Vihreyttä kotiin retroroskiksessa

 Aiemmin kirjoittelinkin tänne äskettäin heränneestä viherkasvi-innostuksestani ja nyt minulla on uusi (teko)viherkasvi. Aika nopeasti keksin, että tädiltä perimäni ihana värikäs metallinen retroroskis olisi ihan täydellinen suojaruukku kasville ja aloin miettimään, millainen kasvi siihen sopisi. Mietin aitoja kasveja ja erilaisia tekokasveja ja tein vertailuja, mutta kaikki olivat aika kalliita, koska roskiksen kokoon sopivan kasvin tuli olla aika kookas.

Olin jo luovuttamassa, kun törmäsin Jyskin sivuilla alennuksessa olevaan hauskan näköiseen tekokasviin ja päädyin ajelemaan myymälään sitä katsomaan. Aika nopeasti tajusin, että kasvi on liian pieni mutta koska hinta oli tosi edullinen, jäin miettimään, eikö joku ratkaisu löytyisi. Ja vähän päätäni vaivattuani keksin, että jos laitan roskiksen sisälle pahvista korokeen ja ostan kaksi tuollaista kasvia, niistä tulee oikein kiva ja riittävän korkea ja tuuhea kokonaisuus. Ja näin tein. 

Hintaa tälle tuli yhteensä 12 euroa ja nyt se koristaa olohuonetta ja on mun silmään ihan riittävän aidon näköinen ja tuo mukavasti vihreyttä ja väriä sisustukseen. Ainoa pieni miinus on ihan kasvin lähellä tuntuva muovin haju (jota kukaan muu perheestä ei tunnusta edes haistavansa), mutta toivon, että se haihtuu ajan kanssa kokonaan ja koska tuo ei ole makuuhuoneessa eikä ihan istumapaikkojen vieressä, niin toivon, ettei siitä sen kummemmin ole haittaa.

 Ja parasta on, että kasvi ei vaadi sen kummemmin hoitoa, joten mun puuttuva viherpeukalo ei johda kuihtuneeseen ja ruskeaan kituvaan kasviin nurkassa.😁

Hutiostoksesta luottotavaraksi

 

Useimmiten hutiostos on ihan vaan hutiostos, ärsyttävä, turhaan rahaa vienyt ja lisäksi jotain, mille pitää etsiä uusi omistaja ja joka siten aiheuttaa ylimääräistä vaivaa ja tavaratyötä. 

Ostin yhden hutiostoksen jo aikaa sitten, kangaskassin, jonka oli tarkoitus olla pelastusliivien säilyttämistä varten kesämajalla. Mittasin huolella minkä kokoinen kankaisen kassin tulisi olla ja ilahduin kovasti, kun vihdoin löysin riittävän ison puuvillaisen ja kivan näköisen kassin. Tilasin sen ja kun se tuli postissa, heitin sen suoraan pesukoneeseen, niin kuin teen kaikille uusille pestäville tekstiileille. Olikin aikamoisen ikävä yllätys kun koneesta ottamisen jälkeen tajusin, että kassi onkin paljon pienempi kuin kuvauksessa.

 Ensin mietin onko se voinut kutistua pesussa, mutta koska leveys oli edelleen ok, vain korkeudesta puuttui monta kymmentä senttiä, päädyin kysymään kaupasta, miksi kassi on vääränkokoinen. Vastaus oli, että he ilmoittivat mitan kassin pohjasta sankojen yläreunaan, kun mä olin olettanut sen olevan varsinaisen kassiosan mitta. Ja pestyä tuotetta ei luonnollisesti voinut palauttaa.

Kassi päätyi lopulta kaappiin, vähän niinkuin varakassiksi, enkä sitä oikeastaan käyttänyt. Kunnes tänä syksynä sen sieltä nappasin kiireisenä aamuna mukaan töihin ja vähän ajan päästä huomasin, että tuo liian pieneksi ajattelemani kassi oli paitsi oikein sopivan kokoinen työkassiksi, myös sellainen tsemppari, että muutamana tosi surullisena ja huonona aamuna pelkkä sen katsominen töihin mennessä helpotti oloa.

Nyt se onkin mun luottokassi töihin ja joka aamu luen siitä kyljestä "never give up" ja sellaista rohkaisua ei voi ikinä olla liikaa. Näin kerrankin hutiostoksesta tulikin ihana ja tärkeä luottotavara, joskus näköjään voi näinkin iloisesti käydä!

