Tavaralahjat ja elämyslahjat

kuva:pixabay/Fresh_Morning

 

Kevät ja kesä tuo monelle mukanaan erilaisia juhlia ja niiden myötä lahjapohdintaa tai jopa lahjastressiä.

 Minimalistina mun pitäisi varmaan liputtaa yksinomaan aineettomien ja elämyslahjojen puolesta. En kuitenkaan ihan suoraan niin tee. Parasta on, jos tuntee lahjan saajaa niin hyvin, että osaa varmasti arvioida onko elämyslahja, rahalahja vai joku konkreettinen tavaralahja mieluisin ja sen mukaan sitten toimii. Harvoin turhat koriste-esineet on kenellekkään hyvä lahjaidea, mutta jos joku tuntuu nimenomaan sen tyyppisistä lahjoista tykkäävän, niin kaunis kynttilä tai kukka sievässä ruukussa voi olla hyvä kompromissi.

Niille jotka lukee fyysisiä kirjoja, ostan tietysti lahjaksi mielellään jonkun hyvän kirjan. Kirja on siitäkin hyvä, että jos sitä ei omaan hyllyyn halua jättää, sen voi viedä vaikka kirjaston kierrätyshyllyyn ja sitten se ilahduttaa vielä muitakin ihmisiä. Itsekin pidän kirjoista lahjana. Kirjat ovat musta se tavaralahjaryhmä, joka ei ole turhaa roinaa, niiden eteenpäin laittaminen on helppoa ja ne eivät kulu lukemisesta. 

Aineettomia tai kuluvia asioita sisältäviä lahjoja, jotka mun kokemuksen mukaan on toimineet on myös monenlaisia. 

Yksi hauska on ollut kirjavinkkilahja, tämä toimii, jos ihminen harrastaa tiettyä lukuaika/kuuntelupalvelua, eikä syystä tai toisesta välitä fyysisistä kirjoista vaikka tykkää lukea. Kaunis, kirjan tai useamman tyyliä ja tunnelmaa kuvaavia kirjavinkkejä sisältävä kirjeentapainen, jonka kylkeen lisää mukaan vaikka jotain vähän ylellisempiä herkkuja, esim. käsintehtyjä konvehteja, on aika hauska lahja. Siinä on ajatuksen kanssa mietitty toiselle kivoja lukuelämyksiä, jotka ei kuitenkaan vaadi ihmistä tekemään mitään erityistä. Toki voi myös maksaa lukuaikapalvelua, mutta esim. omien sukulaisten kohdalla he ei tätä toivo, vaan nimenomaan lukuvinkkejä.

Lahjakorttikin on musta varsin mainio lahja, ainakin jos tietää vastaanottajan mieltymyksiä. Eli ei vaelluskaupan lahjakorttia sohvaperunalle eikä käsityöliikkeen lahjakorttia käsitöitä vihaavalle. Lahjan ei pidä olla velvoite eikä vihjaus siitä, että ihmisen pitäisi muuttua. Ja lahjakortin kylkeenkin voi laittaa lisänä vaikka karkkia tai kukan.

Herkkukori tai joku erityinen herkku on myös lahjana musta oikein toimiva. Tää ei tosin toimi moniallergiselle ja jos ei yhtään tunne toisen mieltymyksiä, voi olla viisaampi joko kysyä tai pysyä jossain muussa lahjavaihtoehdossa. Ruokaa kun ei niin helposti saa laitettua kiertoon, jos se ei omassa taloudessa tule käyttöön. Sama pätee alkoholiin, sitä ollaan itse joskus saatu töiden kautta joulumuistamisena ja kun ei itse käytetä, niin on pitänyt vähän miettiä minne sen laittaa eteenpäin. Tässä onneksi naapurit on olleet sopivan tuttuja viinien kierrätykseen. Itse olen kyllä ystäville ostanut joskus jotain kauniissa pullossa olevaa skumppaa lahjan osana, mutta silloin olen tiennyt, että vastaanottaja sellaista juo. Tai sitten oon valinnu alkoholittoman kuohujuoman, jos oon tiennyt vastaanottajan enemmän pitävän holittomasta.

