Voihan kännykkä

kuva:pixabay/souandresantana

Ostolakkovuonna jo painin kännykkäpulman kanssa, entinen luuri alkoi olla tosi huono ja lopulta ratkaisin ongelman uudella akulla ja nuorisolta jääneellä vanhalla kakkospuhelimella. Nyt sitten tuo mun kännykkä hajosi, selailin sitä sängyllä ja kuului helähdys ja näyttö meni palasiksi. Olihan siinä halkeamia ollut jo aiemmin, mutta ilmeisesti joku jännite sitten pisti sen lopullisesti osiksi ilman iskua tai muuta ulkoista syytä. Samaan saumaan tuo kakkosluuri (tosi vanha apple) ilmoitti, että pankin tuki loppuu noin vanhaan käyttikseen joulukuussa, joten uutta luuria oli pakko alkaa katsella. 

Päädyin riskillä tilaamaan Kiinasta suoraan Cubotin, pienen älypuhelimen, josta oli netissä aika ristiriitaisia arvioita. Koko oli tässä se ensisijainen vaatimus ja pieniä älyluureja ei yksinkertaisesti enää ole tarjolla. Cubot oli lopulta iso pettymys, halpa onneksi, viitisenkymppiä kaikkineen, mutta näyttö oli tosi huonolaatuinen ja kulutti järjettömästi akkua, akun kesto laskettiin ennemmin tunneissa kuin päivissä, jos puhelinta käytti suunnilleen normaalisti. 

Nyt sitten otin käyttöön nuorisolta jääneen vanhan Redmin, ihan liian iso luuri ja muutamalla superärsyttävällä ominaisuudella varustettu, kuten mainoksilla joita on täysin ja kokonaan mahdoton saada pois. Hirveän säätämisen jälkeen suurimman osan sai onneksi blokattua. Lisäksi etukamerassa on AI-avuste, joka pakottaa jonkunlaisen kasvojen kaunistuksen aina päälle, vaikka asetukset näyttää että mitään filttereitä ei ole, niin naama on kuvassa sileä ja epätodellinen. Onneksi takakamera on normaali ja en ole mikään selfieharrastaja, lähinnä joskus jotain yhteiskuvia tulee otettua sillä etukameralla. Mutta haluan kyllä niin itseni kuin muidenkin näyttävän ottamissani kuvissa oikeilta ihmisiltä, en miltään filtteröidyiltä versioilta itsestään.

Isoin plussa on akku, lapsi aikanaan valitti ettei tuon puhelimen akku ole enää hyvä, mutta aktiivinen peli- ja somekäyttö verrattuna mun käyttööön on niin erilainen, että mulla akku kestää sentään päiviä.

Olen tässä ollut kahden vaiheilla, yritänkö vielä etsiä uutta puhelinta, jossa olisi koko siedettävä, mutta edes vähän keskikokoisemmat luurit maksaa useita satasia, joten taidan nyt tyytyä tuohon nuorison hylkäämään malliin ja käyttää sen loppuun. Ekologista ja eipähän tarvitse ostaa uutta. Ja koska luen puhelimelta e-kirjoja, jätän vanhan applen siihen käyttöön, inhoan isosta luurista lukemista, kun se on raskas ja hankala pitää yhdellä kädellä.

Elektroniikan suhteen olen kyllä melkein ostolakkoinen ilman ostolakkovuottakin, niin läppäri kuin puhelimetkin on lähinnä muilta jääneitä, mulle vielä ihan kelpaavia. Ja muukin kodin viihde-elektroniikka on ainakin nuorison mielestä lähinnä museokamaa, mutta kun toimii niin uutta ei tarvitse.

Mutta en käsitä, miksei nykyään voi olla siedettävän kokoista älypuhelinta perustoiminnoilla ja kohtuullisen kestävällä akulla järkevään hintaan, luulisi että kysyntää tuollaiselle olisi vaikka kuinka paljon.

