Ostolakko: elokuu

kuva:pixabay/NickyPe

Elokuun ostokset ovat olleet kattolamput hajonneiden tilalle ja muutamia pikkuostoksia remontin viimeistelyyn, sekä nuorisolle yksittäisiä tavaroita. Näiden lisäksi ostin yhden muovirasian (2€) ja metallisen tarjottimen/lautasen(4.2€), jotka tulivat tiskipöydälle, pesuaineen ja biojätepussin alle. Meillä ei ollut mitään sopivaa noihin ja kyllästyin putsaamaan pöytää, se kun ei ole terästiskipöytä vaan hankalammin puhdistettavaa laminaattia. Olemassa olevista rasioista sun muista ei noihin tarkoituksiin mitään löytynyt, meillä on sen verran sopivasti isompia rasioita, että kaikki ovat jatkuvassa käytössä.

Erityisiä ostohaluja ei ollut, jo kesällä nuorisolle ostettujen petauspatjojen pitkä ja hankala reklamaatio on venynyt tänne asti ja vienyt hermot moneen kertaan, joten se on omalta osaltaan suitsinut kaikenlaiset houkutukset ostaa yhtään mitään.

Ostamisen sijasta järjestelin liinavaatteita ja varapeittoja ja tyynyjä fiksummin hyllyille ja sain siten tilan toimimaan paremmin ja tavarat on helpompi sieltä tarvittaessa ottaa. 

Rahaa on tosin kulunut ruokapuolella normaalia enemmän, kotimaisten marjojen satoaika on ollut parhaimmillaan ja työmatkan varrella on lähialueen tuottajan myyntipiste, josta on tullut monena päivänä käytyä niin mustikat, mansikat kuin vadelmatkin. Ihania herkkuja, joihin ilolla käytän rahaa. Ja kun ei osta (turhaa) tavaraa niin rahaa voi sitten ihan hyvällä omallatunnolla käyttää tuollaiseen arjen hemmotteluun.

Mitä olen jättänyt ostamatta?

kuva:pixabay/Elf-Moondance

Aloin tässä miettimään, onko ostolakko oikeasti vaikuttanut niin, että olisin jättänyt jotain kokonaan ostamatta, siis nimenomaan niin, etten vaan siirrä ostosta johonkin tulevaisuuteen. Olenko jäänyt jotain vaille ja odotanko niiden suhteen vain ostolakon päättymistä? Vai olenko korvannut ostoksia jollain jo olemassaolevalla onnistuneesti?

Olen jättänyt ostamatta ainakin seuraavia juttuja: tennarit, legginsit, ilmatäytteinen nojatuoli, sisustustarrat, puuvillainen torkkuhuopa, kirja, huppari, entistä hienomman värinen pyöräilykypärä ja t-paita. Varmasti paljon muutakin satunnaista, minkä haluaminen on unohtunut suunnilleen samointein.

 Noista tavaroista, jotka olen jättänyt ostamatta, suurin osa on korvaantunut jollain jo olemassa olevalla tai olen todennut, etten ihan oikeasti kuitenkaan kyseistä tavaraa tarvitse. Ainoa, jolle ei ole korvaajaa on tuo puuvillainen torkkuhuopa, nykyisessä on jo käden mentäviä reikiä kankaassa ja se näyttää enemmän joltain kirpunsyömältä roskalta kuin ihanalta peitolta, mutta ajaa asiansa vielä ja uutta en nyt aio ostaa. Mietin välillä, että ompelisin peittoon uudet kankaat tilkkutyyliin, mutta saapa nähdä. Ihan sopivaa kangasta ei ole ja tikatun peiton päältä ei mun kone välttämättä ompele kovin hyvin, puhumattakaan migreenistä, jonka tuollainen ompelu melkoisella todennäköisyydellä aiheuttaisi. Ehkä tämä odottaa ostolakon päättymistä ja käytän siihen sitten niitä jemmassa olevia lahjarahoja. Myös tuo kirja on sellainen, että sen saatan joskus vielä ostaa, se on yksi lempikirjoistani, jota mulla ei ole omassa hyllyssä ja josta nyt tuli uusi painos eli sitä olisi vihdoin saatavilla. Jos painos ehtii taas loppua ennen kuin mun ostolakko loppuu, sitten niin käy ja sen saa onneksi tarvittaessa kirjastosta ja e-kirjanakin.