Sama kuin herkkuihin pätee myös kosmetiikkaan, eli jos tietää vähän mieltymyksiä, kosmetiikkalahja voi olla ihan parasta hemmottelua, eikä siitä jää tavaraa nurkkiin pyörimään. Mutta omasta kokemuksesta sanon, että kun migreenikon kotiin tuo vaikka perheenjäsenelle lahjaksi jotain vahvasti tuoksuvaa kosmetiikkaa, niin siinä ei ehkä ihan täyty lahjan ilahduttamisidea, vaan seurauksena on harmia ja sairaslomapäiviä, pahimmillaan sairaalareissu.

Elämyslahjoissa ja osin myös lahjakorteissa on sellainen puoli, että ne velvoittavat ihmisen menemään jonnekin, varaamaan aikaa johonkin tai ostamaan jotain. Siksi itse en liputa varauksetta elämyslahjojen tai lahjakorttien puolesta, vaan niidenkin pitäisi olla hyvin kohdennettuja. Jos ei ole varma, miten toisen elämäntilanne ja/tai jaksaminen joustaa menemään tai tekemään, voi joko se tavara tai sitten raha olla lahjana parempi.

Raha lahjana tuntuu olevan monelle vaikea asia, itsellekin se on sitä välillä. Se voi tuntua persoonattomalta ja sopivan summan miettiminen on hankalaa. Musta oli ihana, kun bongasin joskus pinterestistä vinkkejä, miten antaa rahalahja hauskasti, Siellä oli origamitaiteltu ties mitä kukkia, tehty kääröjä ja kuvioita seteleistä. Joku tällainen on musta selvästi kivempi ja persoonallisempi tapa antaa rahaa kuin vain käteinen kirjekuoressa. Raha on kuitenkin omalla laillaan aika kiva lahja muutenkin, se antaa saajalle vapauden käyttää sen haluamallaan tavalla, voi hemmotella itseään joko jollain elämyksellä tai ruoalla tai vaikka vaatteella, eikä se ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan tai aiheeseen. Eli musta vähän turhaan kavahdetaan rahaa lahjana. Summanhan ei tarvitse olla iso ilahduttaakseen.

Aiemmin tuli myös ostettua lahjaksi joskus raha-arpoja. Vaikka en muuten uhkapelejä kannata, ne oli musta jotenkin ihanan harmittomia lahjoja, vähän jännitystä ja mahdollinen rahasumma samassa paketissa. Itsestäkin oli kiva joskus joku ässä-arpa saada lahjaksi. Veikkaus muutti systeemeitään ja nythän tämä ei ole enää ollut mahdollista, luin tosin uutisen että jotain muutosta on suunniteltu, eli jatkossa ehkä arvat voisi olla taas täysi-ikäiselle mahdollisia lahjoja. Tosin ei ehkä kannata ostaa itse köyhänä sellaista arpaa lahjaksi, jossa päävoitto on satatuhatta, ellei oikeasti voi vilpittömästi iloita, jos se eno/kummi/serkku sattuisi saamaan sen päävoittosumman. 😉

Lahjan pitäisi kuitenkin olla aina saajaansa ilahduttava ja jos tavaran antaa lahjaksi, on saajan asia mitä sille tekee, vaikka veisi sen seuraavana päivänä kierrätykseen. Kun lahjan saa on kohtelias kiittäminen tietysti aina tarpeen, mutta lahjojen perään kyseleminen on aivan no-no. Mutta kun ottaa huomioon, että moni kamppailee tavaramäärän kanssa, on kohteliasta ehkä miettiä, onko lisäämässä toisen tavaramäärää ja tavaratyötä sen sijaan että ilahduttaa. Ja silloin se aineeton lahja tai raha tai vaikka kaunis kortti voi olla parempi kuin jonkun tavaran ostaminen. 