Miten kolmenkympin sääntö on toiminut? Osa 2

kuva:pixabay/OpenClipart-Vectors

 

Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana ostin tavaroita kotiin noin seitsemälläkympillä kolmen kuukauden aikana ja yksi kuukausi oli nollan ostoksen kuukausi.

Silloin taisin jo ajatella, että eihän tuo kolmenkympin sääntö nyt ehkä sitten olekaan kovin mahdoton, mutta seuraava kolmannes vuodesta osoitti toisin. Vaikka aiemmin kesä on ollut mulle sellaista aikaa, että en ole hirveästi ostellut mitään, tänä vuonna tuossa toukokuusta elokuuhun olikin sitten aikamoinen takaisku mun kolmenkympin säännölle ja ostoksia kotiin tuli tehtyä reilusti.

Toukokuu meni vielä hyvin, rahaa meni noin kaksikymppiä ja ostin yhden säilytyslaatikon keittiöön ja sulistolpat ja sulisverkon pihalle nuorison kesäpelailuun, kun entiset oli hajonneet korjauskelvottomiksi.

Kesäkuussa ostin lakanan hajonneen tilalle ja vaikka se oli alennuksessa, maksoi se jo pelkästään melkein sen kolmekymppiä ja siihen päälle ostin nuorisoa silmälläpitäen yhden varatäkin ja ikeasta neljä kulhoa, kun muutama entinen hajosi. Lisäksi ostin ompelulankaa. Ei siis varsinaisesti turhia asioita mutta rahaa meni yhteensä, lakana mukaanlukien, reilu neljäkymppiä.

Heinäkuussa sitten tuntui jo mopo karkaavan tosissaan käsistä tuon kolmenkympin rajan suhteen, ostin keittiön kaappien tuunaukseen dc-fixiä, uuden paistinpannun rikki mennen tilalle ja kolme tyynyliinaa lisää, nekin kulahtaneiden tilalle (tiedättekö sen efektin kun hankkii jotain uutta tai remppaa jonkun kohdan ja kaikki vieressä alkaa näyttää tosi kuluneelta tai sen kuluneisuuden yhtäkkiä alkaa huomata, tyynyliinat oli ihan tästä johtuva ostos). Näihin meni yhteensä seitsemänkymppiä. Kaikki oli käyttötavaraa ja korvasi entiset huonot tai rikkinäiset toki, mutta rahaakin kyllä meni.

Elokuussa ostin sitten toisenkin varatäkin, ihan käyttöön onneksi tämäkin on tullut, toisenkin aluslakanan hajonneiden tilalle kun tosi hyvä alennus oli, neljä ikean pikkukulhoa (ihan hupiostos, olivat niin hauskan värisiä), ikeasta muutamalla eurolla taulut vessaan hajoneen seinäkellon tilalle tuomaan väriä ja pari pressua pihajuttuihin ja muutaman pahvisen säilytyslaatikon miehen työhuoneeseen. Lisäksi ostin kangaskassin pelastusliivien ripustamiseen seinälle, mutta se osoittautui liian pieneksi siihen tarkoitukseen enkä sitten lähtenyt palauttamaan, eiköhän tuolle käyttöä tule. Noihin meni vähän reilu viisikymppiä ja rehellisyyden nimissä tuota täkkiä lukuunottamatta mikään ei ollut välttämätön eikä edes kovin tarpeellinen. Mikään noista ei nyt silti erityisesti harmita, onneksi, mutta sai taas vähän miettimään miten helposti sitä liukuu sellaiseen "ostan tämän pienen jutun" -ajatteluun ja sillä tavoinhan sitä sitten tavararalli helposti alkaa.

Uskallaan jo sanoa, että ainakin kolmannen vuosikolmanneksen alku näyttää sitten taas erilaiselta, muutama juttu on tullut ostettua mutta tuo kesän huoleton ostelu loppui kyllä syksyyn, eikä erityisiä ostointoja ole ollut. Ja onpa tässä ajatus jonkunlaisesta uudesta ostolakosta ensi vuonna käynyt sekin mielessä noita kesän lukuja ja ostetun (osin turhahkon) tavaran listoja katsellessa.