Minimalistin tavarahaave: kylpyamme

kuva:pixabay/Kei_Therapeutic_Art

Jos mun pitäisi nimetä yksi tavara, josta olen haaveillut pisimpään, olisi se varmaankin kylpyamme. Mun bonussiskolla sellainen oli kun olin nuori ja siellä kävin kylpemässä usein. Ja asuinkin välillä nuorena hänen luonaan ja silloin sain nautiskella kylpyammeluksuksesta mielin määrin. Kylpyvaahtoa, Body Shopin kylpykuulia ja lehden lukemista kuumassa kylvyssä, ihanaa luksusta arkeen. Meillä ei siis itsellä ole kylpyammetta, ei ollut edellisessäkään kodissa ja se on jotain mistä kovasti haaveilen vuodesta toiseen. Meillä oli kyllä aikanaan tämän uuden kodin pihalla valmiina palju, jota kuitenkin inhosin ja siitä luovuttiin heti kun saatiin se annettua eteenpäin, se ei ollut musta yhtään sama kuin kylpyamme, paljusta mulle siis tulee mieleen lähinnä ihmissoppa, enkä pysty yhdistämään siihen mitään rentouttavaa tai tunnelmallista.😏

Kylpyamme taas edustaa mulle juuri sitä luksusta ja rentoutumista, viihtyisin niin sisäkylpyammeessa kuin ulkokylpyammeessa, mieluiten sellaisessa jalallisessa tassuammeessa, mutta meille ei oikein sellaista mihinkään mahdu. Vähän välillä haaveilen, että jos joskus mökkitontille saisi ulos kylpyammeen ja sitten voisi siellä puiden alla, järvelle katsellen, lukea kirjaa kylvyssä illanhämärissä.

Välillä olen netistä katsellut kaikenlaisia taitettavia kylpyammeita ja miettinyt, että ehkä se voisi olla riittävä korvike isolle tassuammeelle ja mahtuisi ehkä jotenkin meidänkin kylppäriin, mutta ainakaan vielä en ole sellaistakaan hankkinut, sen verran on epäilyttänyt, onko se kuitenkin liian pieni ja epämukava viritys. 

Jatkan siis kylpyammeesta haaveilua vaikka tämä voikin olla sellainen ikuisesti toteutumaton haave..🛁

Lokakuun ostokset: uudet kengät ja vähän muutakin

Lokakuussa ostin itselleni muutaman tarpeellisen asian, kännykän ja kengät.

Uuden kännykän ostin hajoneen tilalle kun tiputin entisen suht uuden luurin kulma edellä betonilattialle ja se oli sen loppu, joten tämä hankinta oli pakollinen. Kännykän hajoaminen ja rahanmeno harmitti, mutta minkäs teet, sen opin, että jatkossa en jätä puhelinta  hupparin taskuun siivoillessani. 

Sitten löysin New Balancen tennarit tosi halvalla tarjouksesta ja oli kerrankin sellainen malli kyseiseltä merkiltä, että pysyy mulla jalassa hyvin. Olen aiemmin sovittanut jotain unisex-malleja ja ne on aina lonksuneet, nämä oli naisten mallia ja istui jalkaan kivasti. Syy tähän kenkätarpeeseen oli, että mun työlenkkarit on hitusen naftit varpaista ja jouduin käymään lääkärissäkin jalkavaivan takia. Ensin hoidin tilanteen lainaamalla nuorison hylkäämiä tennareita, mutta niistä alkoi saumojen liimaus kupruilla ja tajusin, että ehkä jalkojen terveys ei ole se asia missä kannattaa loputtomasti pihtailla. Plus, että oon jo pitkään haaveillu New Balanceista, ne on vaan niin kivan näköiset ja nyt ostin ne ihan tarpeeseen, enkä muuten vaan. Näiden myötä luovuin kahdista omista kengistä, jotka oli molemmat hieman naftit plus nuorison hajoneet tennaritkin lähtivät roskiin, joten kenkien kokonaismäärä taloudessa sentään väheni.

Kotiin tuli vihdoin se uusi mikroaaltouuni rikkoutuneen tilalle, samanlainen kuin entinen eli halpa musta perusmikro ja muu perhe on onnellinen. Ja helpottaahan se toki minunkin työaamuja, kun saa mikrossa tehtyä puuron.

Lisäksi kotiin ostin uuden uunikintaan, se on tosi kaunis, entiseen tuli niin iso reikä, ettei sitä enää saanut korjattua. Tykkään juurikin siitä että ne arkiset käyttötavarat on kauniita ja tuovat iloa arjessa, joten tämäkin ostos ilahdutti.