Toisaalta, esim. itse minimalismistani huolimatta pidän vilpittömästi hauskoista mukeista, mulle saa ostaa sellaisia lahjaksi ja ne on melkein ainoa tavaralahja josta pidän, kun taas tiedän, että joillekin eriparimukit lahjana ovat karmeinta krääsää mitä voi kuvitella. Jos siis ei tiedä varmaksi, on parempi pelata lahjavalinnoissa varman päälle ja ostaa se lahjakortti tai antaa rahaa kuin ostaa joku omasta mielestä hauska tavara vain koska se omassa mielessä on hyvä lahja. Ja ainakin itse ilahdun aidosti, jos saan lahjan sijasta onnittelukortin, varsinkin jos kortti on ajatuksella valittu tai itse tehty.

Minimalistin luottotavarat osa 3

kuva:pixabay/jambulboy

 

Nämä mun luottotavarat näyttää nyt ihan järjestään olevan keittiöstä, niin tämäkin. En tosin saanut otettua pannusta järkevää kuvaa, joten kuva on pixabaysta, kokkaaminen pannulla on just noin kivaa kun kuva näyttää.

Eli varmasti yksi parhaita ostoksia ikinä on ollut teräksinen paistinpannu. Se on kohtalaisen kevyt, sen voi pestä astianpesukoneessa ja siinä ei ole mitään irtoavia yhdisteitä tai hajoavaa pinnoitetta. Siinä voi kokata ihan kaikkea, ainoa, jota ei ole onnistuttu paistamaan tuossa kunnolla on letut, joita varten on keraaminen pienempi pannu. Keraamisessa tulee paistettua myös munat, mutta esim. maitopohjaiset kastikkeet teen aina teräspannussa ilman mitään ongelmia. Teräspannu tuntuu olevan ikuinen, en muista kuinka kauan tuo on meillä ollut, enemmän kuin kymmenen vuotta kuitenkin päivittäisessä käytössä ja ei ole mennyt miksikään, en usko että teräksinen pannu edes voisi kulua pilalle.

Teräspannu on laiskalle sopiva, en itse jaksa huoltaa ja hoitaa valurautapannua, kokeiltu on ja se on musta käytössä liian painava. Hiiliteräspannussa tuntuu myös olevan enemmän huoltamista kuin perusteräksisessä, joten omaan arkeen tuo konepesun kestävä perusteräspannu on kaikkein vaivattomin ja kätevin.

Tuo meidän pannu ei ollut erityisen kallis ja jos käytettäisiin pinnoitettua pannua, sen saisi vaihtaa kulumisen vuoksi kai muutaman vuoden välein, näin olen ainakin kavereiden puheista ymmärtänyt, joten rahaakin tuo teräspannu säästää kun ei tarvitse sitä olla koskaan uusimassa. Ei siis ole teräspannun voittanutta! 

Onko minimalismi joillekin kuin uskonto?

kuva.pixabay/Kei_Therapeutic_Art

                                                   

Joskus aiemmin pohdin täällä blogissa minimalismia ja suorittamista ja sitä, miten ne joilllakin tuntuvat kietoutuvan yhteen.

Vähän samanlaisia pohdintoja minussa herättää se, miten vuosien mittaan näkemäni jotkut minimalismiin liittyvät haastattelut tai somesisällöt ovat korostaneet minimalismia siten, että sen nimissä muutetaan koko elämä, konmaritetaan tavaroiden lisäksi ihmissuhteet ja muututaan kuin toiseksi ihmiseksi. Kenenkään elämäntilanteita ei tunne eikä tiedä, mutta minussa herää kyllä enemmän surua kuin ihastusta, jos ihminen on minimalismin myötä heittänyt koko aiemman elämänsä roskiin. Varsinkin, jos se elämä on itsessään ollut ihan tavallista ja hyvää, eri asia ehkä jos joku saa minimalismista välineitä traumaattisesta taustasta selviämiseen ja alusta aloittamiseen. 

