lauantai 27. tammikuuta 2024

Tekeekö tavarat kodin?

Free living room home nature vector
kuva:pixabay/Ron_Hoekstra


Olen täällä blogissakin varmaan joskus maininnut, että asuttiin pitkään entisessä kodissa ja se oli muotoutunut remonttien ja sisustuksen ja vuosien myötä hyvin rakkaaksi ja viihtyisäksi. Uuteen kotiin muutettiin jo vuosia sitten, mutta en ole vieläkään samalla lailla kodikkaaksi tätä kotia oikein kokenut, vaikka ei tänne muutettuamme laitettukaan sisutusta uusiksi vaan vanhat ja rakkaat tavarat asettuivat hyvin uuteenkin kotiin.

Minimalistisesti elävällä kun ei ole ihan hirveän runsaasti tavaraa, niin koti ei tavallaan "peity" niihin tavaroihin, vaan seinien värit, lattiamateriaalit,  ikkunanpielet ja huoneiden muodot ovat aika isossa roolissa siinä, miltä koti näyttää ja tuntuu.

Entisessä kodissa koin, että kaikki kodissa teki kodin, niin tavarat kuin niitä ympäröivät seinätkin, mutta uudessa kodissa tavaroiden ja niiden värien ja materiaalien merkitys on selvästi lisääntynyt. Ja sen myötä olen huomannut, että tunnen nykyään kiintymystä moniin tavaroihin, siis ihan sellaisiin arkisiin käyttötavaroihin myös, en vain joihinkin spesiaaleihin tunnearvoa sisältäviin tavaroihin.

Minimalistille tämä on ollut vähän hassua huomata. Kun varsinkin nuoruusvuosina ihanneajatus oli se, että oikeasti tärkeät tavarat mahtuisivat suunnilleen reppuun ja muu on vain kivaa bonusta ja vähemmän on aina parempi, sitä onkin huomannut, että niin sohva, jakkara kuin mukikin ovat asioita, joiden muotokieli ja väritys tekee kodin muuten vähän kliinisestä tunnelmasta kodikkaamman ja sen takia ne ovatkin tärkeitä. 

Useampaan kertaan olen pohtinut, korjautuisiko tämä kodikkuuden tunteen puuttuminen maalaamalla lisää seiniä ja vaihtamalla keittiön kaappien ovia värikkäämpiin, näin tehtiin entisessä kodissa ja osin sekin teki kodista kodin. Mutta entinen koti oli useamman kymmenen vuotta vanha ja siellä remontit olivat tarpeen, uusi koti ei ole ihan uusi, mutta melkein, joten toimivien ja hyväkuntoisten pintojen muuttaminen isolla rahalla ei tunnu ekologiselta eikä järkevältä. Ja toisaalta, se mikä sopii seitkytluvun taloon ei välttämättä näytä hyvältä 2000-luvun talossa. 

Jotenkin olen siis päätynyt tilanteeseen, jossa nimenomaan tavarat tekee sen kodikkuuden, mitä kodista löytyy. Toisaalta nuo tavarat eivät ole uusia ja en edes halua niitä vaihtaa tai ostaa lisää, koska ne juuri tuollaisena luovat sen kodin tunnelman. Minimalisti minussa kiittää siitä, että tavaroiden vaihtaminen tai ostaminen ei kiinnosta, mutta samalla ihmettelee miten tässä nyt näin kävi, että ne rakkaat ja tarpeelliset tavarat ei mahdukaan reppuun vaan vaatisivat ennemminkin muuttoauton. Missä kohtaa tässä muutunkin minimalistista materialistiksi vai onko tuo muutos jo tapahtunut..

lauantai 13. tammikuuta 2024

Ostaminen ostolakon jälkeen

Free confused snail cartoon nature illustration
kuva:pixabay/wboeger

Ostolakko loppui vuodenvaihteeseen ja ostamisen suhteen ajattelin ettei ole erityisiä tarpeita alkuvuoteen. Huomasin kuitenkin miettiväni muutamia pieniä asioita, sellaisia muutaman euron ostoksia tyyliin pakastepurkki. Ostolakko kuitenkin selvästi vielä on valloillaan mun sisäisessä elämässäni, koska ostamisen ajatus tuntui jotenkin väärältä ja sitten kun sinne kauppaan sain itseni lopulta raahattua, en vaan osannut ostaa. Tai siis, pidin jo suunniteltua tavaraa kädessäni mutta kun ei se sitten kuitenkaan ehkä ole niin välttämätön, niin päädyin lähtemään kaupasta tyhjin käsin. 