 

Lisäksi yritin ostaa cd-soittimen, löysin hienon ja mun mittarilla kalliin, lähemmäs satasen soittimen ja tilasinkin sen, käytin siihen pitkään jemmaamiani lahjarahoja. Mutta kun soitin tuli perille, se oli pettymys, jotenkin tosi muovinen ja lelun oloinen, eikä äänenlaatukaan ollut missään suhteessa hintaan, joten todella söpöstä ulkomuodostaan (punainen ja pyöreä) huolimatta soitin lähti palautukseen. Nyt mietin sitten ostanko jonkun halvemman vai mennäänkö entisenlaisella systeemillä, eli olkkarin dvd-soittimella soitellaan myös musiikkia telkkarin kajareiden kautta.

Perintötavaran paljous ja valinta

Kuten aiemmin kerroin, tätini kuoli yllättäen ja olen nyt yrittänyt surun keskellä aloittaa tavaroiden läpikäymisen. Asia on ottanut hyppäyksen eteenpäin, lomapäivien ja puolison ja aikuisen lapseni avulla ollaan saatu homma alkuun ja monenlaista tavaraa on läpikäyty, lajiteltu, myyty ja viety kierrätykseen ja osa ihan kaatopaikallekin. 

Vaikea kysymys on ollut, mitä otan itselleni muistoksi. En omien tavaroideni suhteen tai ylipäänsä ole kovin tavarakeskeinen ihminen mutta toisen ihmisen tavaroissa tuntuu hänen muistonsa ja se tekee valinnat vaikeiksi ja aiheuttaa mulle välillä tunteen, että kaikki pitäisi säästää. 

Olen kuitenkin tähän mennessä ollut loppupeleissä hyvin tarkka sen suhteen, etten tuo kotiin mitään ylimääräistä ja olen ottanut itselleni vain yksittäisiä tavaroita ja muutaman kirjan ja lähes kaikilla näillä on sekä käyttöarvoa että muistoarvoa.  Kuvassa olevat tavarat ovat musta jotenkin erityisen kivoja, purkki korvasi pakasterasian lahjanauhojen ja pakettikorttien säilytyspurnukkana, kirja on yksi ihanimmista lukemistani kirjoista ikinä ja sitä ei mulla ole koskaan ollut omana aiemmin. Ja koala-varoituskyltti on tätini ja miehensä Australian ajoilta tuoma muisto, se löytyi tädin kaapista ja on musta hauska ja laitan sen johonkin kotona pysyvästi esille.

Ottamani tavarat ovat aika arkisia, hienommat lasiesineet, taulut ja astiastot menivät myyntiin tai lahjoitukseen, mutta nuo yksittäiset ja arkiset ottamani tavarat muistuttavat tädistä aina kun niitä katson, silleen hyvällä tavalla, ei surullisesti. Lisäksi olen ottanut jonkun verran valokuvia talteen, aion niistä koota oman albumin tädin elämän varrelta, kuvissa on paljon muistoja ja niitä katsellessa voi muistella tätiä.

Mä uskon, että muutamassa ajatuksella valitussa tavarassa muistot elää vahvemmin ja iloisemmin, kuin jos pakkaisi kaikki kaapit täyteen perintötavaraa, jota ei koskaan edes katsoisi ja joka korkeintaan stressaisi kaappitilan viemisellään. Vähemmän on enemmän, tässäkin. 

Viherkasvien viehätys

kuva:pixabay/Haninabz

 

Olen aina ollut surkea viherpeukalo, meidän pihalla menestyy kyllä erilaiset puut, ne kun ei oikeastaan vaadi sen kummempaa hoitamista mutta muiden pihakasvien kohdalla menestys on ollut hyvin vaihtelevaa. Sisällä olevat kasvit ovat taas aina olleet mulle mahdottomia pitää hengissä. Olen kyllä yrittänyt elämäni mittaan monen monta kertaa löytää viherkasvin tai kukkasen, joka menestyisi minun hoidossani, mutta kaikki ovat kärsineet ja kuihtuneet ja jos en ole ajoissa tajunnut lahjoittaa niitä esim. viherpeukalon omaavalle anopille hoitoon, on ne kuolleet. Anopille menneet kummalliset raadot, joissa on ehkä yksi vihreä lehti, ovat kyllä hänen hoidossaan elpyneet nopeasti ja kasvaneet ja kukoistaneet. Olen nuorena saanut tapettua jopa kaktuksen ja nuoriso kuittailee edelleen satunnaisesti mun muovikukkasesta joka pudotti lehtensä yksi kerrallaan.. Eli siis tapan jopa tekokukkasia.🙈 Enkä siis jätä kukkia ja kasveja hoitamatta, vaan pyrin hoitamaan niitä hyvin, mutta jostain syystä ilmeisesti kastelen aina liikaa tai liian vähän tai molempia vuorotellen..