Mutta aika harvassa on ne, joiden elämässä ei olisi ollut mitään hyvää ja toisaalta vaikeidenkin asioiden kanssa on usein parempi tehdä sopu ja rauha, edes omassa mielessään kuin vain hylätä kaikki ja juosta suinpäin johonkin ihan uuteen ja jättää kaikki vanha kokonaan pois elämästä. Tästä on ihan omaakin kokemusta.

Ja kun lukee juttuja, miten joku jättää taakseen puolison/lapsuudenperheen/entiset ystävät/kodin ja se esitetään vain positiivisena ja voimauttavana asiana, pohtii kyllä, että jos saman jutun keskiössä olisi minimalismin sijasta joku eksoottinen uskonlahko niin emmekö me kaikki tai ainakin useimmat kauhistelisi ihmisen tilannetta ja olisi huolissamme. Ja joskus noissa jutuissa minimalismi alkaa näyttää enemmän jonkunlaiselta uskonnolta tai uskonkappaleelta kuin muuhun elämään sulautuvalta elämänvalinnalta tavaran tai ajankäytön suhteen.

En itse halua konmarittaa ihmisiä elämästäni ja jos pitäisi valita minimalismin ja minimalistisen kodin tai puolison välillä, niin minimalismi saisi kyllä jäädä sikseen. Toki kun itselle tämä on ollut elämäntapa koko aikuisiän, en osaa varmaan ihan kuvitella millaisia aaltoja muutos voi heittää koko elämään, jos aivan erilaisista arvoista ja tavoista siirtyy minimalistisempaan elämäntapaan. Ja monella toki se muutos voi olla alunperin lähtöisin muusta ja sitten minimalismi auttaa selviämään vaikka taloudellisen tilanteen muutoksesta tai ihmissuhdemuutoksesta, tuohan se stressittömyyttä ja helppoutta elämään. Ja silloin ulospäin voi näyttää, että "nyt se hurahti minimalismiin ja kaikki jäi", vaikka totuus voi olla monisyinen ja niin kipeä, ettei sitä halua lähteä muille avaamaan.

Mutta ehkä minimalismi on siinä mielessä aika samankaltainen monen muun asian kanssa, että jonkunlainen kohtuus ja tasapaino on se onnellisin tapa. Olen katsonut joitakin Matt D'Avellan Youtube-videoita ja musta hän on kiva esimerkki siitä, että voi olla minimalisti vaikka puoliso ei ole ja molemmat voi kunnioittaa sitä toisen tapaa ja olla onnellisia yhdessä. Omalla kohdalla on tosin myönnettävä että vuosien mittaan puoliso on näissä tavara-asioissa sopeutunut mun tapaan ehdottomasti enenmmän kuin minä hänen ja siitä olen kiitollinen. Toisaalta nuoriso ei tosiaankaan ole seurannut mua minimalismipoluille eikä meillä ole ollut mitään "vain kymmenen lelua minimalistin lapselle"-menoa vaan kaikenmaailman lelutavaraa on varmaan välillä ollut taloudessa enemmän kuin mitään muuta tavararyhmää.

Ajattelen että minimalismi on työkalu ja renki elämän helppouteen ja tavarasuhteen tervehdyttämiseen tässä ylikulutuksen maailmassa mutta hyvin huono asia isäntänä ja/tai ylimpänä elämäntarkoituksena. 

Mielenkiintoista olisi kuulla muiden ajatuksia ja jos joku koko elämänsä (ja ihmisuhteensakin) minimalisoinut eksyy tänne lukemaan, niin tämä pohdinta ei ole tarkoitettu loukkaamaan ketään, vaan lähinnä puin sanoiksi asioita jotka itseäni ovat joissain somen minimalismijutuissa ihmetyttäneet ja jääneet jopa vaivaamaan.

Ostos ihan vain omaksi iloksi

Vuoden alussa päätin, että koska ostamisesta on mulle viime vuosina tullut vähän vaikea asia, ostan tänä vuonna jotain itselleni ihan vaan ilon ja huvin vuoksi. En mitään turhaa, koska se ei tuottaisi iloa, mutta jotain sellaista hyvänmielen extraa, joka ei ole sinällään pakollista hankkia.

