![]() |
| kuva:pixabay/Haninabz |
Olen aina ollut surkea viherpeukalo, meidän pihalla menestyy kyllä erilaiset puut, ne kun ei oikeastaan vaadi sen kummempaa hoitamista mutta muiden pihakasvien kohdalla menestys on ollut hyvin vaihtelevaa. Sisällä olevat kasvit ovat taas aina olleet mulle mahdottomia pitää hengissä. Olen kyllä yrittänyt elämäni mittaan monen monta kertaa löytää viherkasvin tai kukkasen, joka menestyisi minun hoidossani, mutta kaikki ovat kärsineet ja kuihtuneet ja jos en ole ajoissa tajunnut lahjoittaa niitä esim. viherpeukalon omaavalle anopille hoitoon, on ne kuolleet. Anopille menneet kummalliset raadot, joissa on ehkä yksi vihreä lehti, ovat kyllä hänen hoidossaan elpyneet nopeasti ja kasvaneet ja kukoistaneet. Olen nuorena saanut tapettua jopa kaktuksen ja nuoriso kuittailee edelleen satunnaisesti mun muovikukkasesta joka pudotti lehtensä yksi kerrallaan.. Eli siis tapan jopa tekokukkasia.🙈 Enkä siis jätä kukkia ja kasveja hoitamatta, vaan pyrin hoitamaan niitä hyvin, mutta jostain syystä ilmeisesti kastelen aina liikaa tai liian vähän tai molempia vuorotellen..
Kaikesta tästä epäonnisesta kasvihistoriasta huolimatta pidän kasveista, ne on musta kauniita ja viime aikoina olen katsellut ihaillen kuvia sisustuksista, joissa muuten niin kalusteiltaan kuin väreiltäänkin hyvin minimalistiseen sisustukseen on saatu tunnelmaa monilla erilaisilla viherkasveilla.
Ja huomaan siis haaveilevani jonkunlaisesta viherkasviviidakosta omaankin kotiin. Tai edes muutamasta sopivasta ja rehevästä kasvista joihinkin kohtiin, kodikkuutta ja vihreyttä tuomaan. Meillä on siis tasan yksi tekokukka, vihreä ja niin oikean näköinen, että vieraat luulee sitä aidoksi. Se on siis kahdesta aikoinaan hankitusta se, joka ei ole pudottanut lehtiään.
En tiedä, uskallanko kuitenkaan hankkia eläviä kasveja, jos ne kuitenkin kituvat ja kuolevat mun hoidossani ja tekokasvitkin epäilyttää, ne kun kerää pölyä ja osa ei ole kovin aidon oloisia. Mietinkin, olisiko jotain idioottivarmaa lajia, joka ei edes mun hoidossani kuolisi tai olisiko olemassa jotain kasvivuokraamoa, josta voisi ottaa kasvin vuokralle tai avoimeen adoptioon ja jonka voisi sitten tarpeen tullen toimittaa takaisin ja se hoidettaisiin kuntoon, jos itse ei onnistuisi sen kanssa. En nimittäin haluaisi olla vastuussa enää yhdenkään kasvin kuihtumisesta. Tai sitten päädyn suosiolla johonkin tekokasviin ja toivon, että se ei ala pudotella lehtiään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti