenkaan olisi ostanut, vaikka olisi löytynytkin, samanlaisia on vähän pienempinä muutama rasia, joten pitää vaan niillä pärjätä. Mutta koska ei löytynyt, ei tullut edes houkutusta ostaa, ostolakon kannalta meni siis hyvin tämäkin.

Tässä kuitenkin näkyy, miten minimalismi ja ostolakko yhdessä tuovat yllättävän helposti haasteita arkeen. Jos meillä olisi kippoa ja kuppia kaapit ja varastot täynnä, ei yhden rasian hajoaminen tuntuisi missään, sitä ei ehkä edes huomaisi. Kuitenkin, kun määrä on juuri sopiva, yksikin hajoaminen voi aiheuttaa kitkaa arjen sujumiseen, jos tilalle ei hanki uutta.

Toisaalta, minimalismi ja ostolakko yhdessä aiheuttaa parhaimmillaan varsin hyviä oivalluksiakin. Meillä on pyykinkuivaustila ollut vähän hankala ja olen siihen jo pitempään miettinyt ja mallaillut erilaisia ratkaisuja, joista mitkään ei ole päätyneet toteutukseen. Nyt kun ei voi ostaa, älysin vihdoin, että meillä toisaalla olevan ripustusoksa-systeemin saisikin tuohon pyykinkuivauspaikkaan hienosti. Ei tarvitse ostaa mitään ja toimivuus on parempi. Tämä on siis to do-listalla lähitulevaisuudessa. Siis varmaan sitten kunhan olen keksinyt, miten paikkaan entiseen paikkaan jäävät ruuvinreiät seinästä nätisti ostamatta uutta maalia tai pakkelia..

Onko ostolakossa mitään järkeä, jos kuluttaa kohtuullisesti?

 Tuota olen miettinyt, kun vastaan on tullut erinäisiä tarpeita ja ostamattomuus on tuntunut hankaloittavan elämää ja aiheuttavan päänvaivaa.

Onko mitään järkeä, että vaan periaatteen tai haasteen vuoksi en osta mitään ja mitä saavutan sillä, että pidän tiukasti kiinni tästä itse päätetystä rajoituksesta, jota kukaan ei vahdi ja josta kukaan muu ei välitä. Varsinkaan, kun en elävässä elämässä ole tätä projektiani mainostanut paljon kenellekään, eli ei minusta ole edes inspiroivaksi (tai kauhistuttavaksi) esimerkiksi lähipiirilleni.

Vaikka olenkin vähän sellainen joko-tai-ihminen monessa asiassa, olisiko tässä järkevämpää ollut joku välimuoto, esimerkiksi se, että ostan vain x-määrän vuodessa tai x-summalla vuodessa. Varsinkin kun heti alkuunsa ajattelin ostolakkoni koskevan kaikkea talouteen ostettavaa, poislukien ne mitkä kuuluvat osioihin terveys/nuorison vaatteet ja muut pakolliset heille/remontit. Olen törmännyt viiden vaatteen haasteeseen mm. Arkijärki-blogissa ja jäin miettimään myös sitä, olisiko tuo tai tuonkaltainen haaste ollut järkevämpi tavoite omallakin kohdallani.

Toisaalta, olen yrittänyt älä osta mitään-vuotta ennenkin ja kun sitten olen ostanut yhden tai kaksi tai kymmenen ns.tarpeellista asiaa, kynnys ostamiseen on laskenut koko ajan. Toivon, että kun tavoite on olla ostamatta mitään, ei jonkun oikeasti tarpeellisen asian hankkiminen vaikka nuorisolle ole se sysäys, jonka jälkeen tulisi taas ostettua kaikkea muutakin "tarpeeseen" eli suomeksi ihan vaan huvin vuoksi.

