Ostolakko: helmikuu ja kellopulma

Se ihana oranssi seinäkello

 

 Helmikuu on mennyt onnistuneesti ostamatta, ostoksille en aio näinä muutamana jäljellä olevana päivänä eksyä, joten nollan ostoksen kuukausi tuli tästäkin. Hyvä niin!                            Tunnustettakoon, että yhden viikonlopun aikana kyllä selailin hyvän tovin nettikauppoja, kun varmaan auringonpaisteen innostamana mietin jo tulevaa kesää ja siihen liittyviä suunnitelmia. Onneksi kesä on sen verran kaukana, että ostaminen jäi haaveilun tasolle.

Tosin ensimmäinen viime vuoden kaukosäädin-ostokseen johtanutta tilannetta vastaava pulma meinasi tulla vastaan, kun olohuoneen ihana oranssi seinäkello jumittui. Patterissa ei ollut vikaa ja kello yskähteli käyntiin ja jumiin vuorotellen. Ehdin jo googlettaa kellonkorjausvinkkejä ja uusia kellokoneistojakin, joita onneksi tuollaiseen muistaakseni Tokmannilta ostettuun alle kympin halpiskelloonkin näköjään saa.  Sitten kello kuitenkin taas lähti kulkemaan, kun sitä oli kopistellut, joten toivotaan, että kellon jumiminen oli vain hetkellinen oikku. Tuo kello on nimittäin se, mistä katson aamulla töihin lähdön ajan ja jota vilkuilen pitkin päivää.

Viime vuonna helmikuussa ostoksia oli määrällisesti vain muutamia, värikyniä nuorisolle, yhdelle lapsista talvikengät ja yhdelle uusi puhelin, kun entinen hajosi pahasti. Lisäksi ostettiin edelleen niillä joululahjarahoilla lisää samanlaisia lumikenkiä kuin tammikuussa, koska oli haluttu testata niiden toimivuutta, ennen kuin koko perheelle sellaiset ostettiin. Rahaa meni viime helmikuussa noihin ostoksiin melkein 300 euroa, mutta lapsen puhelin teki tästä puolet. Viime vuoden helmikuun ostaminen oli kuitenkin ihan järkevää ja ostettiin vain tarpeeseen, kaikki ostettu tuli käyttöön ja henkilökohtaisia ostoksia itselleni ei ollut yhtään.

Toinen kuukausi ostolakkoa alkaa olla loppusuoralla

 Ostolakko on pitänyt ja kaikesta tökkimisestä ja tylsistymisestä huolimatta en ole edelleenkään ostanut mitään.

Olen myös ratkaissut silmälasiongelmani, minulla oli jemmassa vanhat lasit, joihin silmät eivät koskaan tottuneet ja kun otin ne mukaan näöntarkastukseen, optikko löysi syyn, joka oli ihan vaan kehyksen taivutuksessa. Joten nyt sitten olen ottanut käyttöön useamman vuoden vanhat varalasit, jotka alunperin ovat jääneet varalaseiksi ihan vain siksi, että ne aiheuttivat aina päänsäryn, mutta en raaskinut niitä laittaa poiskaan, kun maksoivat kuitenkin useamman satasen. Onneksi olin ne säilyttänyt, näkö oli tarkastuksessa ennallaan ja säästyin lasien ostamiselta ainakin tässä vaiheessa. Saa nähdä pysyykö päänsärky laseja käyttäessä poissa uusien säätöjen myötä, toivottavasti! Tosin vahvuudet minulla on niin kovat, että jonkunlaiset varalasit olisi hyvä olla olemassa, joten katson käytänkö optikon tarjoaman alennuksen uusista laseista hyväkseni lähiaikoina.

Hajonneiden uudehkojen farkkujenkin suhteen olen tulossa siihen tulokseen, että en palauta niitä. Ajattelin, että testailen varovasti niihin vanhoihin ja vielä hajonneempiin, jo roskispinossa olleisiin farkkuihin kirjontaa ja jos siitä tulee yhtään mitään, kirjon jonkun kukkasen hajonneen kohdan tueksi noihin uudempiin. Kirjontaneula ja lankaakin löytyy, ne on ostettu viime vuonna nuorison käsityöprojekteihin, eli tämäkään ei vaadi minkään uuden tavaran ostamista. Ja tunnustan, idea kirjomiseen tuli pinterestistä, kun se alkoi tarjota minulle kirjontaa niiden tilkkuhameiden lisäksi. Tosin varauksella suhtaudun siihen, mitä saan aikaan, en ole mikään superkäsityöihminen vaikka perusjuttuja osaankin neuloa ja ommella. 

