Ostolakko: huhtikuu- Neljäs kuukausi ostolakkoa takana

 Neljäs kuukausi ostolakkoa alkaa olla takana ja ostoksia kotiin tai itselle on ollut tasan yksi, eli teltta. Säät suosivat niin, että ollaan saatu se koekasattua ja täytyy sanoa, että olen tuohon ostokseen oikein tyytyväinen ja uskon, että siitä on paljon iloa ensi kesänä. Teltan alle voi joutua ostamaan jonkunlaisen pressun suojaksi, joten sellainen lisäostos lähiakoina on varmaan tähän liittyen vielä tulossa.

Lisäksi nuorisolle on ostettu kenkiä ja muutamia vaatteita, kauden vaihtuminen paljasti pieniksi menneitä kamppeita ja niiden tilalle tarvittiin uudet.

Viime vuonna huhtikuussa ostoissa oli uusia pyyhkeitä rikki menneiden tilalle, uudet matot eteiseen, nekin hajonneiden tilalle, kun entisistä oli pohja mennyt rikki, varmaankin painepesuripesun jäljiltä, kumipohja ei sitä näköjään kestänyt. Lisäksi viime vuonna ostin hiiriajastimen rikkimenneen samanlaisen tilalle ja muutamia paperi- ja arkartelutarvikkeita nuorisolle.

Tänä vuonna rahaa meni huhtikuussa telttaan 223 euroa ja nuorison kamppeisiin vähän alle 300 euroa. Viime vuonna huhtikuun ostokset maksoivat reilun satasen. 

Tässäpä hassu yhtälö, viime vuonna ostolakko ei pitänyt yhtään ja silti tänä vuonna rahaa meni moninkertainen määrä, vaikka ostolakko telttaa lukuunottamatta pitikin. Tämä kuitenkin selittyy lähinnä sillä, ettei nuorison tarvitsemat tai edes haluamat asiat kuulu ostolakkoon ja mietinkin välillä, pitäisikö minun tehdä jatkossa rinnakkainen kirjanpito, jossa ne eivät edes näkyisi.  Haluan kuitenkin niihinkin menevien summien näkyvän jossain itselleni, mutta voi olla että blogista jätän ne jatkossa pois kokonaan. 

Kuten muistakin blogimerkinnöistäni näkyy, ostolakko herättää tunteita, tässä kuussa eniten turhautumista ja kyseenalaistamista. Iloa ja mukavaa haastetta ei nyt ole niinkään löytynyt, enemmän sellaista hampaat irvessä keksimistä ollut tämä kuukausi. Silti ajattelen, että ei sekään ole ihan turha tunneskaala, kertoohan se siitä, miten monessa asiassa uuden ostaminen kuitenkin tuntuu paremmalta ja helpommalta ratkaisulta kuin entisen tavaran hyödyntäminen tai nykyiseen tyytyminen. Ehkä haaste onkin siinä, että oppisi erottamaan ne asiat, joiden ostaminen on tarpeen ja omaa hyvinvointia lisäävää ja ne, joiden kohdalla ostaa vaan tavan, mainonnan tai huvin vuoksi, ilman että se uusi tavara luo muuta kuin lisästressiä kun sille pitää keksiä paikka, sitä pitää huoltaa ja mahdollisesti joskus sitten vielä hävittää oikealla tavalla.

Ulkovaraston muutos kesäiseksi oleskelutilaksi on ajankohtaista ja siellä se tavaran määrä tulee taas vastaan. Vaikka meillä on varmasti aika harkittu määrä tavaraa, niin kieltämättä omakotitalo ja varastotilat ovat tehneet aika helpoksi ostaa joitakin tavaroita vähän niinkuin huomaamatta, kun niille on helposti löytynyt tilaa. En ole mitenkään varma, että ihminen tarvitsee esimerkiksi painepesuria itselleen, varsinkin kun se rikkoi ne matot, perinteinen letku ja harja-pesumenetelmä olisi säästänyt mattojen ostolta. Luulen että toukokuun haaste onkin tuon varaston tavaran läpikäynti ja miettiminen, onko kaikki siellä oikeasti tarpeen ja jos on, mihin ne säilötään, jos tilasta aikoo saada kesäolohuoneen.