Nuo ostamatta jääneet tavarat ei mun mielestä ole kovin turhia, siis mitään varsinaista krääsää tai turhuutta mutta toisaalta, niiden ostamatta jättäminen ei ole millään lailla huonontanut mun arkea tai vaikeuttanut elämää. Tästä uskallan tehdä sellaisen ilahduttavan päätelmän, että mulla oikeasti on itselleni sopivasti tavaroita ja ihan ilman ostolakkoakin en tarvitsisi ostaa muuten kuin korvatakseni rikkimennyttä käyttötavaraa. Myöskään poisheitettävää ei paljoakaan ole, joten voisi kai sanoa, että tavaratilanne on ihanteellisessa tasapainossa.

Valmista tuli!

kuva:pixabay/geralt

Kaikki meidän keväästä asti käynnissä olleet remontit ovat vihdoin valmiit! Ihanaa!💖

Remonttiputki alkoi siitä, kun pihavarastoon lisättiin ikkuna ja se oli onneksi nopea juttu ja enemmän aikaa menikin varaston tavaroiden läpikäyntiin, raivaamiseen ja kierrättämiseen. Sitten kesän mittaan tehtiin ulkolaatoitusta ja rempattiin kodinhoitohuonetta, sinne saatiin sijoitettua arkieteinen ja pyykkihuolto järjestettiin uusiksi ja kalusteita vähän muutettiin noihin liittyen. Lisäksi tehtiin muutoksia niin, että lämpimästä varastohuoneesta, joka oli ollut lemmikkihuoneena, tuli vieraskamari/työhuone ja huonejärjestyksiä vaihdettiin ja yksi uusi väliseinä rakennettiin. Osa hommista tehtiin itse ja osa teetettiin tutuilla ja luotettavilla remppamiehillä ja sekin oli kyllä joka pennin arvoista. Aika pienillä muutoksilla saatiin kotia todella paljon toimivammaksi, erillinen työhuone on osoittautunut todella hyödylliseksi ja nuorisokin on ollut uusiin tiloihinsa tyytyväinen, saivat enemmän omaa rauhaa ja me vanhemmat isompi makuuhuone, johon ei kaikki musiikinkuuntelukaan kuulu.

Pohdin aiemmin täälläkin kovasti meidän ihanien maalattujen puuhyllyjen kohtaloa ja osa lopulta päätyi sinne pieneen vieraskamari/työhuoneeseen mutta muutama tulikin meidän vanhempien makuuhuoneeseen ja niissä on nyt sitten laatikoissa tavaraa ja kirjoja, jota nuoriso ei enää halunnut omiin huoneisiinsa mutta joita ei kuulemma saa hävittää. Ja suurin osa meidän lautapeleistä, harrastetaan lautapelejä, joten niitä on useampia kymmeniä. Vähän ajatukselle nikottelin, kun itse olen "vähemmän on enemmän"-henkinen sisustaja varsinkin nukkumatiloissa, mutta napakat ja kivanväriset muihin kalusteisiin sopivat säilytyslaatikot irtotavaroille onneksi löytyivät ja kivasti nuo loppujen lopuksi tuohon seinustalle mahtuivat kun huone on isompi kuin aiempi makkari ja työpistekin saatiin makuuhuoneesta pois.

