Pakkasta, paikkausta ja pieniä iloja

 

kuva:pixabay/Ztasel

Viime viikot on menneet pitkälti sisätiloissa kun pakkasta on riittänyt ja pelkkä autoon siirtyminen aamulla on tuntunut napavaellukselta.

Toisaalta tämä on antanut mahdollisuuden mukaviin iltoihin sohvalla peittoon käpertyneenä joko lukien tai telkkaria katsellen. Tässä kohtaa vinkkaan juurikin tuollaisiin sohvahetkiin ihan loistavasti sopivan kirjasarjan, Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho-sarja, ihania rakkausromaaneita historiallisella twistillä, kepeää mutta myös naisten yhteiskunnalliseen asemaan omalla laillaan kantaa ottavaa kirjallisuutta. Vaikka itse en kovin usein historiallisiin romaaneihin tartu, nämä yllättivät iloisesti. 

Ja toisaalta laiskottelun ohella on tullut tehtyä joitain pikkuhommiakin. 

Huomasin, että miehen pitkiksistä oli kuminauhat venähtäneet ja otin ja vaihdoin niihin uudet. Tässä olen huomannut eron, naisten leggareissa harvoin on irrotettavat kuminauhat vaan ne on usein tikattu kiinni housujen kankaaseen reunasta ja siksi vaihtaminen ei niin vain onnistu. Onneksi miesten kamppeissa tunnutaan olevan korjausystävällisempiä. Lisäksi parsin omia trikoosukkiani.

Sitten huomasin, että noin vuosi sitten ostamani mustat rennommat työhousut oli molemmat kovan käytön myötä reikiintyneet. Harmitti, varsinkin kun vain toiset sain korjattua. Toisissa reiät olivat sellaisissa kohdissa, että korjaaminen olisi näkynyt tosi ikävästi. Pieni positiivinen asia tässä kuitenkin oli, nimittäin se, että toisia housuista sai edelleen, ne olivat edelleen Euroopassa tehdyt ja vielä alennuksessa, eli sain ostettua uudet samanlaiset tilalle. On aina ilo, kun joku hyvä tuote, varsinkin vaate, ei olekaan heti  hävinnyt kaupasta jonkun uudemman mallin tieltä.

Jäin myös miettimään, että ehkä tuolta mun suht minimalistisesta vaatekaapista voisi joutaa ainakin yhdet farkut ihan kiertoon, en vaan nykyään niitä pidä oikeastaan koskaan ja näköjään kun mukavammat työhousut hajoaa, en siltikään niitä farkkuja ota sieltä korvaajiksi vaan ennemmin ostan uudet mukavat housut. Taidan kasata nyt johonkin omaan pinoonsa ne muutamat vaatekappaleet, joiden kohtaloa olen miettinyt ja yritän päättää mitä niille teen.

Lisäksi suosikkikarkkini, Fazerin ananaskarkit, olivat palaneet kauppoihin ja yksi lapsista oli ne kaupassa huomannut ja osti niitä mulle.💖 Pääsin siis herkuttelemaankin, mulle kun ei allergioiden vuoksi oikein karkit sovi, nuo on ihan niitä harvoja ja itseasiassa lähes ainoat mitä edes saa tavallisesta ruokakaupasta.

Tammikuu: väsymystä, pelailua, eteisen järjestelyä ja nolla ostosta

 

En siis asettanut mitään ostamiseen liittyviä sääntöjä tai tavotteita itselleni tälle vuodelle, poislukien ajatus, että jossain vaiheessa vuoden mittaan voisin ostaa itselleni jotain kivaa, koska huomaan, että ostamisesta on tullut vähän mörkö itselle. Enemmän kuin mihinkään haasteeseen tai projektiin tavaran suhteen ajattelin panostaa hyvinvointiin, mukaviin asioihin ja kivaan tekemiseen, terveydentilan sallimissa rajoissa. Joulukuussa sairastettu flunssa teki kurjaa takapakkia long covidista toipumiseen ja tammikuu on mennyt vähemmillä voimilla.