Lisää hajoamista

 Ostolakkoa aloittaessani tavaroiden hajoaminen oli asia, jonka oletin vaivaavan vasta joskus vuoden loppupuolella. Uutena hajonneet farkut todistivat jo toisin, mutta vähän yllättäen olen nyt tilanteessa, jossa useampi hajoaminen samaan aikaan vaikuttaa niin, että ostolakko tuntuu hetkellisesti kovin hankalalta.

Mun läppäri on tullut mulle käytettynä ja ollut mulla lähemmäs kymmenen vuotta. Välillä se puhkuu ja puhisee, välillä sammuillee ja akku ei ole toiminut vuosiin, mutta noin muuten se on oikein toimiva. Nyt kuitenkin tasohiiren toinen nappi on ilmeisesti kulunut niin paljon, että se toimii vain satunnaisesti ja se todella haittaa koneen käyttöä. Ratkaisu on varmaankin irtohiiri, jonka käytöstä en tykkää ja sellainen onneksi löytyy taloudesta valmiiksi.

Mun jalka taas on vähän rikki ja vaikuttaa siltä, että jos en halua viime kesän jalkaongelmien palaavan ja pilaavan toistakin kesää, pitää siirtyä lättäpohjaisista kengistä pois. Vaikka jalka ei tavara olekaan, tämä vaikuttaa kuitenkin niin että joudun luopumaan ehkä muidenkin tennareiden käytöstä  kuin vain niistä kovapohjaisista, joista ongelma varmaan sai alkunsa. Mulla onneksi on jopa kahdet lenkkarityyliset kengät olemassa. Kahdet ainoastaan siksi, että viime vuonna tein poistokorista heräteostoksen, josta vielä kärsin tunnontuskia, kun ajattelin ettei mulla ole toisille lenkkareille mitään tarvetta, kun tennareissa pääosin kuljen. Selitin lenkkariostoksen halvalla hinnalla ja sillä, että onpahan sitten varastossa toiset lenkkarit, jos käytössä olevat alkaa hajota. Kerrankin heräteostos vaikuttaa jälkeenpäin loistavalta valinnalta.  Mun  muut kevät- ja kesäsään kengät on litteäpohjaisia tennareita, joita ei taida jalat enää kestää. 

Lisäksi mun rakas torkkupeitto, ihana puuvillainen ja tosi kaunis on alkanut reikiintyä. Paikkasin ensimmäiset reunoihin tulleet reiät, mutta nyt on pakko luovuttaa kun reikää tulee reiän ja paikkauksen viereen nopeampaan tahtiin kun ehdin entisiä korjata. Käytän sitä silti kunnes on enemmän reikiä kun peittoa. Toista torkkupeittoa ei meillä ole, joten millään olemassaolevalla sitä ei voi suoraan korvata. Nuorisolla on yksi vähän samantapainen peitto, mutta luulen, etten ole kovin suosittu, jos sitä alan omia itselleni.

Lisäksi yhden ison säilytyslaatikon kansi  on hajonnut reunasta pirstaleiksi, eli ei voi korjata. Nyt tuohon tarvitsisi uuden kannen, mutta yritän yhdistella tavaraa, niin että muihin laatikoihin mahtuisi ja ei tarvitsisi ostaa mitään. Samanlaisissa laatikoissa on siis kaikki talvivaatteet ja luistimet ja eri kauden kengät.

Monta yksittäistä asiaa, joihin ostaminen olisi helppo ratkaisu. Vaikka keksinkin jonkunlaisen ratkaisun noihin, väitän että olisi tosi kiva, jos vaan voisin ostaa hyvät paksumpipohjaiset kengät, uuden torkkupeiton (jos jostain kivan edes löytäisin), uuden säilytyslaatikon ja ehkä sen läppärinkin. Ja mietin jälleen kerran, onko tässä mitään mieltä, että mä vaan jonkun oman päähänpinttymäni vuoksi jätän ostamatta oikeasti tarvittavia tavaroita. Ehkä ei, mutta sisu ei ainakaan vielä anna periksi tässä kohtaa kuitenkaan luovuttaa.

Voisiko ostolakko olla elämäntapa?