Ostolakkoa tämä remontti tavallaan haittasi, vaikka en remonttitarvikkeita ostolakon piiriin varsinaisesti laskenutkaan. Silti ostaminen on ostamista ja jouduin vertailemaan erilaisia kalusteita, tilaamaan tavaroita, noutamaan paketteja postista ja valitettavasti myös reklamoimaan viallisista tuotteista, joten ostolakko ei ole viime kuukaisina aina tuntunut ostolakolta. Ostettiin siis mm. remonttitarvikkeita, kiinteitä kalusteita ja nuorisolle uusia huonekaluja, mutta nyt voin senkin suhteen huokaista, yhtään ostosta ei enää tästä eteenpäin voi remontilla perustella, vaikka reklamoidun tuotteen tilalle on vielä uusi vastaava toivottavasti tulossa.

Mä en ole ikinä ajatellut, että viihtyisä asuminen vaatisi paljon neliöitä vaan ollaan aina asuttu perhekokoon nähden (ja muutenkin) pienissä neliöissä ja keksitty itsellemme toimivat ratkaisut ja muokattu tilaa sen mukaan. Kun ei ole ylimääräistä tavaraa, on pienempikin tila helppo sisustaa avaran tuntuiseksi ja kaikille tavaroille löytyy oma paikka. Mutta sen myönnän, että ainakin omalla kohdallani vaatii aikaa ja asumista, ennen kuin tilankäytön ja kodin ratkaisut osaa miettiä parhaalla mahdollisella tavalla toimiviksi. Tämä meidän nykyinen kotikin oli tosi hyvin ja huolella suunniteltu, mutta ennen meitä tässä asui lapseton pariskunta, joten heidän tilankäyttönsä oli aivan erilaista ja näin ollen monet ratkaisut, jotka heille oli varmasti olleet ihan huippuja, eivät meille sellaisenaan olleet niin toimivia. Nyt tuntuu että ollaan saatu kaikki tilat hyvin käyttöön ja enää ei tarvitse miettiä muutoksia vuosikausiin. Mikä on musta ihan parasta, koska vaikka suunnittelu ja remontoiminen on omalla tavallaan ihan kivaakin, niin eniten nautin kuitenkin helposta ja sujuvasta arjesta ja kodista, joka tuntuu juuri meille sopivalta ja toimivalta.

Haluan ja en halua ostaa

kuva:pixabay/Megan_Rexazin

Vaikka ostolakkoa on jo yli puoli vuotta takana, tosin myönnettäköön että onnistuminen siinä on ollut vaihtelevaa, vieläkin huomaan välillä keikkuvani kahden ääripään välillä. Toisaalta olen tosi iloinen ja tyytyväinen ajatellessani, ettei tarvitse ostaa mitään ja koen, että ostamattomuus on omalta osaltaan arkista hässäkkää ja stressiä vähentävä päätös. Toisaalta, ihan seuraavassa hetkessä törmään jossain nettisivun mainoksessa tai nuorisolle jotain tarpeellista etsiessäni johonkin ihanaan, jonka sitten samointein sisimmässäni niin kovasti haluaisin ostaa.

Mulla on jäljellä jonkun verran lahjarahaa, jota olen käyttänyt muutamana kuukautena e-kirjapalveluun, mutta tarjoukset siellä on olleet sen verran hyviä, että rahaa olisi vielä ns.korvamerkittynä ihan vaan omaan humputteluun. Ja sitten tuli vastaan ihana vihreä huppari ja samantien aivan selkeänä ajatus "osta se, ihana, tarvitset sitä varmasti". Ja heti sen jälkeen nuorison kypäräasioita päivittäessä kuntoon, tuli vastaan ihana, just mun pyörän kanssa samanvärinen kypärä ja vielä alennuksessa ja taas ensimmäinen reaktio oli "ihana, just tuollaista oon AINA (eli jonkun vuoden) halunnut/tarvinnut/haaveillut, ansaitsen kyllä ostaa sen!

