Miten kolmenkympin sääntö on toiminut? Osa 2

kuva:pixabay/OpenClipart-Vectors

 

Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana ostin tavaroita kotiin noin seitsemälläkympillä kolmen kuukauden aikana ja yksi kuukausi oli nollan ostoksen kuukausi.

Silloin taisin jo ajatella, että eihän tuo kolmenkympin sääntö nyt ehkä sitten olekaan kovin mahdoton, mutta seuraava kolmannes vuodesta osoitti toisin. Vaikka aiemmin kesä on ollut mulle sellaista aikaa, että en ole hirveästi ostellut mitään, tänä vuonna tuossa toukokuusta elokuuhun olikin sitten aikamoinen takaisku mun kolmenkympin säännölle ja ostoksia kotiin tuli tehtyä reilusti.

Toukokuu meni vielä hyvin, rahaa meni noin kaksikymppiä ja ostin yhden säilytyslaatikon keittiöön ja sulistolpat ja sulisverkon pihalle nuorison kesäpelailuun, kun entiset oli hajonneet korjauskelvottomiksi.

Kesäkuussa ostin lakanan hajonneen tilalle ja vaikka se oli alennuksessa, maksoi se jo pelkästään melkein sen kolmekymppiä ja siihen päälle ostin nuorisoa silmälläpitäen yhden varatäkin ja ikeasta neljä kulhoa, kun muutama entinen hajosi. Lisäksi ostin ompelulankaa. Ei siis varsinaisesti turhia asioita mutta rahaa meni yhteensä, lakana mukaanlukien, reilu neljäkymppiä.

Heinäkuussa sitten tuntui jo mopo karkaavan tosissaan käsistä tuon kolmenkympin rajan suhteen, ostin keittiön kaappien tuunaukseen dc-fixiä, uuden paistinpannun rikki mennen tilalle ja kolme tyynyliinaa lisää, nekin kulahtaneiden tilalle (tiedättekö sen efektin kun hankkii jotain uutta tai remppaa jonkun kohdan ja kaikki vieressä alkaa näyttää tosi kuluneelta tai sen kuluneisuuden yhtäkkiä alkaa huomata, tyynyliinat oli ihan tästä johtuva ostos). Näihin meni yhteensä seitsemänkymppiä. Kaikki oli käyttötavaraa ja korvasi entiset huonot tai rikkinäiset toki, mutta rahaakin kyllä meni.

Elokuussa ostin sitten toisenkin varatäkin, ihan käyttöön onneksi tämäkin on tullut, toisenkin aluslakanan hajonneiden tilalle kun tosi hyvä alennus oli, neljä ikean pikkukulhoa (ihan hupiostos, olivat niin hauskan värisiä), ikeasta muutamalla eurolla taulut vessaan hajoneen seinäkellon tilalle tuomaan väriä ja pari pressua pihajuttuihin ja muutaman pahvisen säilytyslaatikon miehen työhuoneeseen. Lisäksi ostin kangaskassin pelastusliivien ripustamiseen seinälle, mutta se osoittautui liian pieneksi siihen tarkoitukseen enkä sitten lähtenyt palauttamaan, eiköhän tuolle käyttöä tule. Noihin meni vähän reilu viisikymppiä ja rehellisyyden nimissä tuota täkkiä lukuunottamatta mikään ei ollut välttämätön eikä edes kovin tarpeellinen. Mikään noista ei nyt silti erityisesti harmita, onneksi, mutta sai taas vähän miettimään miten helposti sitä liukuu sellaiseen "ostan tämän pienen jutun" -ajatteluun ja sillä tavoinhan sitä sitten tavararalli helposti alkaa.

Uskallaan jo sanoa, että ainakin kolmannen vuosikolmanneksen alku näyttää sitten taas erilaiselta, muutama juttu on tullut ostettua mutta tuo kesän huoleton ostelu loppui kyllä syksyyn, eikä erityisiä ostointoja ole ollut. Ja onpa tässä ajatus jonkunlaisesta uudesta ostolakosta ensi vuonna käynyt sekin mielessä noita kesän lukuja ja ostetun (osin turhahkon) tavaran listoja katsellessa.

.

Vaatteiden kuluminen ärsyttää

kuva:pixabay/NoPixelZone

 Pääosin koen minimalismin tuovan elämään helppoutta ja iloa, jonkunlaista keveyttä, mutta on ainakin yksi asia, jossa minimalistin elämä tai ainakin tämän minimalistin elämä on hankalampaa kuin ihmisen, jolla on tavaraa ja vaatetta kaappien täydeltä ja taas kerran olen sen äärellä. 