 Tässä on taas ollut monenlaisia mietteitä ostolakosta. Nuorisolle on ostettu säiden vaihtumisen myötä uusia kamppeita, joten ostamista on tullut harrastettua, vaikkakin aiemmin määritellyissä rajoissa. Lähipiirin lapsilla on juhlapäiviä tulossa, joten lahjaostoksia on tehtävä lähiaikoina. Lahjoissa pyrin mahdollisuuksien mukaan eettisesti kestäviin valintoihin, kirjoihin ja Euroopassa tehtyihin vaatteisiin, mutta välillä toiveet on leluja tai juuri tiettyä vaatetta ja  silloin ostan sitä toivottua, vaikka se olisikin muovista ja kaukana tehtyä. Monet palapelit muuten tehdään niinkin lähellä kuin Euroopassa, joten niitäkin on tullut paketteihin käärittyä.

 Lisäksi oivalsin, että viime kesänä pahaksi äitynyt kantapäävaiva onkin voinut saada alkunsa joku vuosi sitten nuorisolta mulle jääneistä kengistä. Otin nimittäin yhdet kevättennarit taas käyttöön ja kipua on alkanut tulla uudelleen ja viime vuonna vaiva alkoi nimenomaan huhti-toukokuun vaihteessa kun samat kengät otin käyttöön. Kengät on mukavan tuntuiset, joten en siksi tajunnut yhteyttä aiemmin, mutta verrattuna moniin muihin tennareihin ja kenkiin, pohja on todella kovaa materiaalia. Ja ei, tämä ei sentään ole tekosyy uusien ostamiselle vaikka niitä uusia tennareita kovasti halusinkin, vaan otan käyttöön toiset olemassaolevat kengät ja katson helpottaako tilanne.

Tämä kenkäasia, nuorison ihan aiheelliset tarpeet varusteissa ja omat hajoavat vaatteet saivat kuitenkin miettimään, voisiko ostolakko edes olla elämäntapa. 

Jos ostolakkoon kuuluu ajatus että käytettyä voi ostaa, eli lakkoillaan vaan uuden ostamisesta niin varmasti voi. Tai jos lahjoituksena tai vaihtamalla saatu tavara on ok, silloinkin ostolakko on varmasti pitkälti mahdollinen elämäntapa mutta vaatii vielä enemmän aikaa ja vaivaa. Omalla kohdallani tulin siihen tulokseen, että vaikka ostolakko vuoden kestävänä haasteena on mahdollinen, pysyväksi elämäntavaksi siitä ei mulle olisi. Kun vaatteita ja tavaroita on aika vähäinen määrä ja kaikki ovat aktiivisesti käytössä, hajoamista tapahtuu säännöllisesti ja loputtomasti ei voi korjatakaan. En koe myöskään mielekkääksi ajatella elämää siten, että koskaan ei saisi ostaa yhtään mitään omaksi ilokseen vaikka pakollista tarvetta ei olisikaan. 

Voisin kuitenkin ajatella, että vaatteiden ja arkitavaroiden suhteen sellainen linja, että uuden ostaa vain hajonneen tilalle, olisi mulle ihan mahdollinen pysyvänä ja jopa vuosikymmeniä kestävänä elämäntapana. Minimalistina kun tavaran runsas määrä ei ole mulle iloa tuottava asia, päinvastoin. Mutta haluan kuitenkin joskus ostaa kivan kirjan tai lankaa ihan vaan ilahduttaakseni itseäni. Tai joskus tulevaisuudessa hankkia kesäpaikkaan värikkään riippumaton, jos sellaista sinne alan kovasti kaivata.

Väittäisin myös, että ilman todella ankaraa paneutumista asiaan, ei tavalliselle ihmiselle ole kovin helppoa olla pysyvästi täydessä ostolakossa, tavaroita hajoaa ja jotain uutta voi tarvita vaikkapa muuton tai elämäntilanteen tai työpaikan vaihtumisen vuoksi. Mutta varmasti ostolakko voi auttaa tarkastelemaan omaa ostamista ja suhdetta tavaraan vähän uudesta näkökulmasta, siihen ainakin itse pyrin. Eli ostolakko jatkukoon, mutta rajatun ajan.

Minimalismi ja varautuminen

 Viime vuosien maailmantilanne ja kriisit ovat nostaneet kaikenlaisen varautumisen puheenaiheeksi ja ihan tavallisen ihmisen arkeen kuuluvaksi arjen asiaksi. Olen juuri lukenut aiheeseen liittyvää Juha-Antero Puistolan ja Riitta Björnin kirjaa "Kansalaisen varautumisopas" ja siitä inspiraatio aiheesta kirjoittamiseen tuli. Näimme vessapaperihamstrauksen koronan alkuaikoina ja sota on nostanut ainakin vanhemmissa sukupolvissa esiin myös muistoja sodanaikaisten ja sodanjälkeisten vuosien puutteesta ja säännöstelystä. Kuitenkin moni minimalismista kertova lehtijuttu tai nettitarina kertoo miten minimalistilla ei ole mitään ylimääräistä ja monen motto on "kauppa on varastoni". 