Ja hetken päästä näistä ostohuuma-ajatuksista järkikin ilmoitti olemassaolostaan, onneksi. Huppari on sellaista vihreän sävyä, että en ehkä kuitenkaan siitä pitäisi ja mallikin oli varmaan liian  leveä. Ja edellinen saman merkkinen huppari joskus vuosia sitten hajosi tosi nopeaan. Kypärässä on sellainen säätöpanta, jollainen aiheuttaa mulle migreenin vaikka miten sitä löysäilisi ja entinen säätöpannaton kypärä on aivan hyvä ja ehjä. Ei se tietysti ole samanvärinen kuin mun pyörä, mutta en ehkä muutenkaan ole mikään tyylin esikuva ja muotiguru, joten naapuruston satunnaiset koiranulkoiluttajat tuskin saavat hirveää tyylitraumaa vaikka jatkaisinkin toisiinsa sointumattoman pyöräni ja kypäräni kanssa näyttäytymistä ulkosalla.

Mutta sitkeässä se on, ostamisen kuviteltu tarve eli ostohimo. Järki onneksi kuitenkin näissä voitti ja ostokset jäi kauppaan, enkä taida niitä pitkään jälkeenpäin haikailla. Eli nämä eivät nyt ostolakkoa rikkoneet, hyvä niin! Ja myönnettäköön, että oma osansa harkintaan on myös sillä, että kirjoitan näistä asioista tänne. Kun ajattelen, että jos nyt ostan tuon, pitää mun blogissakin tunnustaa taas ostaneeni jotain, se kummasti saa harkitsemaan toisenkin kerran, onko ostamiselle oikeaa tarvetta.

Minimalisti, joka rakastaa järjestystä

kuva:pixabay/geralt

Yksi minimalismini juurisyy on varmasti se, että olen suhteellisen mukavuudenhaluinen, joissain asioissa suorastaan laiska, mutta viihtyäkseni ja rentoutuakseni tarvitsen ympärilleni selkeyttä ja järjestystä. Pahimmillaan tämä näkyy silloin, kun koti on arjen ja työkiireiden takia sekaisin ja sairastun. Sen sijaan, että osaisin painua suoraan peiton alle sairastamaan, alan kuumeessa tai kivussa raivata ja siivota tavaroita paikoilleen. Mikä on luonnollisesti todella tyhmää, mutta en osaa oikein rauhassa sairastaa jos ympärillä ei ole selkeää ja siistiä. Itse asiassa terveenä siedän paljon enemmän sotkua kuin sairaana. Ja sama on ehkä muutenkin, yleisesti stressaantuneena tai muuten kuormittuneena jostain asiasta, kaipaan normaalia enemmän järjestystä kotiin ja muutenkin ympärilleni.

Mulle minimalismi ja järjestys eivät ole joku tyylisuunta tai pakko järjestää vaikkapa kirjoja värin mukaan hyllyyn, vaan tunne ja tietoisuus siitä, että tavarat ovat paikoillaan, on tilaa olla ja hengittää. Se, että vaatteet on viikattu siististi kaappiin pinoihin, että jokaisella tavaralla on paikkansa ja sohvalle istahtaessani voin katsella selkeää ja viihtyisää kotia ovat minulle iloa tuottavia asioita. Töissäkin kaikenmaailman sotkuisten varastokaappien tai vastaavien siivoaminen on musta yksinomaan hauskaa, on ihan huippua kun jostain sotkuisesta kohdasta tulee järjestyksessä oleva, helppokäyttöinen ja kivan näköinen nurkka. 

En pidä itseäni muuten erityisen luovana ihmisenä, mutta järjestelemisen suhteen olen kyllä omasta mielestäni aika luova, keksin erilaisia, usein halpoja tai ilmaisia ratkaisuja jo olemassa olevista tavaroista ja kalusteista. Joskus haaveilin ammattijärjestäjän hommistakin, mutta tuntui, ettei sellaisella työllä ole Suomessa kovin helpoa elättää itseään ja toisaalta, en taida olla yrittäjähenkinen enkä ehkä osaisi myydä omaa osaamistani kovin hyvin.