Ja tämän pohdinnan moottorina oli vuoden ensimmäiset ostot, kotiin hankittiin kaksi ilmanpuhdistinta terveyssyistä. Nämä kuuluvat kategoriaan terveys, joka ei ostolakkoon alunperinkään kuulunut ja teknisesti ottaen ne osti mies, olivat olleet hankintalistalla jo jonkun aikaa, mutta tunnustettakoon, että osallistuin ostoprosessiin valitsemalla vaaleanpunaisen ilmanpuhdistimen, kun se tuohon aika paraatipaikalle kodissa tulee ja halusin sen olevan tehokkuuden lisäksi esteettisesti miellyttävä. Lisäksi nuoriso tarvitsi kouluun kirjoitusvälineitä, ja osallistuin kyllä poikkeuksellisen innokkaasti maksamisen lisäksi myös valintaprosessiin ja ehdotin hienoja vaihtoehtoja. Että vähästä sitä ostolakkolainen saa kunnon ostohuumaa. ( Ja tämän osallistumisen ihanuutta selittää se mun lapsuuden rakkaus paperikaupan tilpehööriin, oli sellainen ihana henkinen paluu lapsuuteen hetkeksi.)

Koska ostolakkoni on kuitenkin ns. ehdoton, en tämän myötä anna itselleni lupaa katsella mitään kodintavaraa tai keksiä erilaisia tarpeita, joiden keksimiseen ei menisi varmasti edes muutamaa sekuntia vaan jatkan ostolakkoani kuten ennenkin. Mutta kirjaan "kotiin tulevat tavarat"- kirjanpitooni kyllä nuokin tavarat ja summat, koska haluan seurata ihan kaikkea meidän tavaraliikennettä.

Katse kesässä ja teltassa

 Aurinkoisten päivien ja kevään lähestymisen myötä olen alkanut yhä enemmän miettiä tulevaa kesää. Muutama vuosi sitten löydettiin suloinen pieni rantatontti lyhyen matkan päästä kotoa ja kun vanhan kodin myynti oli samaan aikaan ajankohtaista, päädyttiin osa rahasta sijoittamaan tonttiin, sen sijaan että olisi lyhennetty uuden kodin lainaa. Päätös tehtiin tunteella, ei järjellä ja nyt kun kaikki kallistuu ja laina painaa niskassa, on muutaman kerran tullut sitä kaduttuakin.

Mutta tontti on ihana, sellainen kivasti metsittynyt ja luonnontilainen, siinä on oma pieni suopläntti ja kirkas ja puhdasvetinen ranta. Sähköä ei ole, joten tontin kulut ovat satasen pintaan vuodessa, eli tiemaksu ja vero. Valitettavasti ranta ei ollut pohjaltaan luvatunlainen ja tontilla sijainnut purkukuntoisena myyty hirsirakennus oli tosiaan niin laho ja homeessa, että se piti purkaa ja kaiken lisäksi vielä vaihtaa maata sen alta puhtaaseen, eli kustannuksia tuli reilusti enemmän kuin oletettiin ja rantaan pitäisi hankkia pitkä laituri, jotta uiminen olisi kunnolla mahdollista. 

Alunperin suunnitelmana oli rakentaa tontille pieni mökki tai ainakin aitta entisen tilalle lähivuosina ja luvatkin ehdittiin hakea, mutta tässä taloustilanteessa se ei houkuttele. Ja tämä aiheuttaa tarpeen ostaa jotain. Nimittäin haaveilen isosta ja korkeasta teltasta tontille, se saisi kesät toimia mökkinä ja sen saisi talveksi purettua, tontille ei pääse talvella autolla joten rakennusten vauriot lumikuormien alla on siellä mahdollisia. Koska teltat joita harkitaan ovat hinnaltaan alle 500 euroa, olisi se hyvin edullinen vaihtoehto verrattuna rakentamiseen, jossa kustannukset olisivat tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja.