En oikein keksinyt mitään ja ajattelinkin, että ehkä tällainen ostos sijoittuisi sitten vaikka kesälomaan, jos käytäisiin jossain reissussa ja siellä tulisi jotain hauskaa vastaan. Mutta sitten törmäsin netin syövereissä hauskaan karvis-tyynyliinaan ja muutaman mutkan kautta sain sen ostettua, mulla ei nimittäin ole omia tunnuksia useimpiin nettikauppapaikkoihin, enkä kuulu mihinkään facebookin kirppariryhmiinkään, niin ihan heräteostoksena tällaisia en saa ostettua ja aika harvoin mitään huomaankaan, kun en noita kauppapaikkoja kovin aktiivisesti siis katsele. 

Karvis-tavarat on mulle vähän samaa kuin Polle-astiat, hauskoja ja omaan silmään ilahduttavia. 

Ja niinpä meille kotiutui kiva karvis-tyynyliina, jonka hintakin oli vain muutaman euron. Mahtava löytö, jonka uskon ilahduttavan vuosia. Luulen, että tämä tulee käyttöön kesämajalle, koko ja värimaailma sopinee sinne parhaiten. 

Tällaista minimalistin hauskan ostamisen pitäisi minusta aina olla, tapahtua joskus, ehkä nimenomaan harvoin ja ostettava asia on käytännöllinen mutta arkeen jotain extrailoa tuova.  

Kevätfiiliksiä

 

kuva:pixabay/Clker-Free-Vector-Images

Jotenkin kevät tuli vähän yllättäen, yleensä kai talvi yllättää autoilijat, mutta nyt kyllä kevät yllätti ainakin minut. Yhtäkkiä kadut on sulat ja voikin kaivella tennarit jalkaan talvikenkien sijasta, päivällä ei tarvitse enää takkia lyhyillä pyrähdyksillä ulkona ja töissä piti laittaa kesälomatoiveet pomolle.

Aika monella kevät nostaa myös sisustusinnostusta, auringonvalo näyttää ikkunoissa tahrat ja nurkissa pölyt ja tuntuu, että kotiakin haluaisi valoisammaksi ja pirteämmäksi talven jäljiltä. Mainokset tyrkyttää joka suunnasta kevätsitä ja pääsiäistätä, puhumattakaan puutarhan tarvikkeista ja pihakoristeista. 

Itsekin huomasin katselevani arvioivasti niin pihaa kuin kotiakin, mitenkäs tätä kevättä saisi laitettua esiin kotona? Meillä ehkä se yksi varsinainen muutos on se, että adventtina vaihdetut keittiön (joulu)verhot vaihdetaan pääsiäisenä takaisin iloisen värisiin, vaaleampiin verhoihin. Koska keittiö ja olohuone on samaa tilaa, se muuttaa koko tilan valoisammaksi ja vaaleammaksi. Lisäksi pesin jo pois kaikki toppavaatteet ja putsasin pois talvikengät, joka teki heti eteistiloista avaramman oloiset ja siistimmät. Pääsiäiseksi koristellaan lasten erilaisilla askarteluilla yksi ikkuna, sen enempää koristeita en kaipaa. Perheenjäsenten kivan näköiset tennarit rivissä eteisen matolla on itsessään keväisen näköisiä, vaikka eivät varsinaisesti sisustusta olekaan. Minimalistina mulla ei ole erityisesti koriste-esineitä tai muita sisustuselementtejä, joita tulisi vaihdeltua kausien mukaan ja siksi tällaiset keväiset sisustusmuutokset on aika pieniä. Muissa ikkunoissakin on samat verhot kesät ja talvet. Ikkunoiden pesu olisi tietysti keväällä piste iin päälle, mutta tunnustetaan että olen tosi laiska tämän suhteen, joten jos ei nuorisosta innostuta hommaan, se jää myöhemmälle kesään tai jopa seuraavaan vuoteen. Lohduttaudun sillä, että eipähän linnut lennä meidän ikkunoihin, kun ei ole liian kirkkaat. 

