Perintötavaran paljous ja valinta

Kuten aiemmin kerroin, tätini kuoli yllättäen ja olen nyt yrittänyt surun keskellä aloittaa tavaroiden läpikäymisen. Asia on ottanut hyppäyksen eteenpäin, lomapäivien ja puolison ja aikuisen lapseni avulla ollaan saatu homma alkuun ja monenlaista tavaraa on läpikäyty, lajiteltu, myyty ja viety kierrätykseen ja osa ihan kaatopaikallekin. 

Vaikea kysymys on ollut, mitä otan itselleni muistoksi. En omien tavaroideni suhteen tai ylipäänsä ole kovin tavarakeskeinen ihminen mutta toisen ihmisen tavaroissa tuntuu hänen muistonsa ja se tekee valinnat vaikeiksi ja aiheuttaa mulle välillä tunteen, että kaikki pitäisi säästää. 

Olen kuitenkin tähän mennessä ollut loppupeleissä hyvin tarkka sen suhteen, etten tuo kotiin mitään ylimääräistä ja olen ottanut itselleni vain yksittäisiä tavaroita ja muutaman kirjan ja lähes kaikilla näillä on sekä käyttöarvoa että muistoarvoa.  Kuvassa olevat tavarat ovat musta jotenkin erityisen kivoja, purkki korvasi pakasterasian lahjanauhojen ja pakettikorttien säilytyspurnukkana, kirja on yksi ihanimmista lukemistani kirjoista ikinä ja sitä ei mulla ole koskaan ollut omana aiemmin. Ja koala-varoituskyltti on tätini ja miehensä Australian ajoilta tuoma muisto, se löytyi tädin kaapista ja on musta hauska ja laitan sen johonkin kotona pysyvästi esille.

Ottamani tavarat ovat aika arkisia, hienommat lasiesineet, taulut ja astiastot menivät myyntiin tai lahjoitukseen, mutta nuo yksittäiset ja arkiset ottamani tavarat muistuttavat tädistä aina kun niitä katson, silleen hyvällä tavalla, ei surullisesti. Lisäksi olen ottanut jonkun verran valokuvia talteen, aion niistä koota oman albumin tädin elämän varrelta, kuvissa on paljon muistoja ja niitä katsellessa voi muistella tätiä.

Mä uskon, että muutamassa ajatuksella valitussa tavarassa muistot elää vahvemmin ja iloisemmin, kuin jos pakkaisi kaikki kaapit täyteen perintötavaraa, jota ei koskaan edes katsoisi ja joka korkeintaan stressaisi kaappitilan viemisellään. Vähemmän on enemmän, tässäkin. 

Viherkasvien viehätys

kuva:pixabay/Haninabz

 

Olen aina ollut surkea viherpeukalo, meidän pihalla menestyy kyllä erilaiset puut, ne kun ei oikeastaan vaadi sen kummempaa hoitamista mutta muiden pihakasvien kohdalla menestys on ollut hyvin vaihtelevaa. Sisällä olevat kasvit ovat taas aina olleet mulle mahdottomia pitää hengissä. Olen kyllä yrittänyt elämäni mittaan monen monta kertaa löytää viherkasvin tai kukkasen, joka menestyisi minun hoidossani, mutta kaikki ovat kärsineet ja kuihtuneet ja jos en ole ajoissa tajunnut lahjoittaa niitä esim. viherpeukalon omaavalle anopille hoitoon, on ne kuolleet. Anopille menneet kummalliset raadot, joissa on ehkä yksi vihreä lehti, ovat kyllä hänen hoidossaan elpyneet nopeasti ja kasvaneet ja kukoistaneet. Olen nuorena saanut tapettua jopa kaktuksen ja nuoriso kuittailee edelleen satunnaisesti mun muovikukkasesta joka pudotti lehtensä yksi kerrallaan.. Eli siis tapan jopa tekokukkasia.🙈 Enkä siis jätä kukkia ja kasveja hoitamatta, vaan pyrin hoitamaan niitä hyvin, mutta jostain syystä ilmeisesti kastelen aina liikaa tai liian vähän tai molempia vuorotellen..