Koska ostolakon ei ole tarkoitus tehdä elämästä kurjaa, en pidä teltan ostoa mahdottomana, vaikka se vasta harkinnan tasolla onkin. Enemmänkin ostolakkoa uhkaavana pidän sitä kaikkea muuta tavaraa, jota kesäelämää varten huomaan miettiväni mahdollisesti tarpeellisena. Koska äkkiä huomaan selailevani glamping-sivustoja, haaveilevani muhkeista ilmapatjoista ja sohvista, erilaisista pöytäryhmistä ja aurinkovuoteista. Tässä on siis varmasti yksi ostolakkovuoden suurimpia kompastuskiviä. 

Onneksi olen sentään osan kesähaaveilu-ajasta käyttänyt myös sellaiseen vähän järkevämpään pohdintaan siitä, miten kuormalavoista saa rakennettua sinne pienenpienen terassin (ja ne lavat ovat jo siellä tontilla), miten kodissa jo olevia kalusteita voisi käyttää teltassa tai tuunata sinne sopiviksi ja tietysti siihen, että oikeasti en kaipaa tontilla mitään luksusta tai ihmeellistä, ihan vaan se, että siellä voi istua jonkun puupölkyn nokassa ja haistella metsää ja katsella vesilintuja, on se juttu, mitä sieltä kaipaan. En ole lintuharrastaja, mutta viime kesänä naapurin rajalla olevasta telkkäpöntöstä poikaset tupsahtelivat ulos kun olimme ihan vieressä, siinä tunsi pääsevänsä lähelle luontoa.

Eli ei tässäkään kesäelämässä ja haaveilussa, kuten ei muussakaan elämässä tavara ja varustelu ole se olennainen asia, vaan ihan muu, tunnelma, luonto ja rauha. Kuinkahan tämän osaisi muistaa niinä hetkinä, kun tavaravarustelu ja ostaminen valtaa mielen ja ajatukset?

Kannattaako korjaaminen ja tuunaaminen

Muutama vuosi sitten maalattu jakkara ja tuskalla korjatut pyyhkeet

 

 Ostolakko aiheuttaa melko arvattavasti tarpeen saada olemassa olevat tavarat kestämään mahdollisimman pitkään ja toisaalta ilman ostolakkoakin olen halunnut korjata suosikkivaatteitani tai mieleisiä tavaroita. Nyt innostuin korjaamaan pari vanhaa pyyhettä, joita on jo korjattu aiemminkin, sekä lyhentämään farkkuja.Olevinaan kaukoviisaasti sijoitin tämän homman pitempään vapaapäivät&viikonloppu-jaksoon, koska ompeleminen valitettavan usein laukaisee minulla migreenin. Homma oli isompi ja hankalampi kuin osasin ajatella ja vaati pientä tihrustamista ja purkamista ja sain kahden (ehkä) toimivan pyyhkeen lisäksi hirveän migreenin ja niskajumin, joka ei meinaa helpottaa ja on vaatinut kasan lääkkeitä, yhden sairaalareissun ja sairaslomaa. Eli kannattiko? No ei.

Sängyn pohjalla kovissa kivuissa oli aikaa katua kaikkea korjaamista ja tuunaamista isosti. Mutta samalla jäin mietimään, minkä kaiken korjaaminen on oikeasti järkevää. Onko järkevää korjata pyyhkeitä, jotka ovat jo niin haperoiksi kuluneita, että usein hajoavat korjauskohdan vierestä nopeasti. Ei ole. Ja tajusin, että nuo korjaamani pyyhkeet ovat ehkä lähinnä laudeliinaksi sopivia jatkossa, suosikkipyyhkeille toki ihan hyvä jatkokäyttö, mutta ei ehkä kuitenkaan kaiken vaivan (ja kivun) arvoista. Vaatteissa hajoaminen tapahtuu usein saumojen vierestä ja kun sen korjaa (ja minähän korjaan), kangas on jo niin kulunutta, että se muutaman pesun jälkeen alkaa reikiintyä korjauksen vierestä. Tukikangas joissain kohdin auttaa, mutta tekee usein vaatteesta vähemmän mukavan tuntuisen päällä.