.

Vaatteiden kuluminen ärsyttää

kuva:pixabay/NoPixelZone

 Pääosin koen minimalismin tuovan elämään helppoutta ja iloa, jonkunlaista keveyttä, mutta on ainakin yksi asia, jossa minimalistin elämä tai ainakin tämän minimalistin elämä on hankalampaa kuin ihmisen, jolla on tavaraa ja vaatetta kaappien täydeltä ja taas kerran olen sen äärellä. 

Nimittäin vaatteet ja niiden kuluminen. Vaatekaapin sisältö on mulla melko kompakti ja kaikki vaatteet ovat aktiivisessa käytössä. Mulla on myös siistimmät/ työvaatteet vähän erikseen, siis käytän töissä muutamia vaatteita joita en kotioloissa normaalisti pidä. Näin juurikin siksi, että töissä käytettävät vaatteet kestäisivät siisteinä pidempään. Työpukeutumiseni on rentoa ja pääosin menen farkut ja huppari-linjalla ja viihdyn niin. Sivumennen on todettava etten varmaan pärjäisi jossain hyvin siistiä virastopukeutumista vaativassa työssä, sukkahousujen käyttö aiheuttaa mulle päänsärkyä (siis ihan konkreettista päänsärkyä ei kuvainnollista, en itsekään tiedä miksi, mutta näin on ollut nuoresta asti). 

Nyt tajusin että mun työhuppareista on alkanut kangas kulua saumojen vierestä rikki, vielä ei olla ihan reikä-vaiheessa mutta yleisilme alkaa olla aika nuhjuinen ja on vain ajan kysymys kun sinne reikiä alkaa tulla. Korjaaminen ei onnistu, koska kaikki sauman vierukset ovat hiutuneet ohuiksi. Tässä tilanteessa ei-minimalisti oletettavasti menisi kaapilleen ja valitsisi sieltä laajasta valikoimasta kivoja vaatteita jonkun toisen vaatekappaleen ja näyttäisi taas siistiltä ja asialliselta töissä. Tai ehkä ei-minimalistin hupparit ei edes kulahtaisi kun käyttökertoja per vaate olisi reilusti vähemmän. Minä taas katson vaatekaappiin ja totean, että sieltä löytyy kyllä pari muuta hupparia, nimittäin ne edelliset työhupparit, jotka alensin kotivaatteiksi kun ne alkoivat nuhjaantua ja ne ovat sieltä ajoista hajonneet lisää. (Lähes) käyttökelpoisia vielä ovat, mutta eivät siistejä.

Eli nyt, sen sijaan että löytäisin jotain omasta kaapista, joudunkin aloittamaan etsimään kaupoista tai netistä sopivaa hupparia. Ongelmaa ei olisi, jos samanlaisia kuin edelliset saisi edelleen, ostaisin suoraan sellaiset, mutta kun ei saa. Olen pyrkinyt ostamaan laadukkaita ja vastuullisesti tehtyjä huppareita, mutta en halua enkä oikeastaan pysty laittamaan huppariin satasia. Edelliset olivat Noshin miesten mallistoa ja ihanat ja toimivat ja aikanaan tosi hyvästä alesta löydetty, mutta niitä ei tosiaan enää valmisteta. Netti on pullollaan erilaisia vaihtoehtoja, mutta kokonaan uuden merkin ja mallin ostaminen vaatii sovittamista ja laadustakaan ei ole takeita. En oikein pidä tällaisesta vaatteiden pakollisesta ostamisesta, enkä jaksaisi lähteä kauppoihin pyörimään.

Lisäksi nyt mulla on kaapissa taas kaksi melkein käyttökelpoista hupparia lisää, mutta kun ei noita pelkästään kotona pidettäviäkään määräänsä enempää tarvii, niin pitäisi ilmeisesti sitten heittää pois osa, kun ei niitä enää voi lahjoittakaan mihinkään, kun ovat vähän rikki. Ja loppupeleissä pidän kotona aika harvoin hupparia, joten en nyt mitään puolihajonneiden hupparien museota halua kotiin perustaa.