Voiko minimalisti siis varautua vai onko minimalismi ja varautuminen aina toistensa vastakohtia?

Varmaan jonkunlainen ääriminimalisti (mitä se sitten kenenkin kohdalla edes tarkoittaa) ei varaudu. Jos kotona saa olla yksi lusikka ja yksi haarukka ja yksi ruokapurkki, ei varautuminen taida oikein luonnistua. Kuvittelisin kuitenkin tämän ihmisryhmän olevan aika pieni ja edustavan häviävän pientä osaa minimalisteista? Itse ajattelen, että varautuminen ja minimalismi ovat itseasiassa enemmänkin toisiaan tukevia asioita kuin toisensa poissulkevia tapoja suhtautua maailmaan ja poikkeustilanteisiin.

Minun kohdallani minimalismi helpottaa varautumista. Toki en ole rakentanut bunkkeria pihalleni tai varautunut zombie-maailmanloppuun, joten jalkajousia ja kymmenen vuoden selvitymistarvikkeita ei löydy. Mutta koska olen minimalisti, ei kaapit ole täynnä erilaista tavaraa, jolloin tilaa minun näkökulmastani järkevään varautumiseen on paremmin olemassa. Meillä on siis peruselintarvikkeita useampi pussi ja purkki, mehua, hammastahnaa ja saippuaa ja sitä vessapaperiakin useammaksi viikoksi. Ja kaikki nuo mahtuu helposti kaappiin ja laatikoihin, joten jos tullaan kipeäksi, ei tarvitse huolehtia ostosten tekemisestä kipeänä eikä myöskään miettiä miten saisi jotain ylimääräistä jauhopussia tai saippuakanisteria sullottua täpötäysiin kaappeihin. 

Tiedän missä mitäkin on, kaapeissa mahtuu myös olemaan useampi ylimääräinen fleecepeitto, lähinnä koko perheen läpikäyvän oksennustaudin varalta, jolloin ei lakanoita ehdi pestä ja kuivattaa riittävällä tahdilla, fleecepeito kestää 60 asteen pesun, suojaa patjaa ja kuivuu parissa tunnissa ja niistä voi rakentaa iloisenvärisiä majoja silloin kun oksennustauti ei vaivaa (ilmainen vinkki lapsiperheille). Jos iskee sähkökatkos, taskulamput ovat helposti saatavilla, ei tarvitse tyhjentää kaappia tai varastoa löytääksen niitä. Kerros- ja rivitalossa aiemmin asuessamme varastokopit olivat myös väestönsuoja. Naapureiden kopit vaativat useamman tunnin, että sieltä jotain tavaraa sai edes ulos, koska tavarat pahimmmillaan romahtivat ovea avatessa käytävälle, meidän kopissa olisi voinut suoraan nukkua lattialla, kun ne vähät varastotavarat olivat hyllyllä siististi. Eli jos poikkeustilanne olisi vaatinut väestönsuojaa, me olisimme vain kävelleet omaamme. Tosin varmasti siinä tilanteessa olisi sitten autettu naapureita tyhjäämään heidän koppeja mutta tässäkin minimalismi oikeasti teki ihan arjestakin toimivampaa  kun varasto ei ollut mikään kattoon saakka täytetty tavaroiden hautausmaa.

Minimalistin tavarat usein ovat myös kestäviä ja monikäyttöisiä ja uskon, että laadukas ja kestävä ja korjattava tavara olisi jossain pula-aikatilanteessakin hyödyllisempi kuin joku nopeasti hajoava kertakäyttötuote, jota ei voi korjata vaikka haluaisi. Ja kun minimalismi joskus vaatii myös sellaista "laatikon ulkopuolelta-ajattelua", uskoisin ja toivon, että se kekseliäisyys ja maailman katselemisen tapa voisi poikkeustilanteessakin olla hyödyksi niin itselle kuin muille.