Tavaroissa korjaaminen on usein suoraviivaisempaa, kiristä ruuvi tai laita kulmarauta rakenteen tueksi, hio ja maalaa pinta ja käyttöaikaa tulee lisää vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä. Esimerkiksi meidän sohvaa on korjattu ruuvaamalla irroneita jousia kiinni rakenteeseen ja taas toimii. Samoin pinnaltaan hajonnut jakkara on saanut uuden elämän hiomisen ja maalamisen jälkeen. Nämä siis ovat kannattavia korjauksia ja tavarat saavat reilusti lisää käyttöaikaa.

Vaatteissa minut saa korjauspuuhaan usein nimenomaan se, että vaate on mieluinen ja malliltaan sekä materiaaliltaan hyvä. Ja uutta samanlaista ei enää saa.

Nyt kuitenkin päätin, että en ala enää korjata tuollaisia kankaan kuluneisuudesta johtuvia hajoamisia tekstiileissä, menetetyt työpäivät ja kivuissa nukkumalla menneet vuorokaudet eivät ole järkevä "hinta" siitä, että joku jo kulahtanut suosikkivaate tai pyyhe jatkaa elämäänsä muutaman kuukauden. Ja sopivasti tähän saumaan tietenkin huomasin, että useammat kotileggarit ovat saumoista hajoamassa ja melkein jo ompelukonetta hamuilin esiin, mutta sitten järki voitti ja totesin, että osaan kyllä käyttää urheilulökäreitä kotihousuina ihan hyvin vaikkei ne niin kivan väriset olekaan.

Ja jos ostolakon aikana ihan kaikki housut hajoaa, niin sitten vaan nöyrryn ja ostan uudet, ilmankaan ei töihin voi mennä ja tätä korjausompelua ei näköjään pää ja niskat kestä. Ja jatkossa ostan leveälahkeisten sijaan suoralahkeisia farkkuja, joiden muutaman sentin liikapituus uppoaa sopivasti ryttyyn nilkasta ilman lyhennystä ja näin säästyn lyhentämiseltäkin. Ja koska en erityisemmin edes tykkää ompelusta, ei tämä ehkä ole iso uhraus vaan päinvastoin järkevää.

Suhteeni rahaan

 Suhtautumiseni rahaan on muuttunut elämän varrella aika isostikin. Lapsuudenkodista olen onneksi omaksunut ajatuksen, että lainaa otetaan vain asuntoon tai autoon ja itse olen tästä vielä vetänyt tiukempaa linjaa ja yhdessä vaiheessa nuorena hetken aikaa nostetun opintolainan lisäksi asuntolaina on ainoa laina, mitä minulla on ollut ja on. Tämä on säästänyt paljolta murheelta siinä vaiheessa, kun rahat ovat olleet tiukalla ja ainoa (turhaa) ostamista kurissa pitänyt asia on ollut se rahan puute.

Rahaa olen kuitenkin käyttänyt nuorempana vähän sellaisella mikä tulee se menee-meiningillä, toki opiskelijana tulot olivat todella niukat, varsinkin kun en pääosin nostanut edes opintolainaa ja oli jo lapsikin. Vertasin hintoja, ostin edullista ja olin tarkasti tietoinen talouden kaikista kuluista, mutta toisaalta ostelin kirpparilta hetken mielijohteesta kivoja vaatteita niin itselle kuin lapselle puntaroimatta niiden todellista tarvetta tai vaihdoin ihan hyvät pyyhkeet uusiin vain koska löysin kivempia kaupasta.

 Puoliso on taas todella harkitsevainen rahankäyttäjä ja niin kuin tavaran suhteen teininä, tein rahan suhteen aikuisiällä puolison rahankäyttöä seurattuani ja ihailtuani melkoisen käännöksen ja opettelin käyttämään rahaa ihan eri tavalla. Opettelin säästämään, lyhensimme silloista asuntolainaa hyvin nopeaan tahtiin todella pienillä tuloilla ja opettelin arvioimaan, mikä on todellinen tarve ja mikä hetkellinen innostus ostamiseen. Tiivistettynä: muutuin tuhlarista säästäväiseksi ja se tapa on pääosin pitänyt.