Miksei voi olla vaatteita, jotka kestäisi ainakin sen kymmenen vuotta hyvänä ja joita tehtäisiin aina vaan vuodesta toiseen samaa mallia, jolloin voisi marssia kauppaan ja ostaa uuden samanlaisen hajonneen tilalle. No ehkä just siksi, että myyntiä ei olisi tarpeeksi jos vaatteet kestäisi niin hyvin.

Hampaita kiristellen siis jatkan nettikauppojen selaamista ja toivon, että kohdalle sattuisi kohtuullisen hintainen perushuppari, joka osoittautuisi kivaksi ja kestäväksi.

Ostamisen houkutus ja sen vastustaminen

 Ollaan useampi vuosi pohdittu kosketusvapaan hanan hankkimista vessaan, se tuntuisi hygieeniseltä ja ehkä säästäisi jonkun verran vettäkin. Tähän asti ostamista on pidätellyt epäilys kosketusvapaiden hanojen toimintavarmuudesta, sekä niiden melkoisen korkealta tuntuva hinta. Tämä siis huomioiden sen, että siellä vessassa on ihan hyvä ja toimiva hana ennestään.

No, nyt syksyn tullen on montakin kodin ja pihan huoltoprojektia saatu valmiiksi ja ehkä niiden innoittamana tuo hana-asia alkoi taas pyöriä mielessä. Päädyin soittamaan suht lähellä olevaan rautaprismaan ja kyselemään, olisiko hyllyssä kosketusvapaita hanoja. Ja olihan siellä, yksi kappale joka oli poistomyynnissä ja hinta oli tippunut alkuperäisestä pari sataa. Varasin hanan, koska tuosta edullisemmin sitä ei mistään koskaan saisi ja lähdin sitten viikon lopuksi ajelemaan sinne prismaan sitä noutamaan. 

Kävelin siinä prisman muiden osastojen läpi ja huomasin, kuinka monenlaisia ihania, värikäitä ja houkuttelevia asioita siellä kaupan hyllyssä oli. Oli superkaunis kynttilänjalka (ja minähän en edes polta kynttilöitä), oli värikkäitä kulhoja sekä tosi kauniin näköisiä pyyhkeitä poistopisteessä. Sellaista kaunista käyttötavaraa kohtuullisella hinnalla. Oli helppo tajuta, miten helposti sieltä voisi tarttua mukaan vaikka mitä kivaa ja kaunista, jolla ei tosiasiassa kuitenkaan olisi kayttöä ja jolle ei ole mitään tarvetta. 

No, en ostanut kuin se hanan, sen verran viime vuoden ostolakko ja minimalismi ovat vaikuttaneet, että ostoimpulsseja pystyn hyvin vastustamaan. Mutta mietin, että jos joka ikisten ruokaostosten yhteydessä noiden osastojen läpi joutuisi kävelemään, niin varmaan siinä jo itsehillintää koeteltaisiin minimalistillakin.

Että kyllä mainonta ja houkutteleva esillepano ovat tehokkaita keinoja saada ihminen ostamaan.

Loppukesästä tein kyllä ilahduttavan edullisen ostoksen. Löysin meidän vakkarimarketista uudet kumpparit. Entiset, vuosikymmenen palvelleet tretornit halkesivat varsista pahasti ja en oikein löytäny jalassa kivoilta tuntuvia kumppareita tilalle. Nuo kun tulivat vastaan, niin hintaa oli jäljellä 8 euroa ja ne olivat jalassakin parhaat tähän asti kokeilemistani kumppareista. Joten nyt kelpaa märkinäkin päivinä mökin pihassa kuljeskella ja kuten kuvan taustalta näkyy, siellä rytöviidakossa kyllä ilman kumppareita kastuu jalat ja housunlahkeet eli tarpeeseen tuli tämä ostos.