Tennareihin kompastelua ostolakon tiellä

 Yli neljäsosa ostolakkovuodesta on takana ja vielä jokunen viikko sitten olisin todennut, että helppoa on pääosin ollut. Ja tottahan tuo on alkuvuoden suhteen ollutkin, hirveästi ei ole ollut isompia ostotarpeita tai edes haluja, lähinnä välillä kipeänä sellaista yleistä tylsyyttä, jota olisi mielellään piristänyt nettikaupoissa viihtymällä.

Nyt kuitenkin olen tehnyt ostolakkovuoden ensimmäisen ostoksen, eräässä retkeilytarvikkeita myyvässä nettikaupassa oli hyvät pääsiäsialennukset ja ostettiin kesäksi iso teltta. Teltan on siis tarkoitus korvata mökki kesän vietossa ja todella toivon, että teltta osoittautuu kivaksi ja toimivaksi käytössä. Hintaluokaksi teltalle oli meillä päätetty alle 500 euroa ja kaikkine alennuksineen tuolle jäi hintaa vain reilut parisataa euroa ja teltan ulkonäkö, korkeus ja lattiatila vaikuttaa meidän käyttöön erittäin hyvältä. Jos se kasattunakin on oikeasti yhtä hyvä kuin oletan, saatan tänne blogiinkin jokusen kuvan meidän kesämökkiteltasta aikanaan laittaa.

Itsevarmana ajattelin, että nyt kun teltta on hankittu, ei ainakaan ole enää mitään tarvetta edes miettiä minkään tavaran ostamista. Kunnes lähes samantien sään lämpenemisen myötä nuorison kenkätilanne havaittiin sellaiseksi, että uusia pitää ostaa. Ja nyt olen sitten katsellut ja ehdotellut erilaisia tennarivaihtoehtoja heille ja samalla iskenyt silmäni useampiin aivan ihaniin tennareihin, joita ihan hirveän kauhean kamalasti haluaisin heti ostaa itselleni. Koska ne on ihanat ja mulla ei ole ikinä ollut just tuollaisia ja tarvitsisin ne a) juhliin b) kosteampiin kesäkeleihin c) joku muu yhtä surkea tekosyy.

Ja tajuan ihan vallan mainiosti, että mulla on ihan hyviä kenkiä olemassa, ne on ehjiä ja kivoja ja en todellakaan joudu kulkemaan paljain varpain vaikka jotkut niistä hajoaisivatkin. Eli kyseessä ei ole minkäänlainen tarve vaan ihan puhdas ostamisen halu mutta sitäkin ankarampi sellainen. Kävin jo kauppaa itseni kanssa, että jos myisin/lahjoittaisin yhdet entiset tennarini pois (rehellisesti sanoen, niiden tennareiden kohdalla väri on mulle ehkä vähän väärä, vaikka niitä olen ihan aktiivisesti pitänyt) niin silloinhan uusien ostaminen ei oikeastaan olisi ostamista. Eli yritän käydä kauppaa itseni kanssa ihan itse päättämistäni säännöistä, että voisin kiertää niitä, mikä on jo surkuhupaisaa.

Ainakin vielä olen kuitenkin saanut hillittyä itseni ja toivon, että kun nuorisolle saadaan ostettua uudet kengät, tämä tennarikuume omalta kohdaltani menee ohi, kun ei enää ole asiaa kaupan tai nettikaupan kenkäosastolle ollenkaan ja ostolakko pitää.

Kuva:Pixabay/Pexels

Voiko tavara tuoda onnea?

Minimalistin oikeaoppinen ja odotettu vastaus otsikon kysymykseen pitäisi varmaan olla että ei, tavara ei tuo onnea. Ja vaikka olen itse sitä mieltä, että liika tavara useimmiten tuo lähinnä hankaluutta ja kuormitusta elämään ja arjen pyöritykseen, en silti ihan suoraan vastaisi tuohon kysymykseen ei. 

Tavara ei tuo sellaista onnea, minkä tuovat läheiset ihmiset, merkityksellinen tekeminen tai hienot elämykset. Mutta kyllä ainakin omaan elämääni jotkut tavarat tuovat ihan vaan olemassaolollaan iloa ja hyvää mieltä. Minusta on mukavaa, jos käyttötavarat ovat omiin silmiin kauniita ja saan arkeeni iloa noista esineistä. Voin kuvitella, että joku, jolle tavaran määrä ei ole olennainen asia, saa samaa iloa vaikka jostain keräilyesineistä joita pitää esillä vain kauneuden vuoksi.