Nyt ostolakko on saanut minut tarkastelemaan kulutustottumuksiani myös muussa kuin tavaroiden ostelemisessa. Vaikka en ostolakolla tavoittele ensisijaisesti rahansäästöä, huomaan ruokaostoksilla miettiväni hintoja ja alkuvuoden ruokalaskut ovatkin olleet edellisvuoteen nähden pienemmät. Ruoan terveellisyydestä en silti tingi, mutta ylimääräistä turhaa naposteltavaa on tullut jätettyä ostoskorista pois ja muutamassa tuotteessa on löytynyt uudet edullisemmat suosikit. Tässäkään tavoite ei ole mahdollisimman pienet ruokakulut, vaan enemmän se, että rahaa ei menisi ihan turhanpäiväisiin juttuihin ja ruokahävikkiä ei syntyisi.

Joskus haaveilen lottovoitosta (en edes lottoa, mutta se ei tätä haaveilua estä) ja siitä miten sitten voisi tehdä sitä ja tätä ja ostaa uima-altaan ja maksaa asuntolainan pois kerralla, mutta toisaalta olen itsessäni huomannut, että moni asia on sellainen, että kun sitä on harkinnut ja säästänyt, hankkimaansa asiaa osaa arvostaa enemmän.  Eli ehkä on ihan hyvä, että se lottovoitto on vain haave.

Ostolakko ja tavaran karsiminen

Ostolakko-aiheisia lehtijuttuja ja blogeja vuosien mittaan lukiessani olen usein törmännyt siihen, että ostolakkoon liittyvä kulutustottumusten tarkastelu on vaikuttanut monella siten, että ihmiset ovat myös alkaneet tehdä karsintaa jo olemassaolevista tavaroistaan. Usein lähtötilanne on toki se, että kaapeissa ja varastoissa lymyää paljon tavaroita, joita ei enää aktiivisesti käytetä tai joita ei edes muisteta.

 Itsekin aloin tosiaan tämän vuoden alusta pitämään tavarakirjanpitoa sisään tulevista ja taloudesta poistuvista tavaroista, lähinnä uteliaisuudesta tavaraliikennettä kohtaan. Itselläni ostolakko on näköjään aiheuttanut tavaran karsimiseen kuitenkin päinvastaisen muutoksen kuin mitä monella muulla tuntuu ostolakon myötä tapahtuvan.

Aiemmin olen ollut todella hyvä luopumaan itselleni tarpeettomasta tavarasta ja kaikenlainen rikkinäisten kalsarien hamstraaminen kaapin takanurkkaan on tuntunut lähinnä järjettömältä tilankäytöltä. Nyt minulla on kuitenkin jemmassa mm. rikkinäinen collegehuppari, pieneksi mennyt (ja ehkä vähän kulahtanut) diy-naamiaisasu ja muutamia leluja. Huomaan miettiväni jopa niiden rikkinäisten sukkien kohdalla, että saisiko niitä vielä jotenkin jatkokäytettyä. Joidenkin tavaroiden kohdalla tämä on varmasti ekologista ja fiksuakin, mutta ei ostolakon tarkoitus nyt ole kuitenkaan muuttaa huushollia miksikään rikkinäisten tavaroiden kaatopaikaksi. Samoin huomaan hilloavani edelleen muutamaa yli viisitoista vuotta vanhaa täysin rikkinäistä kylpypyyhettä, joiden tilalle viime vuonna oli pakko ostaa uudet, koska joka pesussa ne hajosivat aina vähän lisää reunoista. Ja nyt sen sijaan, että siirtäisin ne edes tuonne poistettavien hyllyyn, mietin että "entä jos keksinkin jotain, miten niistä vielä saa toimivat".  Korjasin jo viime vuonna useampia vanhoja rispaantuneita kylpypyyhkeitä ompelemalla reunat uudestaan, mutta noihin jäljellä oleviin risoihin se ei pyyhkeen paksuudesta johtuen toimi, ompelukoneeni ei pysty niihin edes paksulla neulalla.