Karkkiväreillä iloa kotiin

 Kesämajan laittelemisen ohessa oon kesän mittaan edistänyt myös muutamia maalausprojekteja. Keittiön saatua uutta väriä, piti maalata myös siellä oleva penkki uuden väriseksi ja pari jakkaraa on odotellut uutta väriä jo yli vuoden. Vaikka jaksaminen on edelleen rajallista, niin kesäloma ja kesän hiljaisempi tahti töissä mahdollistivat vihdoin näiden maalausprojektien edistämisen. Tosin oon maalannu hiljalleen useamman kuukauden aikana ja vihdoin tänään sudin viimeisenkin maalattavan pinnan ja pääsen vihdoin siivoamaan tuossa terassilla ja milloin missäkin nurkassa majailleet maalauskamppeet pois. Ja sitten vien jämämaalit ongelmajätteen keräykseen ja siltäkin osalta koti siistiytyy.

Ja nyt on sitten mintunvihreää keittiön penkissä ja ihanaa karkkipinkkiä jakkaroissa, jotka nyt toimittavat yöpöytien virkaa meidän makkarissa.

 

Ja kun maalia jäi, maalailin sitten melkoisen huitaisten vielä pari pihaharjaakin vaaleanpunaisiksi. Yritin niistäkin ottaa kuvaa, mutta ne näyttää kuvassa lähinnä valkoisilta, vaikka luonnossa väri on sellainen hempeän vaaleanpunainen. Maalasin niitä kesämajasta ylijääneellä lattiamaalilla ja on todettava, että lattiamaali muun kuin lattian maalaamisessa on aika valuvaa ja työlästä käsitellä.. Mutta tulipahan tehtyä ja nyt on astetta söpömmät harjatkin.

Minimalistinenkin koti voi siis olla värikäs, leikkisä ja iloinen.

Pinkkiä ja minimalistista ihanaa

 Nyt kun elokuu lähestyy loppuaan ja syksy alkaa olla jo ihan nurkan takana, ollaan me vihdoin saatu kesämökkeröinen eli kesämaja valmiiksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kyllä mä aion siellä syksylläkin viettää aikaa, laitan vaan villapaitaa päälle. Piha ja ranta ovat edelleen ihan luonnontilassa ja vaativat kyllä raivaamista jonkun verran, se ehkä on lähinnä sellainen ikuisuusprojekti, mutta varsinainen rakennus on nyt valmis ja sisustettukin.

Tähän asti budjetti on ollut todellakin minimalistinen, huonekalut rakennettiin niistä lastenhuoneista jääneistä vanhoista pinkeistä ja punaisista varastohyllyistä, joiden kohtaloa joskus aiemmin täällä blogissakin pohdin. Ne tosiaan saivat ihan uuden elämän ja riittivät juuri pöytään ja parimetriseen daybediin. Ainoa kustannus oli ostaa lisää sopivia ruuveja, joiden hinta oli alle kaksi euroa. Pöydän kaveriksi meni vanhat jakkarat, jotka on palvelleet milloin lastenhuonessa, milloin yöpöytinä. Naulakot olin säästänyt entisestä kodista, matto oli miehen entisen työpaikalla sijainneen työhuoneen jäljiltä (ihan itse siis sinne aikanaan ostettu) ja daybedin patjoiksi otin vanhat vieraspetarit, jotka yhdessä ovat ihan riittävän pehmeä patja (vieraat saa jatkossa tyytyä peruspatjoihin ilman paksumpaa petaria). Kaksi halpistyynyä (3.5e/kpl)  ostin ikeasta vanhoihin solmuvärjättyihin tyynynpäällisiin laitettavaksi, että on päiväunia varten ihan nukkumisen kestävät tyynyt siellä. Muutkin tekstiilit oli vanhoja, vanha lasten lakana ja muutamia lasten hylkäämiä koristetyynyjä, joita he ei olleet halunneet kuitenkaan heittää kokonaan pois ja ne sai nyt pois kaappitilaa viemästä ja vanha fleecepeittokin löytyi juuri sinne sopivissa väreissä. 