 Pihalle aletaan nostella ulkotuoleja heti kun kelit antaa myöten niissä oleskella ja muuten ulkona keväisestä tunnelmasta pitää huolen pihapuut, jotka alkaa tehdä ihania vihreitä lehdenalkuja ja sitä myöten koko pihan ilme muuttuu nopeasti kesäiseksi. 

Kohta saadaan kesämajallekin vietyä patjat ja tyynyt ja sitten sielläkin voi nauttia keväisestä linnunlaulusta ja järvestä kun jäät on sulamassa ja vesi liplattaa. 

Tosi pienillä asioilla se kevään tuntu tulee itselle, ei se vaadi tavaraa eikä edes erityistä sisustuksen uusimista ja ensimmäinen oikeasti lämmin aurikoinen päivä, kun voi terassille mennä loikoilemaan ja nauttimaan lämpimästä ulkosäästä tuo mukanaan jo lupauksen kesästä.

Riemullista pääsiäistä ja ihanaa kevättä!🐥🌷 

Budjettikurinpalautus

 

kuva:pixabay/flutie8211

Otsikko kertookin olennaisen: aloin vuodenvaihteessa laskemaan menneen vuoden tuloja ja menoja ja erittelin mihin rahaa meni mitenkin paljon. Yllättävää oli, että joitakin sellaisia menoja oli, jotka tuntuvat ajatuksissa aika pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta kun aloin niitä vuosi- ja kuukausitasolla laskemaan, tajusin, että vuodessa ne tekevät suhteessa aika ison summan. Olisi kiva, jos rahaa jäisi välillä säästöön, eikä menisi niin päin, että sieltä säästöistä pitää alkaa ottaa perusarkisiin juttuihin rahaa, niinkin joinakin kuukausina on nimittäin käynyt ja se ei ole meillä ollut mitenkään tapana.

Osa menoista oli toki sellaisia, mille ei mitään voi, poliklinikkamaksut on maksettava ja reseptilääkkeet ostettava, ruokaa pitää kaupasta ostaa, sähkö maksaa ja veden kulutustakaan ei voi (ainakaan kokonaan) lopettaa, vaikka jupisenkin nuorisolle ja itsellenikin suihkujen pituudesta.

Tarkastettiin kuitenkin vakuutukset ja puhelinkulut ja todettiin, että sieltä jonkun satasen säästön vuodessa saa kasaan. Ruokakaupassa voi katsoa, ostaako sen kalleimman vaiko korvaako välillä esim. suht kalliita herkkuja jollain kotona tehdyllä, joka on paitsi halvempaa myös monesti terveellisempää ja paremman makuista. Kotimaiseen ruokaan panostetaan kuitenkin kuten ennenkin, siitä en halua tinkiä, kun ei ole pakko.

Yksi sellainen asia, jota en kuitenkaan ollut aiemmin miettinyt, oli vitamiinit ja vastaavat. Olen ne aina napannut mukaan apteekissa käydessä ja nyt kun meillä sairastettiin ja piti nesteytysjauheita käydä ostamassa, tajusin, että apteekin ja kaupan hintaero tuon tapaisissa tuotteissa on iso. Kaupasta nesteytystabletit löytyi parilla eurolla, apteekissa sama määrä maksoi yli kympin. Tämä vähän herätteli, kun jotenkin se yksi purkki vitamiinia tai rasvaa ei tunnu kovin isolta hinnaltaan, mutta kun aloin seurata apteekkikuitteja tajusin, että siinä ainakin on yksi kohta jossa voi säästää aika helposti. Eli tässä kohtaa toivon, että tämän vuoden lopussa voisin todeta, että apteekkiin ei ole mennyt enää yhtä paljon rahaa kuin edellisenä vuonna.