Kaikesta tästä epäonnisesta kasvihistoriasta huolimatta pidän kasveista, ne on musta kauniita ja viime aikoina olen katsellut ihaillen kuvia sisustuksista, joissa muuten niin kalusteiltaan kuin väreiltäänkin hyvin minimalistiseen sisustukseen on saatu tunnelmaa monilla erilaisilla viherkasveilla.

Ja huomaan siis haaveilevani jonkunlaisesta viherkasviviidakosta omaankin kotiin. Tai edes muutamasta sopivasta ja rehevästä kasvista joihinkin kohtiin, kodikkuutta ja vihreyttä tuomaan. Meillä on siis tasan yksi tekokukka, vihreä ja niin oikean näköinen, että vieraat luulee sitä aidoksi. Se on siis kahdesta aikoinaan hankitusta se, joka ei ole pudottanut lehtiään. 

En tiedä, uskallanko kuitenkaan hankkia eläviä kasveja, jos ne kuitenkin kituvat ja kuolevat mun hoidossani ja tekokasvitkin epäilyttää, ne kun kerää pölyä ja osa ei ole kovin aidon oloisia. Mietinkin, olisiko jotain idioottivarmaa lajia, joka ei edes mun hoidossani kuolisi tai olisiko olemassa jotain kasvivuokraamoa, josta voisi ottaa kasvin vuokralle tai avoimeen adoptioon ja jonka voisi sitten tarpeen tullen toimittaa takaisin ja se hoidettaisiin kuntoon, jos itse ei onnistuisi sen kanssa. En nimittäin haluaisi olla vastuussa enää yhdenkään kasvin kuihtumisesta. Tai sitten päädyn suosiolla johonkin tekokasviin ja toivon, että se ei ala pudotella lehtiään.

Minimalistinen vaatekaappi ja kyllästyminen?

kuva:pixabay: Saydung

 

Kävin tänä vuonna läpi koko vaatekaappini ja sen sisältö on harkittu, toimiva ja itseni näköinen. Ajatus on, ettei tarvitse ostaa uusia vaatteita muuten kuin silloin, kun joku olemassa oleva vaate hajoaa käyttökelvottomaksi. En ole oikeastaan koskaan ollut huolissani kyllästymisestä, valtaosin en kyllästy vaatteisiini, vaan ongelma on pikemminkin se, että ne hajoavat ja uutta samanlaista ei saa, eli käyttäisin vaatteitani loputtomiin, jos ne vain kestäisivät ehjinä.

Nyt kuitenkin huomasin pitkästä aikaa vastakkaisen ongelman, mulla on pari ns. siistimpää paitaa, joissa kuvioita. Ne on keskenään vähän eri malliset, toinen on vaalea ja toinen tumma ja jostain syystä molemmat jotenkin kyllästyttää tai epäilyttää mua. Vaikka toinen on sellainen paita, josta olen saanut kehuja jopa tuntemattomilta, että onpa nätti ja tätä ei yleensä tapahdu minkään vaatteen kohdalla. Molemmat ovat olleet mulla (vasta) viisi vuotta ja koska vaatekaappi on minimalistinen, tuntuu hölmöltä miettiä niiden laittamista kiertoon. Isomman vaatekaapin sisällön omaavana olisi varmaan helpompaa luopua fiiliksen mukaan jostakin vaatekappaleesta ja ajatella että jotain muuta kyllä löytyy kaapista tarpeen tullen. Toisaalta yksi kuviollinen lyhythihainen lähti hyvin vähän käytettynä äskettäin kiertoon, koska totesin, etten sitä päälleni koskaan näköjään pue ja silti ei ole ilman paitaa tarvinnut kulkea. Eli kyllä mulla vieläkin on sen verran vaatteita, ettei yhtä tai kahta välttämättä erityisesti kaipaa.

Kun en mä niitä kuviollisia paitoja enää useinkaan valitse päälleni, edes siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin ja silloin kun olen laittanut jommankumman, en tunne oloani enää täysin mukavaksi. Olen päätellyt, että tämä johtuu tosiaan tuosta kuviollisuudesta, yksivärisissä vaatteissa ei tätä ongelmaa ole ja niitä parsin, että saisin jatkettua niiden käyttöikää. Silti, olen aikanaan ostanut nuo, koska ne ovat olleet kivat ja malli on miellyttänyt. Toisen malli on edelleen minusta aivan ihana, yksivärisenä en ole tuon malliseen törmännyt. En missään tapauksessa aio laittaa niitä kiertoon ostaakseni uutta tilalle, vaan jos päädyn niistä luopumaan, niin olemassaolevista vaatteista täytyy löytyä jotain, millä ne voin korvata.

Mutta näköjään minäkin välillä kyllästyn joihinkin vaatteisiini.