Eli positiivisemmalla mielellä taas eteenpäin! Ostolakko tuntuu taas ihan hyvältä idealta ja selvästi myös tuottaa jotain luovaakin ideointia sivutuotteena.

Tavarasta luopumisen tuska ja ihanuus

Kirjahyllyni aarteisiin kuuluva kirja ja ristiriitaisia tunteita herättävä poni

 

 Lapsena olin aikamoinen hamsteri, minulla oli paljon leluja ja kaikenlaista tavaraa, suosikkikauppani oli ihana paperitavarakauppa, johon pääsin aina Helsingissä sukulaisten luona käydessä. Sieltä ostin ihania hajukumeja, söpöjä kyniä ja kirjepapereita ja kaikenlaista ihanaa pikkutavaraa. Vieläkin muistan kaupan tuoksun ja sen ihanan tunteen, mikä siellä pikkutavaralokerojen keskellä oli, kun sai valita itselleen jotain niistä ihanuuksista.

Kotona huoneeni ja sen kaapit pursuilivat, kun oven avasi, sai syliinsä kasan roinaa ja mistään en halunnut luopua.

Miten sitten päädyin minimalistiksi?

Teininä yhtenä päivänä vain huomasin, että nyt riittää. Luin paljon, seikkailin kirjan sivuilla vaikka missä ja olin ahkera kirjaston käyttäjä ja ehkä sieltä jotenkin tuli se oivallus, ettei tarvitse omistaa. Oma inspiraationsa oli varmasti (edelleen) rakastamillani Pelle Miljoonan kirjoilla, joissa vaellettiin maailmalla ja elämän sisältö oli ihan muualla kuin omistamisessa. 

Ja kun tuo oivallus iski, luovuin melkein kaikesta, lelut annettiin ystäväperheen minua nuoremmille lapsille, vaatteita samoin ja huonekalut varmaan myytiin osto ja myynti-liikkeeseen. En muista, vastustivatko vanhempani tätä miten kovasti, varmaan ihmettelivät ainakin, mutta päätäni ei tässä kohtaa saanut kääntymään.

Ja se helppous, mikä siitä seurasi oli huumaavaa. Siivoaminen kesti vain hetken ja vapauden tunne oli uskomaton. Lapsuudenkodissani oli paljon hienoja huonekaluja, taidetta ja perintötavaraa ja varmaan osin tälläkin oli vaikutuksensa, olisin kaivannut löhösohvaa ja rennompaa olemista, kuten monella ystävälläni kotona oli.

Ja tuosta oivalluksesta on tosiaan lähes kolmekymmentä vuotta, mutta asenne tavaraan on edelleen paljolti sama. Pääosin siis tavarasta luopuminen on aina ollut minulle helppoa.

Poikkeuksiakin kuitenkin on, omien lasten lapsuuteen liittyvät vaatteet ja tavarat ovat olleet vaikeampia luopumisen kannalta ja  minulla on jemmassa useampi laatikollinen niitä. Hirveän usein en edes niitä katsele tai fiilistele, mutta en silti koe voivani luopua niistä. Toki laatikoita satunnaisesti penkoessani olen huomannut, että en osan vaatteista kohdalla muista enää ollenkaan vaatetta tai kuka lapsista sitä on pitänyt, jolloin ne vaatekappaleet on ollut helppo pistää eteenpäin. Toisaalta siellä on myös joitakin ihania retrokankaisia vaatteita, jotka todella ilahduttavat olemassaolollaan ja joita ehkä joskus lastenlapset voivat sitten pitää.

Samoin muutama oma lapsuuden leluni on palannut omien lasten myötä tuolta ystäväperheen lapsilta meille ja niidenkin kohdalla luopuminen on yllättäen vaikeaa näin "toisella kierroksella". Samat lelut, jotka ilomielin annoin silloin teininä pois, ovat nyt taas omassa kaapissani ja vaikka niistä joutaisi luopua, on se jostain syystä vaikeaa. En siis kaipaa oikeastaan mitään tavaraa mistä olen vuosien mittaan luopunut, eli sellaisesta katumuksesta ei ole kyse, mutta silti nuo muutamat my little ponyt tuolla kaapissa ovat ja niitä säännöllisesti pyörittelen ja mietin mitä niille tehdä. Ja päätän lykätä päätöstä tulevaisuuteen. Osa niistä taitaa olla nykyään jo keräilytavaraa ja niistä voisi saada rahaa myymällä, joten myyminen on mietinnän alla, sitten joskus.