Tammikuussa en kuitenkaan ostanut mitään tavaraa tai vaatetta itselleni enkä kotiin. Tämä ei hirveästi vaatinut mitään yritystä, osin olin väsynyt, enkä jaksanut edes ajatella tavaroita ja silloin kun oli parempia päiviä jaksamisen suhteen, tein mielummin jotain muuta kivaa kun mietin tavaroita, kuten katselin suosikkisarjojani telkkarista tai luin kirjoja. Joululahjaksi nuorisolle hankittiin uusi peli, Happy Little Dinosaurs ja sitä opeteltiin pelaamaan ja alkutakkuilun jälkeen peli on tosi hauska. Pelattiin siis väärillä säännöillä ihan aluksi, kun ei tajuttu pistelaskua oikein ja mietin jo, et miten peli voi olla niin palikka vaikka sitä oli kovasti kehuttu arvioissa. Ohjevideon jälkeen välähti ja sitten peliin tulikin kunnon juonittelua ja taktikointia. Tosi hauska peli!

Lisäksi kokeilin keittiössä uutta, keitin pienen määrän mustikkahilloa, kun pakkasesssa oli ylivuotisia mustikoita. Omenahilloa olen joskus nuorempana keitellyt monestikin, mutta marjahillon tekeminen oli uutta. Hyvää tuli ja saatan joskus tehdä uudestaankin, hillosokerilla kun teki niin oli helppoa hommaa. 

Kovien pakkasten myötä eteisen vaatesäilytys tuntui taas pursuilevan yli, vaikka meillä ei siellä yleensä olekaan kuin yksi takki jokaiselle, mutta naulakkoon laitellaan myös työvaatteita ym. Meillä on siinä naulakon lisäksi tyhjä kaappi, jossa tanko, mutta jostain syystä siihen ei vaan vaatteet päädy, kaapin käyttötila on vähän matala sähkötaulun vuoksi. Pitkään pyörittelin miten tilan saisi paremmin käyttöön ja lopulta vaihtelin hyllyjä vähän eri lailla, laitoin kenkälaatikot pois ja kengät alas hyllyihin kaapin toiseen osaan tiiviimmin (eri kauden kengät säilytetään osa tuossa kaapissa). Nyt kaappi odottaa vielä muutamaa vaatekoukkua kaapin sivuseiniin, niihin voi jatkossa helposti tyrkätä työkamppeet ja vaatteiden tankosäilytys jää pois siitä. Tässä kohtaa mietin, tarvitseeko ostaa koukkuja, mutta kotoa löytyi muutama sopivan oloinen, jotka on jääneet yli nuorison kaapeista ja vastaavista joskus aiemmin ja tädin jäämistöstäkin yksi vaatekoukku meille kulkeutui. Joten ei tarvinnut ostaa niitäkään ja koska koukut ovat kaapin sisällä, ei haittaa vaikka ne ovat keskenään erilaisia.

Järkevämmän järjestyksen löytyminen eteiseen ilahdutti, tykkään kun tilat toimii ja on käytännölliset, se jotenkin vähentää sellaista pientä arjen ärsytystä ja ylimääräistä kotityötä ja mitä väsyneempi on, sitä enemmän arvostaa kaikkea, mikä arkea edes vähän helpottaa. Minimalismi on tässä suhteessa mun mielestä tuonut ainakin omaan elämään hurjasti hyvää ja helpottaa kaikkea arjen pyöritystä.

 

Vuoden alkuun peittopulma

 

Meillä hajosi jokunen vuosi sitten ihana vaalea, kukallinen ja puuvillainen torkkupeitto. Se oli vuosia ollut koko ajan käytössä, tykkään sohvalla pötkötellä nimenomaan tuollaisen pehmeän torkkupeiton alla oikeastaan kesät talvet. Paikkasinkin sitä, mutta lopulta kangas meni niin kuluneeksi ja ohueksi, että paikkaaminen ei enää onnistunut. Hajoaminen sattui ostolakkovuoteni alkupuolella ja koska uuden ostaminen ei ollut vaihtoehto, keksin lopulta ratkaisuksi lasten vanhan jo käytöstä sivuun jääneen puuvillaisen tikatun päiväpeiton, joka on siitä asti palvellut torkkupeittona aivan loistavasti. Peitto oli jo silloin ollut yli kymmenen vuotta käytössä ja nyt sekin sitten on alkanut hajota samalla tavoin, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Kangas on hiutunut niin ohueksi, ettei paikkaaminen oikein onnistu. 

Vastaan ei ole tullut missään materiaaliltaan, ulkonäöltään ja hinnaltaan sopivaa uutta peittoa, joten tuo resuinen peitto on vielä jatkanut palveluksessa ja olen sen vaan siirtänyt pois sohvalta piiloon kun vieraita on tullut.