Toteutan siis rakkauttani järjestämiseen omassa kodissa ja joskus sopivan tilanteen sattuessa kohdalle myös työpaikalla. Lisäksi olen huomannut, ettei mua ärsytä kovinkaan usein vaikka muut sotkisivat, kun on tarpeeksi vähän tavaraa ja kaikelle on paikkansa, ei muiden sotkutkaan niin haittaa.

Ja otsikko sai inspiraation Fredrik Backmanin ihanasta kirjasta "Mies, joka rakasti järjestystä", rakastin kirjan päähenkilöä ja koko kirjaa kaikkineen! Jos et ole sitä vielä lukenut, lue ihmeessä!

Sähköinen minimalismi

kuva:pixabay/Sara_Torda

Koska minimalismissa on mulle kysymys elämän helpottamisesta, rentoudesta ja yksinkertaisuudesta, ulotan minimalismini myös nykyajan sähköiseen maailmaan, niin sähköpostiin kuin kaikenlaisiin asiakirjoihin, joita on sähköisenä (ja toki paperisenakin) olemassa.

 Haluan niin siviilisähköpostin kuin työsähköpostinkin olevan selkeät, mulla on molemmissa tietyt säilytettäville asioille luodut kansiot, joihin siirrän uudet viestit heti ja käsitellyt, mutta ei säästettävät viestit poistan samoin tein. Sähköiset kuitit ja vastaavat ovat omassa kansiossaan ja sieltä poistan säännöllisesti kolme vuotta vanhemmat, sen jälkeen niitä ei pääosin tarvita, verotuksen takia säilytettävät remonttikuitit ovat erillisessä kansiossa.

Puhelimessa on vain ne apit, joita oikeasti käytän, tosin mun puhelin on sen verran vanha, ettei muisti edes kestä liian montaa sovellusta. Tietokoneen työpöydällä ei ole kuin tarvittavat kuvakkeet ja kirjanmerkkipalkissa vain tietyt muutamat säilytettävät ja satunnaisesti jokunen sivu, joiden suhteen mulla on joku asia kesken.

 Ainoa, mihin tämä ei ihan yllä, on valokuvat. Tämä siksi, että kuvia otetaan kaikkien perheenjäsenten puhelimilla ja sieltä niitä ainakin pyritään siirtämään samalle koneelle ja ulkoiselle muistille talteen. Itse tykkäisin poistaa tuplakuvista toisen, huonot otokset ja vastaavat, muut eivät tätä omilla laitteillaan välttämättä tule tehneeksi ja kun ne sieltä tallennetaan, kaikki mahdolliset tärähtäneetkin otokset usein jäävät säilöön. Puoliso pääosin vastaa meillä tästä kuvahallinnasta ja koska häntä eivät ylimääräiset haittaa, saavat ne siellä olla. Jonkun verran on tehty sähköisiä vuosikansioita, joihin sitten on lajiteltu kuvia, mutta tämä ei ole järjestelmällistä. Tykkään edelleen teettää kuvia myös paperisina ja se on sitten mun homma, eli katson läpi edellisen teettämisen jälkeen otetut ja valitsen niistä ne ihan parhaat ja tilaan paperikuvat. Kuvia teetetään jonkun vuoden välein ja ehkä sadan pintaan silloin, eli albumeja ei kerry liikaa vaikka paperikuvia onkin. Tykkään ihan hirveästi selata perinteisistä paperikuvista koottua kansiota ja fiilistellä ihania arkimuistoja. Mä en nimittäin kuvaa juhlissa oikeastaan koskaan, mm. useammat lasten synttärit on menneet niin ettei kuvia ole muistettu ottaa. Mutta itseasiassa tykkään arkikuvista enemmän kuin juhlakuvissa pönöttämisestä. Koska paperikuvat on mulle se "oikea" tapa katsella kuvia, en useinkaan katso niitä koneelta, joten sähköisten kuva-arkistojen sekavuus ei sitten niin mua vaivaa.