Ja tökkii edelleen

Edelleen ostolakko tökkii, farkkujen lyhentämiseen käyttämäni lanka on lopussa ja sinistä lankaa ei ole ja yhdet uusista farkuista tuli lyhennettyä liian lyhyiksi, joten pitäisi purkaa ja tehdä uudestaan. Ja kun ei ole oikean väristä lankaa niin ei tule niin siisti lopputulos. Plaah. 

Ja ne hajonneet farkut odottaa edelleen päätöstä mitä niiden suhteen tekisin, kauppa lupasi et voi palauttaa reklamaationa, mutta mietin pitäisikö yrittää korjata, kun on ne kuitenkin siistimmät kuin ne mun moneen kertaan näkyvästi paikatut varafarkut. Vaikka kankaan heikkous on sellaisessa kohdassa, että kokemuksesta tiedän, että useimmiten hajoaa korjauksen vierestä, ellei paikkaa tukikankaalla näkyvästi ja sitä en uusiin housuihin haluaisi tehdä.

Ja ehkä tarvitsisin uudet silmälasitkin, kun entisistä linssit on menneet sumeiksi, eli joku lämpövaurio kehittynyt. Nää nyt menis sinne terveys-kategoriaan, eli niitä en laske ostolakkoon kuuluvaksi, mutta yhtä kaikki vaatii sopivien valitsemisen ja ostamisen.

Ja jostain mystisestä syystä pinterest tarjoaa mulle vaan ihania tilkkuhameita, minähän en yleensä käytä hameita enkä tee tilkkutöitä ja nyt tunnen kuitenkin sisäistä tarvetta ja halua saada ostaa tilkkukankaita ja ommella hameita. Järki onneksi kertoo, että ei, en osaa enkä oikeasti halua edes opetella.

Ajattelin alunperin, että tästä blogista tulee sellainen iloinen ostamattomuus-tsemppaus, mutta nyt tuntuu että tulee valitusvirttä vaan. Toisaalta, ehkä kaikissa projekteissa, oli ne sitten ostamiseen liittyvää tai vaikka kuntoilua, tulee niitä alamäkiä. Jospa pysyn kaidalla tiellä kun valitan tänne, enkä säntää kauppaan oikeanvärisen langan perässä.

Kun ostolakko tökkii

 Nytpä tuli sitten ensimmäiset sellaiset päivät, kun ostolakko lähinnä ärsytti. Hölmöintä tässä ärsytyksessä on se, etten edes halua ostaa mitään erityistä, kyse ei ole siis sellaisesta, että pitäisi välttämättä joku tietty asia päästä ostamaan, vaan enemmänkin tunteesta, että on tylsää/ankeaa/kipeänä  eli ei jaksa tehdä mitään ja kaipaisin piristystä. 

Eli haluaisin nettishoppailla ihan vaan piristyäkseni? Juurikin niin.

Vaikka en olevinaan edes pidä nettishoppailua rentouttavana asiana, vaan enemmänkin rasittavana aikasyöppönä. Jos olisin terve, voisin siivota tai tehdä jotain muuta kotona tai pihalla ja saisin siitä varmaan piristystä. Olen kyllä lukenut ja katsonut telkkaria, mutta päänsärkyisenä ei näitäkään oikein jaksaisi, sellainen päämäärätön nettihaahuilu sen sijaan sujuu. Ja netistä ei jaksa lukea mitään oikeaa asiaa, eli joku nettikaupan selailu olisi just se juttu, joka tässä nuutuneessa olotilassa houkuttelisi.

Pinterestiä olen selaillut ja sitten vaan haahuillut kotona ympäriinsä, eli en ole ostanut enkä edes siellä nettikaupoissa notkunut, mutta tunnustan, tilanne on tökkinyt.

Toivottavasti olo pian kohenee ja jaksaa taas normaaleja kivoja asioita tehdä, jolloin tämä älytön nettihaahuilun tarve toivottavasti jää taakse.