Sama juttu toppahousuissa, vanhat ja rakkaat toppahousut on palvelleet jo viidentoista vuoden ajan, korjaillutkin niitä olen useampaan kertaan ja ne eivät ole enää muutamaan vuoteen menneet kiinni. Nyt hirmuiset pakkaset saivat kaipaamaan jotain vähän lämpimämpää ja sopivampaa kuin ohueksi pestyt kikkanat toppikset ja kävin sovittamassakin muutamia uusia housuja urheilukaupan alessa, mutta nekin jäivät ostamatta, osin siksi, ettei sopivan halpoja ja malliltaan miellyttäviä oikein löytynyt ja toisaalta siksi, että ostaminen tuntui jotenkin väärältä tai tuhlaukselta. 

Puolisolle ääneen pohdinkin, että miten tässä nyt näin on käynyt ja hän kehotti aloittamaan haasteen jossa mun pitäisi ostaa jotain itselleni. En nyt taida sellaista sentään harkita, mutta jäin kyllä pohtimaan sitä, että onko tällaisessa ns. äärilaitaan menemisessä oma koukuttavuutensa. Olen ollut absolutisti yli kaksikymmentä vuotta ja koen sen yksinomaan hyvänä asiana, mutta ehkä mun ei ihan jokaisessa asiassa olisi tarvetta tai syytä vetää samanlaisella täysillä päätyyn-linjalla. Ja toisaalta koko aikuisikäni minimalistina eläneenä en koe sellaista minimalismiin usein liitettyä kiihkeää tavaroiden laskemista ja kaikesta luopumista mitenkään tarpeellisena, eli minimalismissani olen kyllä jonkunlainen keskitien kulkija enkä ääriminimalismin kannattaja eli ainakin jossain asioissa osaan kyllä löytää sen kultaisen keskitienkin.

Jäin myös miettimään niitä juttuja, joita aina silloin tällöin näkee, missä joku on elänyt tosi pihisti, ei koskaan hankkinut mitään ja kitkutellut jossain umpikylmässä rötiskössä ja syönyt suunnilleen vanhentunutta kissanruokaa ja sitten kuollut ja on paljastunut että tilillä onkin monta miljoonaa. Sellaiseksi pihistelijäksi en nimittäin halua muuttua, raha ei ole minulle itseisarvo vaan väline, jolla mahdollistetaan hyvä elämä. Vaatimaton ja kulutustietoinen elämä voi olla ja onkin hyvää elämää, mutta ehkä täysi ostamattomuus ei ole mikään ihannetila. Vähän samalla lailla kuin ihan ääriminimalistinen elämäntapa, jossa on vain vaatteet päällä ja patja lattialla, ei ole useimmille kovin antoisa tapa asua ja elää.

Selvästi siis nyt etsin tasapainoa siinä, mikä on järkevää kulutuksen vähentämistä ja mikä on sitten sellaiselle ei-niin- terveelle tasolle menevää ostamisen välttelyä. Kun toisaalta tuntuu tosi kivalta, että omia ostohalujaan osaa kyseenalaistaa ilman ostolakon raameja ja toisaalta hirvittää, että ostamisesta tulee joku sellainen mörkö, että aina on vähän huono omatunto jos jotain itselleen edes ajattelee ostaa.

Toppahousuongelman meinasin alkuun selättää miehen villakalsarit lainaamalla ja ne tuulihousuihin yhdistämällä. Miehellä kun on lämpimät ja sopivat toppahousutkin, niin ehkä ne villakalsarit joutaa mulle välillä lainaan. Muita mahdollisia ostoksia yritän pohdiskella sellaisella järkevällä harkitsevuudella, saapa nähdä miten se alkaa onnistua.