![]() |
kuva:pixabay/dueg-oth |
Hämmästyksekseni ja osin kyllä iloiseksi yllätyksekseni huomasin, että kotiin ei ole ostettu kahteen kuukauteen yhtään mitään tavaraa. Tämä siitä huolimatta, että meidän mikroaaltouuni hajosi.
Katselin elokuun alussa kaiholla Lidlin kuvastosta ihanaa vaaleanpunaista mikroa, ääneenkin siitä kotona puhuin ja hehkutin, miten ihanasti se sopisi meidän keittiön väreihin.Ja olihan meidän vanhan mikron sisäosa vähän kuluneen oloinen. Mutta luonto ei antanut periksi ostaa uutta kun vanha oli ihan toimiva. Ja sitten yhtenä päivänä kun pyyhin mikroa sisältä puhtaaksi tajusin, että sisäpinta irtoaa paloina rättiin. Eli se siitä mikrosta, rikki lopullisesti.
No, Lidlin mikrotarjous oli ohi, eikä sitä ollut Lidlissä enää saatavilla. Ei ollut kuin muutamasta viikosta kiinni, ettei tuo tarjous olisi sattunut juuri sopivaan saumaan. Aika harvoin kadun ostamatta jättämistä, mutta nyt kyllä tein sitäkin. En kuitenkaan ole löytänyt mistään mieleistä mikroa, joten ollaan tehty aamupuurot kattilassa, sulatettu leipomiseen suklaata vesihauteessa ja ruokaa lämmitetty niin uunissa kuin pannulla. Ja ihan hyvin on pärjätty. Säännöllisesti muun perheen keskusteluissa kyllä tulee esiin se, että mikro on meillä välttämätön ja pitäisi ostaa uusi, mutta kun sitä ei pöydälle ole ilmestynyt, niin kaikki on pärjänneet ilmankin. Saa nähdä miten tilanne tästä etenee, katkeaako miehellä tai nuorisolla pinna ja käyvätkö ostamassa mikron, kun itse en sitä juuri sopivaa löydä ja muita kaupasta kelpuuta.
Itselle ostin pari alusvaatetta, entisiä kun tulee edelleen tiensä päähän ja tykkään ettei tarvii monta kertaa viikossa pestä pyykkiä vain näiden takia. Yhdet oli hutiostos, kun ostin eri koossa, aiemmat samanlaiset muuten hyvät oli liian isot ja jouduin ne itse kaventamaan ympärysmitasta, mutta pienempi koko ei sitten istunutkaan kunnolla. Ja epämukavia vaatteita tai alusvaatteita en suostu käyttämään. Onneksi näitä huteja tulee aika harvoin, mutta aina ne vähän harmittaa vaikka rahanmeno olikin tässä onneksi alle kympin. Mitään muita ostoajatuksia ei ole ollut ja syksyyn ja talveen pitäisi olla kaikki kamppeet olemassa ja kunnossa. Eli vaikka en ostolakossa varsinaisesti olekaan, niin aikalailla ostolakkoisia kuukausia nämä kaksi on olleet.
Tosin jalka mulla nyt vihoittelee varpaasta ja työlenkkarit tuntuu pahentavan sitä, uusia en ostanut vaan nuorison kenkäkaapilta lainailen jotain väliaikaista ja odotan, että talvikenkäkausi alkaa. Siellä on siis muutamia heidän varatennareitaan, vähän rikkinäisiä, mutta vielä jotenkin kasassa pysyviä. Ei meillä nuorisollakaan monia varavaatekappaleita ole, mutta jotain kuitenkin, josta voin näköjään onneksi lainata.