Millainen minimalisti olen

 Minimalismi usein yhdistetään valkoiseen kotiin, rauhallisiin ja neutraaleihin sävyihin ja sellaiseen eleettömään tyylikkyyteen, jossa myös vaatteet ovat laadukkaita ja neutraalin värisiä. 

"Löysin" minimalismin jo teini-ikäisenä eli melkein kolmekymmentä vuotta sitten, tosin silloin sellaista termiä ei ainakaan meilläpäin edes tunnettu ja asketismi oli se sana, joka lähinnä kuvasi asiaa. Silloin tavarani mahtuivat muutamaan kassiin, huoneessani oli vain patja lattialla ja pukeuduin mustaan, mutta huoneeni seinät olivat iloisen väriset. Ensimmäiseen opiskelijakämppään, jossa ei ollut sälekaihtimia ja ikkunat oli pihalle päin, värjäsin lakanat solmuvärjäyksellä ihanan tumman violeteiksi verhoiksi.

 Pinterestissä katselen lähinnä maksimalistisia hippi-koteja ja sellaista värimaailmaa ja henkeä olen omassakin kodissani hakenut vuosien mittaan, verhot ja kalusteet ja mahdollisuuksien mukaan seinätkin on olleet värikkäitä. Tavaraa on kuitenkin vähän, ei koriste-esineitä, ei kaapin täytteitä, haluan helppoutta arkeen ja mahdollisimman avaraa mutta värikästä tilaa ympärilleni. Huonekaluissa on mustikansinistä ja kirkkaanpunaista ja mun kotivaatteetkin on osin riemunkirjavia, töissä pukeudun kyllä melko neutraalisti.

Minimalismi on aina ollut mulle synonyymi helppoudelle, huolettomuudelle ja rentoudelle, sellaiselle hippielämälle, jossa ei tarvita juhla-astiastoja tai jakkupukuja. Ei niissäkään mitään vikaa ole muilla, kunhan itse voin juoda juhlissani eriparimukeista ja pukeutua mukavasti ja mielestäni kauniisti. Aikoinaan hääkutsussamme oli toive, ettei kukaan tuo lahjoja eikä rahaa vaan korkeintaan kivan kortin, joka jää muistoksi ja pukeutumiskoodina oli "iltapuku tai verkkarit" ja se kuvaa aika hyvin meidän meininkiä.

Toinen kuukausi ostolakkoa alkaa

Jo kuukausi ostamattomuutta takana ja toinen kuukausi ostolakkoa alkaa. Kieltämättä piti miettiä, mitä jatkossa kirjoittelen jos ostamattomuus onnistuu, koska jatkuvasti toistuva pelkkä "en ole ostanut vieläkään mitään"-päivitys ei ehkä ole kovin kiinnostavaa.

Mietinkin, että jatkossa kirjoitan myös tavarasuhteestani ja minimalismin merkityksestä elämässäni, koska ne ovat juurikin niitä asioita, joiden vuoksi myös ostolakkokokeilu on minua kiinnostanut.

Tavarakirjanpitoa olen pitänyt ja taloudesta on poistunut 28 erillistä esinettä ja yksi kokonaisuus, eli edesmenneiden pikkulemmikkien tavarat. Noita lemmikkitavaroita oli kymmenkunta, mutta listauksessani lasken ne yhdeksi. Perheen yhteinen päätös oli, että uusia eläimiä ei meille tule ja haikein mielin tavaroista nyt luovuttiin.

Suurin osa poistetuista tavaroista on kirjoja, nuorison kanssa käytiin kirjahyllyä läpi ja sellaiset lastenkirjat, joilla ei ollut tunnearvoa ja joita he eivät enää lue, poistettiin. Myös muutaman lahjaksi saamani ja lukemani kirjan laitoin eteenpäin. Omaan hyllyyn kelpuutan vain sellaisia kirjoja, joihin uskon palaavani monta kertaa uudelleen. Kirjat jatkoivat matkaansa, uudemmat ja hyväkuntoiset kirjaston kokoelmaan ja kierrätyshyllyyn ja rikkinäiset paperinkeräykseen.

Lisäksi jokunen pari sukkia on mennyt räteiksi, mutta niistä en ole jaksanut kirjaa pitää. Mä korjaan omista trikoosukistani reikiä useampaan kertaan, mutta jossain se raja tulee, kun korjaaminen ei enää kannata. Ja silloin sukat päätyy pesun kautta räteiksi ja siitä roskiin.