Joten nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä kevätauringon innostamana  kiinni myös noihin pinoihin, jollaisia ei oikeastaan aiemmin koko aikuisiällä ole minun nurkissani ollut ja kierrättää fiksusti niin itselle tarpeettomat kuin huonoksi menneet tavarat niiden hamsterimaisen hilloamisen sijasta. Roska on roska ja mun käsityötaidoilla se materiaali ei ehkä ole resurssi hienoihin diy-luomuksiinkaan.

Tavaran määrä ja elämän helppous

 Tänään pitkän ja väsyttävän työpäivän jälkeen kotiinpäin suunnatessa päädyin miettimään väsymystä ja arjen haasteita sekä tavaroiden vaikutusta niihin. Itse asiassa ajattelin kiitollisena, että onneksi ei ole kotona odottamassa mitään hirmuista sekasotkua, pursuavia kaappeja tai järjesteltäviä pinoja, kun tuntui, että ainoa mitä jaksan, on kammeta itseni suihkuun ja sohvalle torkkumaan.

Olen tätä aiemminkin miettinyt, silloin kun lapset ovat olleet sairaana tai arki on muuten ollut jotenkin poikkeuksellisen väsyttävää. Silloin olen aina tuntenut helpotusta siitä, että tiedän missä mikäkin on ja poikkeustilanteessakin koti on mahdollista pitää jossain määrin siistinä ja selkeänä. Jos on tarvinnut etsiä yhdelle luistimet kouluun, ei ole tarvinnut kuin kuin mennä ja ottaa ne esille, eikä se ole vaatinut sitä, että varastosta ensin tyhjentää kasoittain muita sekalaisia tavaroita pois edestä. 

Minulle siis vähemmän tavaraa on merkinnyt teinivuosista asti tosiaan elämän ja arjen helppoutta. En erityisesti pidä siivoamisesta, mutta kun tavaraa on vähän ja kaikelle on oma paikkansa, siivoaminenkaan ei ole ylitsepääsemättömän iso homma ja niin tällaisen ei-siivousintoilijankin koti näyttää ihan kivalta ja siistiltä valtaosan ajasta.

Toisaalta, en kaikessa tavoittele mahdollisimman vähää määrää, vaan enemmänkin omille tavoilleni ja tottumuksilleni sekä meidän perheelle mahdollisimman helppoa ja rentoa tapaa olla ja elää. Meillä on kaksi juustohöylää, koska en halua tiskata käsin ja näin on aina puhdas höylä kaapissa. Samoin pyyhkeissä meillä on useampia jokaiselle, ettei puhtaan pyyhkeen ottaminen vaadi edellisen pesemistä välittömästi. Ja hammastahnatuubeja ostan aina kasan, ettei tarvitse joka ostoksiin muistaa niitä lisätä.

Nyt olen huomannut, että ostolakko taitaa tuoda mun elämään ainakin välillä samanlaista helppouden tunnetta. En päivittäin mieti tarvitseeko jotain ostaa, kun olen kerta päättänyt etten osta. En käy katselemassa nettikauppoja tai listaa päässäni mahdollisia ostotarpeita. Toisaalta en ole kyllä ainakaan vielä hyvistä aikomuksistani huolimatta osannut kanavoida tästä säästyvää energiaa mihinkään omaa hyvinvointia erityisesti lisäävään uuteen aktiviteettiin, vaan lähinnä sohvalla köllöttelyyn, mutta kai senkin voi joskus laskea hyvinvointia edistäväksi hyggeilyksi, ainakin melkein.