Nyt se alkaa vaan olla niin hajalla, että jotain olisi keksittävä. Olen miettinyt, saisinko päällystettyä sen jollain lakanakankaalla ja siten jatkettua sen elämää. Tosin sopivaa lakanaa ei oikein meillä taida olla ja ompeluprojekti epäilyttää, koska sellaisen jälkeen olen yleensä hirveässä migreenissä, kun niskat ei kestä ompelua yhtään enempää.

 Yksi viidakkokuvioinen lasten peitto meillä on ollut viime aikoina hyvin vähällä käytöllä lapsilla, joten olen miettinyt olisiko se sopiva seuraaja tuolle, vaikka sen värit ja kuviot ei ehkä niin nätisti sovi olkkarin väritykseen. Se on kuitenkin puuvillaa ja mukavan tuntuinen ja oikeastaan ihan hauskan näköinenkin.

Lisäksi olkkarin sohvalla sohvan "päällisenä" olevista peitoista yksi on myös kulunut rikki, yllättävän nopeasti, mutta tähän oli ratkaisu vaihdella peittojen paikkoja ja kääntää rikkoutunut toisinpäin, joten se sai lisäaikaa. Seuraan nyt, milloin nuo samanlaiset peitot tulevat alennukseen ja silloin kyllä ostan uuden tuon tilalle ja säästän rikkoutuneen varaosiksi, peitot ovat tilkkukuvioiset, joten rikkimenneen peiton ehjistä kohdista saa sitten paikkakangasta, jos muutkin alkaa hajoilla käytössä.

Vaikka en ostolakkotavoitteita tälle vuodelle itselleni asettanut, en erityisesti innostu shoppailusta ja ostoksille ei siis onneksi näiden vuoksi tarvinnut lähteä tässä kohtaa, mutta aina se jotenkin harmittaa kun hyvät ja itselle erityisen mieleiset tavarat hajoavat. 

Ostoyhteenveto 2025 ja vähän ajatuksia tulevalle vuodelle

kuva:pixabay/cromaconceptovisual

 Vuosi on taas kulunut, alkuvuodesta virittelin ostolakkoa, joka ei oikein toiminut. Ostelin tarvittavia asioita mutta ilman ostolakkoakin oli ostoksissa aika pitkälti jonkunlainen sisäinen kynnys ja ostin pääosin vain hajonneiden tilalle ja oikeaan tarpeeseen.

Mitä sitten ostin itselleni:

 -kahdet kengät, molemmat hajonneiden /huonojen tilalle 

-kaksi kännykkää, onnistuin siis hajottamaan kaksi puhelinta yhden vuoden aikana, huoh.. mutta uusin on ainakin vielä sentään pysynyt ehjänä 

-sukkia ja alusvaatteita, nämäkin kaikki hajonneiden tilalle 

-kahdeksan vaatetta, kahdet housut mukavuuden vuoksi, juhlavampi paita, jollaista olin kaivannut pidempään ja muut hajonneiden tai huonoksi menneiden tilalle

-tarroja auton koristeeksi

-hiuspompuloita

-kirja (mulle alkaa muodostua perinteeksi, että ostan itselleni joululahjaksi (ale)kirjan, samalla kun hankin joululahjakirjoja muille)

Kotiin ostettiin mm. mikro, eteiseen uudet matot, muutama pyyhe ja tyynyliina, pääosin hajonneiden tilalle ja lisäksi jokunen koukku, kippo ja penkki sekä möksälle joitakin käyttötavaroita, kuten pesuvati, jotka sieltä vielä puuttuivat.

Omiin ostoksiin meni vähän alle 500e, joista kännykät teki melkein 200e ja kengät melkein 100e. Eli muihin vaatteisiin ja tavaroihin meni vajaat 200e/vuosi. Oli minusta varsin kohtuullista kulutusta.

Kotiin ostettuihin meni rahaa se 400e, sisältäen mikron, joten ei tuokaan kovin paha summa ollut.

Omiin ostoksiin poislukien kännykät meni siis n.25e/kk ja kotiin ostettuihin n.30e/kk. Työssäkäyvälle 55e/kk muihin kuin ruoka ym. menoihin on musta varsin kohtuullista, ottaen huomioon, että kotiin ostetut tavarat sisältää kuitenkin monihenkisen perheen yhteiseen käyttöön meneviä asioita.

Olen ihan tyytyväinen, enkä näe varsinaista tarvetta uuteen ostolakkoyritykseen, epäilen, että totaalinen ostolakko helposti kokee epäonnistumisen, viimeistään silloin jos jotain hajoaa. Jos kulutus pysyy samanlaisena ensi vuonna, olen tyytyväinen. Jos mitään ei mene rikki eikä ostamisen arvoista tule erityisesti vastaan ja ostan vähemmän, olen varsin tyytyväinen niinkin. 