Kaikesta tästä epäonnisesta kasvihistoriasta huolimatta pidän kasveista, ne on musta kauniita ja viime aikoina olen katsellut ihaillen kuvia sisustuksista, joissa muuten niin kalusteiltaan kuin väreiltäänkin hyvin minimalistiseen sisustukseen on saatu tunnelmaa monilla erilaisilla viherkasveilla.

Ja huomaan siis haaveilevani jonkunlaisesta viherkasviviidakosta omaankin kotiin. Tai edes muutamasta sopivasta ja rehevästä kasvista joihinkin kohtiin, kodikkuutta ja vihreyttä tuomaan. Meillä on siis tasan yksi tekokukka, vihreä ja niin oikean näköinen, että vieraat luulee sitä aidoksi. Se on siis kahdesta aikoinaan hankitusta se, joka ei ole pudottanut lehtiään. 

En tiedä, uskallanko kuitenkaan hankkia eläviä kasveja, jos ne kuitenkin kituvat ja kuolevat mun hoidossani ja tekokasvitkin epäilyttää, ne kun kerää pölyä ja osa ei ole kovin aidon oloisia. Mietinkin, olisiko jotain idioottivarmaa lajia, joka ei edes mun hoidossani kuolisi tai olisiko olemassa jotain kasvivuokraamoa, josta voisi ottaa kasvin vuokralle tai avoimeen adoptioon ja jonka voisi sitten tarpeen tullen toimittaa takaisin ja se hoidettaisiin kuntoon, jos itse ei onnistuisi sen kanssa. En nimittäin haluaisi olla vastuussa enää yhdenkään kasvin kuihtumisesta. Tai sitten päädyn suosiolla johonkin tekokasviin ja toivon, että se ei ala pudotella lehtiään.

Minimalistinen vaatekaappi ja kyllästyminen?

kuva:pixabay: Saydung

 

Kävin tänä vuonna läpi koko vaatekaappini ja sen sisältö on harkittu, toimiva ja itseni näköinen. Ajatus on, ettei tarvitse ostaa uusia vaatteita muuten kuin silloin, kun joku olemassa oleva vaate hajoaa käyttökelvottomaksi. En ole oikeastaan koskaan ollut huolissani kyllästymisestä, valtaosin en kyllästy vaatteisiini, vaan ongelma on pikemminkin se, että ne hajoavat ja uutta samanlaista ei saa, eli käyttäisin vaatteitani loputtomiin, jos ne vain kestäisivät ehjinä.

Nyt kuitenkin huomasin pitkästä aikaa vastakkaisen ongelman, mulla on pari ns. siistimpää paitaa, joissa kuvioita. Ne on keskenään vähän eri malliset, toinen on vaalea ja toinen tumma ja jostain syystä molemmat jotenkin kyllästyttää tai epäilyttää mua. Vaikka toinen on sellainen paita, josta olen saanut kehuja jopa tuntemattomilta, että onpa nätti ja tätä ei yleensä tapahdu minkään vaatteen kohdalla. Molemmat ovat olleet mulla (vasta) viisi vuotta ja koska vaatekaappi on minimalistinen, tuntuu hölmöltä miettiä niiden laittamista kiertoon. Isomman vaatekaapin sisällön omaavana olisi varmaan helpompaa luopua fiiliksen mukaan jostakin vaatekappaleesta ja ajatella että jotain muuta kyllä löytyy kaapista tarpeen tullen. Toisaalta yksi kuviollinen lyhythihainen lähti hyvin vähän käytettynä äskettäin kiertoon, koska totesin, etten sitä päälleni koskaan näköjään pue ja silti ei ole ilman paitaa tarvinnut kulkea. Eli kyllä mulla vieläkin on sen verran vaatteita, ettei yhtä tai kahta välttämättä erityisesti kaipaa.

Kun en mä niitä kuviollisia paitoja enää useinkaan valitse päälleni, edes siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin ja silloin kun olen laittanut jommankumman, en tunne oloani enää täysin mukavaksi. Olen päätellyt, että tämä johtuu tosiaan tuosta kuviollisuudesta, yksivärisissä vaatteissa ei tätä ongelmaa ole ja niitä parsin, että saisin jatkettua niiden käyttöikää. Silti, olen aikanaan ostanut nuo, koska ne ovat olleet kivat ja malli on miellyttänyt. Toisen malli on edelleen minusta aivan ihana, yksivärisenä en ole tuon malliseen törmännyt. En missään tapauksessa aio laittaa niitä kiertoon ostaakseni uutta tilalle, vaan jos päädyn niistä luopumaan, niin olemassaolevista vaatteista täytyy löytyä jotain, millä ne voin korvata.