Nimittäin vaatteet ja niiden kuluminen. Vaatekaapin sisältö on mulla melko kompakti ja kaikki vaatteet ovat aktiivisessa käytössä. Mulla on myös siistimmät/ työvaatteet vähän erikseen, siis käytän töissä muutamia vaatteita joita en kotioloissa normaalisti pidä. Näin juurikin siksi, että töissä käytettävät vaatteet kestäisivät siisteinä pidempään. Työpukeutumiseni on rentoa ja pääosin menen farkut ja huppari-linjalla ja viihdyn niin. Sivumennen on todettava etten varmaan pärjäisi jossain hyvin siistiä virastopukeutumista vaativassa työssä, sukkahousujen käyttö aiheuttaa mulle päänsärkyä (siis ihan konkreettista päänsärkyä ei kuvainnollista, en itsekään tiedä miksi, mutta näin on ollut nuoresta asti). 

Nyt tajusin että mun työhuppareista on alkanut kangas kulua saumojen vierestä rikki, vielä ei olla ihan reikä-vaiheessa mutta yleisilme alkaa olla aika nuhjuinen ja on vain ajan kysymys kun sinne reikiä alkaa tulla. Korjaaminen ei onnistu, koska kaikki sauman vierukset ovat hiutuneet ohuiksi. Tässä tilanteessa ei-minimalisti oletettavasti menisi kaapilleen ja valitsisi sieltä laajasta valikoimasta kivoja vaatteita jonkun toisen vaatekappaleen ja näyttäisi taas siistiltä ja asialliselta töissä. Tai ehkä ei-minimalistin hupparit ei edes kulahtaisi kun käyttökertoja per vaate olisi reilusti vähemmän. Minä taas katson vaatekaappiin ja totean, että sieltä löytyy kyllä pari muuta hupparia, nimittäin ne edelliset työhupparit, jotka alensin kotivaatteiksi kun ne alkoivat nuhjaantua ja ne ovat sieltä ajoista hajonneet lisää. (Lähes) käyttökelpoisia vielä ovat, mutta eivät siistejä.

Eli nyt, sen sijaan että löytäisin jotain omasta kaapista, joudunkin aloittamaan etsimään kaupoista tai netistä sopivaa hupparia. Ongelmaa ei olisi, jos samanlaisia kuin edelliset saisi edelleen, ostaisin suoraan sellaiset, mutta kun ei saa. Olen pyrkinyt ostamaan laadukkaita ja vastuullisesti tehtyjä huppareita, mutta en halua enkä oikeastaan pysty laittamaan huppariin satasia. Edelliset olivat Noshin miesten mallistoa ja ihanat ja toimivat ja aikanaan tosi hyvästä alesta löydetty, mutta niitä ei tosiaan enää valmisteta. Netti on pullollaan erilaisia vaihtoehtoja, mutta kokonaan uuden merkin ja mallin ostaminen vaatii sovittamista ja laadustakaan ei ole takeita. En oikein pidä tällaisesta vaatteiden pakollisesta ostamisesta, enkä jaksaisi lähteä kauppoihin pyörimään.

Lisäksi nyt mulla on kaapissa taas kaksi melkein käyttökelpoista hupparia lisää, mutta kun ei noita pelkästään kotona pidettäviäkään määräänsä enempää tarvii, niin pitäisi ilmeisesti sitten heittää pois osa, kun ei niitä enää voi lahjoittakaan mihinkään, kun ovat vähän rikki. Ja loppupeleissä pidän kotona aika harvoin hupparia, joten en nyt mitään puolihajonneiden hupparien museota halua kotiin perustaa.

Miksei voi olla vaatteita, jotka kestäisi ainakin sen kymmenen vuotta hyvänä ja joita tehtäisiin aina vaan vuodesta toiseen samaa mallia, jolloin voisi marssia kauppaan ja ostaa uuden samanlaisen hajonneen tilalle. No ehkä just siksi, että myyntiä ei olisi tarpeeksi jos vaatteet kestäisi niin hyvin.

Hampaita kiristellen siis jatkan nettikauppojen selaamista ja toivon, että kohdalle sattuisi kohtuullisen hintainen perushuppari, joka osoittautuisi kivaksi ja kestäväksi.