Mietinkin, voisiko ensi vuoden haasteena olla ostolakon sijasta jonkunlainen minimalistin parempi elämä-teema. Olen sairastanut nyt monta vuotta hyvin elämää rajoittavalla tavalla ja viime syksyn aikana olen voinut yllättävän hyvin, toivoa jonkunasteisesta paranemisesta oikeasti on ollut olemassa vaikka jonkunlainen takapakki tässä loppuvuodesta taas voinnissa tuli. Haaveilenkin siis siitä, jos voisin lisätä liikkumista edes vähän ja toisaalta haluaisin löytää elämään sellaisia pieniä ilon aiheita, jotain hyvänmielen extraa, vaikkapa lähiluontoon retkeilyä tai jonkun uuden liikuntamuodon kokeilua. Ehkä (koti)pilateksen.

Haluan tehdä elämääni tilaa hyvää oloa tuoville, aineettomille asioille, joilla ei ole kuluttamisen tai ostamisen kanssa mitään tekemistä. Ostokirjanpitoa kyllä jatkan, siitä on jo tullut tapa, mutta en aseta itselleni siihen muuten mitään erillistä tavoitetta. Ostan tarpeeseen ja siinä se. Ja jos jonkun ihanan asian huomaan haluavani, ja harkitsen sitä ajan kanssa ja vieläkin haluan, niin haastan itseni ostamaan sen. Mutta tässä pidän kiinni harkinta-ajasta, niin moni houkuttelevalta tuntuva ostoajatus kun tuntuu vaikkapa viikon harkinnan jälkeen aivan tyhjänpäiväiseltä. Ei elämän kuitenkaan pidä olla pelkkää kieltäytymistä ja säästämistä vaan itseään voi joskus hemmotellakin, jopa jollain ihanalla (käyttö)tavaralla.

 Ihanaa uutta vuotta kaikille, kiitos kun olette käyneet lukemassa/kommentoimassa!<3

 Ajatuksena on jatkaa blogiin kirjoittelua ensi vuonnakin, ehkä aiheet on vähemmän tavaroihin ja ostamiseen liittyviä ja pohdin enemmän minimalismia, arjen yksinkertaistamista ja paremman elämän palikoita.

Tekeekö minimalismi pihiksi?

kuva:pixabay/Mohamed_hassan

 

 Näin loppuvuodesta tulee tehtyä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta monelta kannalta ja oikeastaan yksi pieni tapahtuma sai minut enemmänkin miettimään otsikon näkökulmaa. Olen siis vuosia yrittänyt välttää kaiken turhan (ja joskus myös tarpeellisen) ostamista, ihan vaan koska en halua kotiini ylimääräistä tavaraa ja koen tavaroiden kanssa puljaamisen omalla tavallaan aika rasittavaksi, elämässä on monenlaisia paljon antoisempia ja mielenkiintoisempia asioita kuin tomuttaa pölyjä koriste-esineistä tai kiillottaa hopeita.

En ole pitänyt itseäni erityisen pihinä, enemmänkin ollut tyytyväinen siitä, että olen oppinut elämän myötä säästäväisyyttä ja järkevää rahankäyttöä. Olen ehkä täälläkin joskus kertonut että olin nuorempana enemmän "se mikä tulee myös menee ja saakin mennä"-tyylinen kuin säästäväinen ja puolison huomattavasti fiksumman rahankäyttötavan myötä tietoisesti opettelin toimimaan toisin.

Nyt olen joutunut käymään valitsemassa remppatarvikkeita perintöasunnon kunnostusta varten ja päädyin tämän asian vuoksi kulkemaan isossa kaupassa muidenkin sisustusosastojen läpi. Sieltä bongasin aivan valtavan hauskan joulukuusenkoristeen, kultaisen kylpyankan. Hinta oli vitosen luokkaa. Pyörittelin koristetta vähän aikaa kädessäkin, ihailin ja mietin, että onpas hieno. Mutta jätin sen ostamatta, koska en tarvinnut sitä, ei ole tapana ostaa uusia kuusenkoristeita ja rehellisesti tuntui myös, että en raaski laittaa viittä euroa turhuuteen. Jos se olisi maksanut euron, olisinko ostanut? Ehkä olisin.