Mutta näköjään minäkin välillä kyllästyn joihinkin vaatteisiini.
 

Elo- ja syyskuu: nolla ostosta kotiin (vaikka mikro hajosi)

kuva:pixabay/dueg-oth

Hämmästyksekseni ja osin kyllä iloiseksi yllätyksekseni huomasin, että kotiin ei ole ostettu kahteen kuukauteen yhtään mitään tavaraa.  Tämä siitä huolimatta, että meidän mikroaaltouuni hajosi.

Katselin elokuun alussa kaiholla Lidlin kuvastosta ihanaa vaaleanpunaista mikroa, ääneenkin siitä kotona puhuin ja hehkutin, miten ihanasti se sopisi meidän keittiön väreihin.Ja olihan meidän vanhan mikron sisäosa vähän kuluneen oloinen. Mutta luonto ei antanut periksi ostaa uutta kun vanha oli ihan toimiva. Ja sitten yhtenä päivänä kun pyyhin mikroa sisältä puhtaaksi tajusin, että sisäpinta irtoaa paloina rättiin. Eli se siitä mikrosta, rikki lopullisesti. 

No, Lidlin mikrotarjous oli ohi, eikä sitä ollut Lidlissä enää saatavilla. Ei ollut kuin muutamasta viikosta kiinni, ettei tuo tarjous olisi sattunut juuri sopivaan saumaan. Aika harvoin kadun ostamatta jättämistä, mutta nyt kyllä tein sitäkin. En kuitenkaan ole löytänyt mistään mieleistä mikroa, joten ollaan tehty aamupuurot kattilassa, sulatettu leipomiseen suklaata vesihauteessa ja ruokaa lämmitetty niin uunissa kuin pannulla. Ja ihan hyvin on pärjätty. Säännöllisesti muun perheen keskusteluissa kyllä tulee esiin se, että mikro on meillä välttämätön ja pitäisi ostaa uusi, mutta kun sitä ei pöydälle ole ilmestynyt, niin kaikki on pärjänneet ilmankin. Saa nähdä miten tilanne tästä etenee, katkeaako miehellä tai nuorisolla pinna ja käyvätkö ostamassa mikron, kun itse en sitä juuri sopivaa löydä ja muita kaupasta kelpuuta.

Itselle ostin pari alusvaatetta, entisiä kun tulee edelleen tiensä päähän ja tykkään ettei tarvii monta kertaa viikossa pestä pyykkiä vain näiden takia. Yhdet oli hutiostos, kun ostin eri koossa, aiemmat samanlaiset muuten hyvät oli liian isot ja jouduin ne itse kaventamaan ympärysmitasta, mutta pienempi koko ei sitten istunutkaan kunnolla. Ja epämukavia vaatteita tai alusvaatteita en suostu käyttämään. Onneksi näitä huteja tulee aika harvoin, mutta aina ne vähän harmittaa vaikka rahanmeno olikin tässä onneksi alle kympin. Mitään muita ostoajatuksia ei ole ollut ja syksyyn ja talveen pitäisi olla kaikki kamppeet olemassa ja kunnossa. Eli vaikka en ostolakossa varsinaisesti olekaan, niin aikalailla ostolakkoisia kuukausia nämä kaksi on olleet. 

Tosin jalka mulla nyt vihoittelee varpaasta ja työlenkkarit tuntuu pahentavan sitä, uusia en ostanut vaan nuorison kenkäkaapilta lainailen jotain väliaikaista ja odotan, että talvikenkäkausi alkaa. Siellä on siis muutamia heidän varatennareitaan, vähän rikkinäisiä, mutta vielä jotenkin kasassa pysyviä. Ei meillä nuorisollakaan monia varavaatekappaleita ole, mutta jotain kuitenkin, josta voin näköjään onneksi lainata.