Ja sama vaatteissa, kyllä minusta on paljon hauskempaa pukeutua minusta kauniisiin vaatteisiin ja miellyttäviin materiaaleihin kuin johonkin, mikä ei itseä miellytä. 

Omat rakkaat tai tärkeät tavarani ovat kuitenkin jonkun toisen silmään varmaan ihan turhia tai tyylittömiä, jokaisella kun on oma makunsa. Siksi en ajattele minimalismin tuovan kaikille onnea tai olevan joku takuuvarma keino helppoon elämään, itselleni se sopii, jollekin toiselle sitten joku muu tapa. Uskallan kuitenkin väittää, että kun ne itselle mieluisat tavarat ovat esillä ja käytössä, ne tuovat iloa tavallisiin arkihetkiin, sen sijaan, että ne keräisivät pölyä jossain kaapin nurkassa tai hyllyn reunalla. Olipa niitä tavaroita paljon tai vähän.

Vuosi sitten huhtikuussa meillä hajosi keittiön ajastin ja oli selvää, että ostan tilalle samanlaisen, vaikka se ei ollut halvin ja piti erikseen tilata. Tämä tavarapari nimittäin on yksi mun jokaisen päivän piristyksiä, keittiön kellona toimii mun vanha herätyskello, yksi harvoja tavaroita, jotka on nuoruudesta asti kulkenut mun mukana. Herätystoiminto lopetti toimintansa vuosia sitten ja kello siirtyi silloin keittiöön. Ja kun useampi vuosi sitten meidän silloinen munakello hajosi ja löysin netistä hiiriajastimen, valinta oli selvä. Ja nyt nuo kaverukset töröttävät keittiössä liesituulettimen päällä ja joka kerta ilahduttaa kun niitä katselen. Ja rehellisesti, tuo hiiriajastin ei ole kaikkein luotettavin tai toimivin ja silti sellainen tulee jatkossakin meillä olemaan. Jos se (taas) hajoaa ja jos hajonneen tilalle ei joskus enää saa uutta, yritän sitten varmaan vaikka korjata tuon, koska tää on vaan niin huippu pari.

 

Poistuvia tavaroita ja varaston tulevaisuus

 Otin sitten itseäni maaliskuussa niskasta kiinni ihan niin kuin suunnittelinkin ja kävin vihdoin läpi nuo kaappeihin kertyneet poistettavat tavarat, joita olin säästellyt ostolakon aiheuttamassa "jospa siitä vielä jotain saa"-tunteessa. Lisäksi käytiin nuorison vaatekaappeja yhdessä läpi ja sieltä lähti kiertoon ihan reilusti pieneksi mennyttä vaatetta. 

Taloudesta poistui maaliskuun aikana 49 tavaraa, joista oli vaatteita 25, muita tekstiilejä kymmenen ja loput hajonneita tavaroita ja vanhoja leluja. Sain vihdoin poistettua kaapista ne vanhat rispaantuneet pyyhkeet, joita ei enää pystynyt korjaamaan ja kävin läpi myös naamiaisasulaatikon, jonka kaikki asut olivat lapsille jo pieniä. Kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä, ehjät naamiaisasut laitoin kierrätykseen, joten joku ehkä ehtii tehdä sieltä löytöjä vappunaamiaisiin.

Tilaa tuli lisää ja käytössä olevat tavarat sai kätevämmin pinoihin, joten tämä raivaaminen tuotti myös hyötyä ihan tavallisiin arkipäiviin.

Se on kyllä harvinaisen totta ainakin omalla kohdallani, että kun tuntuu että kaipaa jotain uutta kotiin, olisi järkevintä siivota tai vaikka vaihtaa huonekalujen paikkaa. Pienikin muutos tai järjestely saa katsomaan kotia taas uusin silmin, siinä ei uusia verhoja tai purnukoita oikeasti tarvitse. Ja kun käy läpi tavaroita, ei myöskään halua niitä lisää, kun entisistäkin huolehtiminen vaatii oman aikansa. 

Seuraavaksi suunnitelmissa olevana projektina on käydä ulkovaraston tavarat läpi ja luopua osasta ja sitten järjestellä se niin, että siellä voisi kesällä oleskella halutessaan. Pinterestissä on ihania juttuja kun hakee "she shed" ja kun meillä tuollainen pieni rakennus pihassa on, on jotenkin järjetöntä, että siellä on vain tavaraa ja siksipä aion siitä jonkunlaisen kesäolohuoneen virittää. Ostolakkoa tämän ei ole tarkoitus rikkoa, joten mielikuvitusta saatetaan tarvita, kun varastoa kalustetaan, mutta toivon, että tässäkin asiassa alkaa mieleen tulla luovia ratkaisuja.