Lisäksi ollaan nyt aktiivisesti etsitty seurattavia sarjoja Areenasta, jolloin tarvetta maksullisille suoratoistopalveluille ei samalla tavoin ole ollut. Musiikki kuunnellaan radiosta tai youtubesta tai ihan vanhoilta cd-levyiltä. Käytän myös E-kirjastoa, joka alun takertelun jälkeen on alkanut olla sisältöjenkin puolesta ihan jees. 

Vaatteiden ja tavaroiden ostamisen suhteen meillä eletään aika kohtuullisesti jo valmiiksi, sieltä ei suuria säästöjä saa, mutta luulen, että noista arjen erilaisista pienistä ja vähän isommistakin ostettavista asioista saa järkevästi säästettyä ja sitä kautta budjettia tasapainotettua.  Pienistä puroista kasvaa iso virta ja toivon että se pätee ja näkyy tulevan vuoden rahatilanteessa meilläkin.

Pakkasta, paikkausta ja pieniä iloja

 

kuva:pixabay/Ztasel

Viime viikot on menneet pitkälti sisätiloissa kun pakkasta on riittänyt ja pelkkä autoon siirtyminen aamulla on tuntunut napavaellukselta.

Toisaalta tämä on antanut mahdollisuuden mukaviin iltoihin sohvalla peittoon käpertyneenä joko lukien tai telkkaria katsellen. Tässä kohtaa vinkkaan juurikin tuollaisiin sohvahetkiin ihan loistavasti sopivan kirjasarjan, Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho-sarja, ihania rakkausromaaneita historiallisella twistillä, kepeää mutta myös naisten yhteiskunnalliseen asemaan omalla laillaan kantaa ottavaa kirjallisuutta. Vaikka itse en kovin usein historiallisiin romaaneihin tartu, nämä yllättivät iloisesti. 

Ja toisaalta laiskottelun ohella on tullut tehtyä joitain pikkuhommiakin. 

Huomasin, että miehen pitkiksistä oli kuminauhat venähtäneet ja otin ja vaihdoin niihin uudet. Tässä olen huomannut eron, naisten leggareissa harvoin on irrotettavat kuminauhat vaan ne on usein tikattu kiinni housujen kankaaseen reunasta ja siksi vaihtaminen ei niin vain onnistu. Onneksi miesten kamppeissa tunnutaan olevan korjausystävällisempiä. Lisäksi parsin omia trikoosukkiani.

Sitten huomasin, että noin vuosi sitten ostamani mustat rennommat työhousut oli molemmat kovan käytön myötä reikiintyneet. Harmitti, varsinkin kun vain toiset sain korjattua. Toisissa reiät olivat sellaisissa kohdissa, että korjaaminen olisi näkynyt tosi ikävästi. Pieni positiivinen asia tässä kuitenkin oli, nimittäin se, että toisia housuista sai edelleen, ne olivat edelleen Euroopassa tehdyt ja vielä alennuksessa, eli sain ostettua uudet samanlaiset tilalle. On aina ilo, kun joku hyvä tuote, varsinkin vaate, ei olekaan heti  hävinnyt kaupasta jonkun uudemman mallin tieltä.

Jäin myös miettimään, että ehkä tuolta mun suht minimalistisesta vaatekaapista voisi joutaa ainakin yhdet farkut ihan kiertoon, en vaan nykyään niitä pidä oikeastaan koskaan ja näköjään kun mukavammat työhousut hajoaa, en siltikään niitä farkkuja ota sieltä korvaajiksi vaan ennemmin ostan uudet mukavat housut. Taidan kasata nyt johonkin omaan pinoonsa ne muutamat vaatekappaleet, joiden kohtaloa olen miettinyt ja yritän päättää mitä niille teen.

Lisäksi suosikkikarkkini, Fazerin ananaskarkit, olivat palaneet kauppoihin ja yksi lapsista oli ne kaupassa huomannut ja osti niitä mulle.💖 Pääsin siis herkuttelemaankin, mulle kun ei allergioiden vuoksi oikein karkit sovi, nuo on ihan niitä harvoja ja itseasiassa lähes ainoat mitä edes saa tavallisesta ruokakaupasta.