Varsinaisesti itse koriste ei jäänyt kaivelemaan jälkikäteen, mutta sai miettimään, missä menee itselläni järkevän kuluttamisen ja säästäväisen suhtautumisen ja pihin kaikesta kieltäytymisen ja tarpeellisestakin ostamisesta koetun huonon omantunnon raja. Koska rehellisesti sanoen, olisinhan ihan hyvin voinut ostaa kivan koristeen ihan vain omaksi ilokseni, se ei ollut kallis ja kuusenkoristeet ovat se mun överiblingbling-kohta, jossa minimalismilla ei ole sijaa. Mutta en vaan halunnut tuhlata rahaa turhuuteen. 

Jäin pohtimaan, että on varmasti mahdollista, että kun pyrkii välttämään tavaroiden ostamista, käyttämään rahaa säästeliäästi ja kokee kuluttamisen aika monessa muodossa jotenkin lähtökohtaisesti harkintaa vaativana asiana, niin voi olla helppoa liukua vähän turhankin äärimmäiseen suhtautumiseen niin suhteessa tavaraan kuin rahaankin. 

Toisaalta usein törmää siihen, että minimalisti käyttää rahaa aika reippaastikin niihin tiettyihin laadukkaisiin tavaroihin, jotka ostetaan ehkä kerran elämässä ja korjataan ja huolletaan vuosikymmenet. Tällöin ei minimalismi varmasti ole millään tapaa edes lähellä pihiyttä eikä siihen johda. 

Mutta omalla kohdalla minimalismi, ostolakko ja ostosten kirjaaminen ylös on kyllä tainnut tehdä minusta jollain tasolla pihin. Samoja asioita mietin jo ostolakkovuoden jälkeen. Tämä näkyy ostamisessa siis nimenomaan itseeni kohdistuen. Nuorisolle tai puolisolle ostan kyllä surutta toivottuja asioita ja hinta ei ole niiden hankintojen ykkösprioriteetti vaikka toki pyrin säästäväisyyteen ja järkevään kuluttamiseen arjessa. 

Kun mietin ensi vuotta ja jotain mahdollista x-määrä-ostoksia tyyyppistä haastetta, lupaan miettiä myös sitä, pitäisikö lisäksi kirjata ylös jonkunlainen ostan itselleni kaksi asiaa/elämystä ihan vain ilokseni-tyyppinen lupaus. Koska edelleenkään en halua rahan tai säästämisen olevan itseisarvo vaan raha saakoon olla väline siihen, että on katto pään päällä, hyvää ruokaa ja sillä saa mukavia asioita niin omaan kuin muidenkin elämään.

Tavaran arvosta ja arvottomuudesta

 

kuva:pixabay/HISdesign

Olen nyt syksyn mittaan käynyt läpi kuolinpesän tavaroita, monenlaisia ja aika pitkän historian sisältäviä tavaroita. Tätini koti oli ennen minun mummolani ja osa tavaroista on sieltä ajoilta. Niistäkin tavaroista luopuminen on ollut välillä tuskallista, aivan kuten tädin henkilökohtaisistakin tavaroista, vaikka isolla osalla tavaroista ei ole minulla käyttöä eikä niille ole tilaa omassa kodissamme.

Koska olen itse elänyt melkoisen minimalistisesti sieltä nuoruudestani asti, en ole oikeastaan tässä mittakaavassa vielä koskaan joutunut tavaroita miettimään. Toisaalta joidenkin tavaroiden kohdalla on huomannut niiden tuovan mieleen muistoja lapsuudesta, joidenkin kohdalla on herännyt ajatuksia niiden merkityksestä omistajilleen ja pohdintaa siitä, miksi mitäkin on säilytetty. Moni vanha esine on hyvin kaunis, huolella tehty ja kestävä. 

Kuitenkin moni asia, joka on omana aikanaan ollut ihan rahallisessa mielessä kallis, on tänä päivänä arvoton. Tästä ehkä selkein esimerkki on ollut isovanhempieni piano. Aikanaan paljon maksanut, erittäin laadukas piano, on tänä päivänä tavara, jota ei voi myydä, koska ostajia ei ole. Onneksi piano on todella hyvä, lahjoittamalla uusi omistaja sentään löytyi ja piano sai vielä uuden, arvoisensa elämän, mutta samantapaisia pianoja on tarjolla paljon ja vähän huonolaatuisempia vielä rutkasti enemmän. Kai niistä osa menee vaan kaatopaikalle.Tuntuu kummalta, että joku aikanaan niin arvostettu soitin on nykyään melkein jätettä vaikka on ehjä ja hyväkuntoinen.