Mietin kyllä sitäkin, että en ehkä ihan loppuun asti miettinyt ostolakkoani, kun olisi sekä varaston tuunailemista että mahdollista kesätelttailua suunnitelmissa, kumpikin mitä ihanin tekosyy jos jonkunlaiselle ostamiselle. Mutta joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön eli ostolakko jatkuu. Raportoin kyllä tännekin, miten varaston kesän myötä käy ja jos siitä tulle hieno, saatan laittaa jotain kuviakin.

Vaatteet numeroina

 

Tennarilöytö parin vuoden takaa

Koska itseäni kiinnostaa muiden vaatemääriin liittyvät blogikirjoitukset, päädyin siihen, että itsekin avaan vähän omia vaatemääriäni. Tähän inspiraatiota toi Ministi arkea-blogin  Riinan blogikirjoitus tavaroista, joita hän omistaa vain yhden. 

Itsekin omistan vain yhden juhlamekon, vaikka pidän mekoista ajatuksen tasolla, olen tosi huono sellaisia käyttämään. Tuo juhlamekko on ostettu yli viisitoista vuotta sitten, se on ihana vaaleanpunertava ja kirjailtu ja olen pitänyt sitä useimmissa kesäajan juhlissa kaikki nämä vuodet. Tosin nykyään se on vähän liian tiukka ja tykkäisin enemmän pitkästä kuin polvipituisesta, mutta en ole yhtä kivaan pidempään mekkoon törmännyt, joten entisellä mennään.

 Ja nuorempana mulla oli vain yhdet kengät, sellaiset paksumpipohjaiset skeittitennarit (Spirit läppälenkkarit), joita pidin kesät ja talvet, talvella villasukan kanssa ja kesällä ilman, Aina oli kuivat ja lämpimät jalat ja vasta kun tuon tennarimallin valmistus tai maahantuonti lopetettiin, jouduin ostamaan eri kengät eri vuodenaikoihin.

Housuihin ja päällyspaitoihin minulla pätee kolmen sääntö. Eli kolme samanlaista on sopivasti, yksi päällä, yksi pesussa ja yksi puhtaana. Minulla on siis kolmet farkut, kolmet urheilulökärit, kolmet legginsit ja kolmet kesähousut sekä kolme paksumpaa hupparia, kolme ohuempaa hupparia, kolme paksumpaa kotipaitaa, kolme hienompaa paitaa ja kolme pitkähihaista kesäpaitaa. 

Näiden lisäksi yksittäisiä vaatteita löytyy muutama, yhdet juhlahousut, yhdet pyjamahousut, yksi trikoohame, neljä pitkähihaista trikoopaitaa ja yksi fleecepaita sekä t-paitoja ja hihattomia yksi pino kaapissa. Vaatemääräni tuntuu itsestäni sopivalta, ei vähältä eikä paljolta. Ulkovaatteista minulla on pareittain takkeja, yksi töihin ja yksi kotiin aina kautta kohti eli yhteensä kuusi takkia, mutta ulkohousuja on vain yhdet syksyyn ja yhdet talveen. 

Kenkiä on vähän samalla logiikalla, kahdet aina kenkätyyppiä kohti, paitsi juhlakenkiä on vain yhdet. Kengissä tennarit ovat nykyään mun heikkous, kivoja tennareita voisin ostaa ehkä huvin vuoksikin, mutta olen yrittänyt pysyä siinä, että vain rikkoutuneiden tilalle ostan uudet. Ihan aina ei tuo ole onnistunut, koska kivoja, halpoja ja omaan jalkaan sopivia kenkiä ei ole aina helppo löytää, jolloin joku huippu alelöytö on kyllä saattanut lähteä kaupasta mukaan, vaikka entiset kengät olisivat olleet vielä ehjät. Kuten nuo kuvan ihanat kesätennarit, jotka oli alehyllyssä seitsemällä eurolla ja ostin pari vuotta sitten, ovat kyllä olleet kovassa käytössä siitä asti. Kenkiä mulla on kuitenkin yhteensä vaan reilut kymmenen paria, joten ei ole ihan käsistä lähtenyt tennari-innostus.