Sähköisessä muodossa olevat jutut kertyvät hirveän helposti kaaokseksi, jonka setviminen ei houkuta. Mun keino on siis pitää alunperinkin tilanne sellaisena, ettei kaaosta ole, loman jälkeen töissä toki odottaa viestitulva, muttta pyrin sen ensimmäisellä loman jälkeisellä viikolla hoitamaan ja katsomaan läpi ja sitten taas on ihanan selkeää ja helppoa hoitaa asioita.

Viime vuosina olen ottanut tavaksi ottaa kuiteista valokuvat, ettei paperista versiota tarvitse säilyttää, ne on vielä mun puhelimen valokuvissa ja niiden suhteen pitäisi tehdä koneelle kansio, johon ne siirtäisin, mutta kun niitä on niin vähän, on se jäänyt, ehkä syksyn mittaan senkin saan aikaan.

Lautasista lamppuihin

Tällaisia ostettiin sitten useampikin

 

Juuri kun sain astia-asiat kuntoon, uudet ja kivat rikkipuhkikuluneiden tilalle ja ehdin ajatella, että nyt ei ainakaan enää ole mitään, mikä voisi hajota niin meiltä hajosi kattovalaisimet. Tai oikeastaan jo viime vuonna hajosi yksi, istuttiin olohuoneessa sohvalla ja yhtäkkiä rysähti lampusta varjostin-osa alas lattialle. Meillä on kaikissa huoneissa samanlaiset valkoiset valaisimet, olivat ostaessa halvat ja ulkonäöltään sekä valonanto-ominaisuuksiltaan ihan huiput. Mutta eivät kovin pitkäikäiset näköjään.

Tuota yhtä alas rysähtänyttä valaisinta tutkiessa kävi selväksi että muovi oli kellastunut ja hapertunut ihan valaisimen yläreunasta ja lopulta se antoi periksi ja valaisin meni kahtia. Korjaaminen oli mahdotonta, muovi oli sen verran haurastunutta. Koska valaisin oli edelleen kivoin mitä olen nähnyt, ostettiin hajonneen tilalle uusi samanlainen ja tarkastettiin muutkin valaisimet, joissa kieltämättä näkyi samanlaista kulumaa. Ajattelin kuitenkin, että muut valaisimet ovat vähemmällä käytöllä kuin hajonnut olohuoneen päävalaisin ja toiveikkaasti kuvittelin, että eihän ne muut nyt samalla lailla mene hajoamaan. 

Kunnes viime viikolla huomasin, että makuuhuoneiden valaisimissa on nyt kaikissa sama vika, valaisimen muovi on kellastunut ja kahdessa jo haljennut osittain, eli valaisimen kupu voi tulla alas milloin vain. Ostettiin siis makuuhuoneisiin nyt sitten kerralla uudet valaisimet, taas ihan samanlaiset kuin entiset ja toivon, että ne kestäisivät edes jokusen vuoden ehjänä. En yksinkertaisesti jaksanut alkaa selvitellä olisiko joku muu valaisin yhtä hyvä valonanto-ominaisuuksiltaan, mulla migreeni laukeaa liian kirkkaista valoista helposti ja noiden valaisinten kanssa sitä ongelmaa ei ole, joten ilmeisesti tyydyn näissä siihen, että laatu on huono ja olen vaan iloinen että samanlaisia saa edelleen ja voin ostaa aina hajonneiden tilalle uudet. Hinta oli noissa kyllä noussut hurjasti, joten toivottavasti laatukin olisi sen myötä parantunut (epäilen..). Ei siis tullut nollan ostoksen kuukautta tästäkään, mutta Suomen syksyssä ei ilman valaisimia pärjää, joten ostamisen voi katsoa olleen pakollista.