Sama koskee monia astioita, hienoja kristalliesineitä sun muita. Hurjan paljon olen lahjoittanut hyväntekeväisyyteen ja toivon, että sieltä keräilijät löytävät itselleen aarteita ja raha menee johonkin hyvään. Myymisen vaatima vaiva ja aika olisi ollut minulle yksinkertaisesti liikaa. Olen kyllä myös myynyt joitakin isompia ja kalliimpia esineitä, mutta aikamoinen työ siinäkin on ollut.

On jotenkin pysäyttävää tajuta, miten helposti ihmiselle kertyy paljon kaikenlaista ja miten paljon ne omat tärkeät esineet ovat tärkeitä vain itselle, muille ne eivät kanna samoja muistoja, samoja kauniita hetkiä ja välähdyksiä elämän varrelta. Mitään ei ihminen mukaansa saa ja siksi itselle onkin kirkastunut entisestään se, että ne itselle rakkaat tavarat ja asiat saavat olla ahkerassa arkikäytössä, missä ne tuottavat iloa minulle, jolle niillä on sitä tunnearvoa ja merkitystä. 

Toisaalta, ihanasti jotkut tietyt tädin ja isovanhempieni tavarat ovat saaneet uuden kodin meiltä ja omien lasten kodeista ja huoneista, sellaisia kauniita paloja suvun historiasta ja rakkaista, jotka eivät ole enää täällä. Ehkä osa ihmisyyttä on myös kokemus siitä, että on osa sukupolvien ketjua, myös joidenkin tavaroiden myötä. Mutta väkisin mietin, onko sekin jo vähän menneisyyttä, kun nykymaailman tavaravuoret ovat paljolti vain kertakäyttöistä ja huonolaatuista tavaraa, eikä suurista tavaravuorista ehkä kukaan tulevaisuudessa jaksa enää erottaa merkityksellisiäkään esineitä erilleen?

 Kuitenkin, jos tavara on helpottanut elämää ja tuonut iloa arkeen, on se minusta tehtävänsä täyttänyt, vaikkei kukaan perillinen sitä enää itselleen ottaisikaan. Ja ajattelen omien tavaroideni kohdalla entistä enemmän sitä, että ne vasrmasti ovat käytännöllisiä, mukavia ja iloa tuottavia, elämää helpottavia asioita.

Vihreyttä kotiin retroroskiksessa

 Aiemmin kirjoittelinkin tänne äskettäin heränneestä viherkasvi-innostuksestani ja nyt minulla on uusi (teko)viherkasvi. Aika nopeasti keksin, että tädiltä perimäni ihana värikäs metallinen retroroskis olisi ihan täydellinen suojaruukku kasville ja aloin miettimään, millainen kasvi siihen sopisi. Mietin aitoja kasveja ja erilaisia tekokasveja ja tein vertailuja, mutta kaikki olivat aika kalliita, koska roskiksen kokoon sopivan kasvin tuli olla aika kookas.

Olin jo luovuttamassa, kun törmäsin Jyskin sivuilla alennuksessa olevaan hauskan näköiseen tekokasviin ja päädyin ajelemaan myymälään sitä katsomaan. Aika nopeasti tajusin, että kasvi on liian pieni mutta koska hinta oli tosi edullinen, jäin miettimään, eikö joku ratkaisu löytyisi. Ja vähän päätäni vaivattuani keksin, että jos laitan roskiksen sisälle pahvista korokeen ja ostan kaksi tuollaista kasvia, niistä tulee oikein kiva ja riittävän korkea ja tuuhea kokonaisuus. Ja näin tein. 

Hintaa tälle tuli yhteensä 12 euroa ja nyt se koristaa olohuonetta ja on mun silmään ihan riittävän aidon näköinen ja tuo mukavasti vihreyttä ja väriä sisustukseen. Ainoa pieni miinus on ihan kasvin lähellä tuntuva muovin haju (jota kukaan muu perheestä ei tunnusta edes haistavansa), mutta toivon, että se haihtuu ajan kanssa kokonaan ja koska tuo ei ole makuuhuoneessa eikä ihan istumapaikkojen vieressä, niin toivon, ettei siitä sen kummemmin ole haittaa.

 Ja parasta on, että kasvi ei vaadi sen kummemmin hoitoa, joten mun puuttuva viherpeukalo ei johda kuihtuneeseen ja ruskeaan kituvaan kasviin nurkassa.😁