Tässä oli kuitenkin yksi asia, joka aidosti ilahdutti. Nimittäin se, että samanlaista tuotetta sai edelleen. Tosi usein jonkun hyvän/kauniin/kivan vaatteen tai tavaran suhteen käy niin, että kun se menee rikki, ei samanlaista enää saa mistään. Ja mä taas haluaisin useimmiten ostaa ihan samanlaisen tilalle. Kiva että edes joskus se sentään onnistuu.:)

Minimalismi ja lomailu

kuva:pixabay:veerasantinithi

                                     

Kun minimalismista kertovia juttuja näkee, tuntuu että moni minimalisti matkustaa paljon, minimalismi-innostus on jopa voinut saada alkunsa siitä, että on tajunnut matkoilla, ettei kaipaa paljoa tavaraa ja minimalismi sitten helpottaa myös sitä reissaamista ja jopa väliaikaista asumista ulkomailla. 

Omassa tuttavapiirissä moni taas sanoo, että loma ei ole loma, jos ei pääse pois kotoa ja kauas arjesta. Loma on sitä, että pääsee johonkin reissuun ja sitä kautta saa tervetulleen tauon arjen asioiden pyörittämisestä ja siten lataa akkuja, että jaksaa taas arkea.

Järjen tasolla ymmärrän molemmat näkökulmat ja mielenkiinnolla kuuntelen kun muut kertovat reissuistaan ja luen joskus myös blogikirjoituksia matkustamisesta.

Kuitenkin mun käsitys lomasta ja minimalismini vaikutus lomailuun on sitten suurinpiirtein päinvastainen noihin edellisiin esimerkkeihin nähden. Mä viihdyn lomalla kotona, matkustaminen tuntuu vaivalloiselta ja  aiheuttaa mulle lähinnä stressiä, oma vaikutuksensa on varmasti sillä, että matkustaminen laukaisee mulla aina rajun migreenin, eli perhelomat on vietetty useimmiten niin, että mä pari ekaa päivää makaan pimeässä peiton alla hotellihuoneessa hirveässä migreenissä ja loppureissun selviän särkylääkkeiden voimalla jotenkuten, voin sanoa, että ei ole mukavaa, ei kenellekään. Mulla on myös ruoka-aineallergioita, joten ravintolasyöminen reissussa ei ole yksinkertaista ja eväitä pitää keksiä itselle mukaan joka tapauksessa.

Koska viihdyn arjessani ja koen että koti on paras paikka maailmassa, tykkään siis lomallakin olla kotona. Musta on ihanaa herätä omasta mukavasta sängystäni, käydä kävelyllä lähimetsässä, makailla terassilla ja lukea, katsoa telkkaria, pelata lautapelejä ja käydä uimassa lähiympäristössä. Olen siis lomastakin riisunut kaiken ylimääräisen säädön ja tekemisen ja nautin ihan vaan olemisesta, eli olen minimalisoinut lomanvietosta kaiken ylimääräisen ja jättänyt lomaan vain asioita, jotka oikeasti ilahduttavat. Lasten takia on toki reissattu muumimaailmat, kylpylät ja eläinpuistot aina silloin tällöin, mutta tälle kesälle ei onneksi nuorisonkaan suunnasta tullut mitään erityisiä toiveita, me taidetaan kaikki viihtyä aika hyvin kotosalla. Nuorisolla tietysti oli menoja omien kavereidensa kanssa, mutta varsinaisia pidempiä reissuja ei perheellä tehty.

Tällainen lomailu tuntuu joskus herättävän muissa ihmetystä ja sääliäkin. Kun sanoo ettei ole lomalla menossa mihinkään, saa sellaisia myötätuntoisia katseita ja joskus jopa hienovaraisia kysymyksiä rahatilanteesta. Tai sitten juuri niitä kommentteja ettei se mitään lomaa ole jos on "vaan" kotona. Jollekin se ei ole lomaa ollenkaan, mutta mulle se on parasta lomaa<3