 

Maalasin kesämajan lattian vaaleanpunaiseksi ja se on ihana. Seiniäkin mietin maalaavani, mutta koska ne ovat hirsiseinät, päädyin ainakin tässä vaiheessa jättämään ne käsittelemättä. Väriä tuo sitten kaikki muu sisustuksessa.

Mulla on tuolla vähän sellainen tunne, kuin leikkisi aikuisen leikkimökissä, lapsena mulla ei ole koskaan ollut leikkimökkiä, joten sekin korjaantui nyt sitten näin. Jopa perheen nuoriso on lähtenyt mukaan tuonne välillä, vaikka epäilin vähän neliöiden pienuuden karkoittavan, mutta metsän keskellä hiljaisuus ja sellainen kesämökkifiilis on tainnut heidätkin tavoittaa. Ihanaa.💖

Halpa ja värikäs keittiö"remontti"

 

Olen kaikki tässä kodissa asutut vuodet kaivannut keittiöön väriä. Kaapit ovat tosi hyväkuntoiset mutta armottoman tylsät kiiltävän valkoisina, eli ei tosiaan ole viitsinyt alkaa remontoimaan vain ulkonäkösyistä ja kaappien maalaaminen ei onnistu, koska pinta on lasimaisen kiiltävä. Pinterestissä olen sitten ihastellut erilaisia pastellivärisiä ja hyvinkin retrovärisiä keittiöitä, mutta en ole oikein keksinyt miten saisi järkevällä tavalla ja kohtuullisella hinnalla meille sellaisen. DC-fixillä tehtyjä kaappien ja tasojen päällystysratkaisuja on toki tullut useastikin vastaan, mutta itse olen enemmän luonnonmateriaalien ystävä ja siksipä kaapien päällystäminen sellaisella ei ole tuntunut vaihtoehdolta. 

Paitsi että sitten lopulta se alkoi tuntua ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta ja koska taloudessa ei enää ole yhtään taaperoikäistä, joka taputtelisi ja nuoleskelisi pintoja, päädyin siihen, että pieni määrä DC-fix muovia kaikkine mahdollisine muovinpehmentimineen ei taida olla kovin vaarallista meillä. Lapsille en ole koskaan edes PVC:tä sisältäviä sadevaatteita hankkinut, sen verran tarkkaan tuota materiaalia on meillä vältelty ja siksi kyllä vieläkin vähän epäilyttää hetkittäin tämä mun pikaremontti keittiössä.

Mutta tehty se nyt kuitenkin on, en alkanut päällystää kaikkia kaappeja, osin juurikin minimoidakseni tuon materiaalin määrän keittiössä ja päällystin vain jokusen kaapin- ja vetolaatikon oven ihanan pilkullisella kuosilla. Päällystäminen oli tuskaisaa, ilmakuplia ja ties mitä epätasaisuuksia tuntui tulevan tyhjästä ja lopulta kokosinkin osan ovista useammasta pienestä kaistaleesta muovia, kun tuntui että yhden ison palan liimaaminen nätisti oli mission imbossible. Että ihan hirmuisen läheltä tiiraamista lopputulos ei kestä, mutta normaalilta katseluetäisyydeltä lopputulos on riittävän hyvä. Työn alla on lisäksi keittiön maalattu penkki, joka oli aiemmin oranssi ja nyt on hiottu ja odottaa samansävyistä mintunvihreää maalia, kuin tuo DC-fix.

Keittiö sai ilmettä ja väriä, ilman että tarvitsi varsinaisesti ostaa mitään uutta tavaraa ja hintaa tuli alle 20 euroa noista muoveista ja reilu parikymppiä maalista, joka oli ostettu toiseen projektiin jo paljon aiemmin, mutta päätyy nyt tuohon penkkiin, että saa yhteensopivaa väriä enemmänkin keittiöön. 

Pienellä rahalla sai keittiöön ilmettä ja ensimmäistä kertaa tässä kodissa tuo keittiö suorastaan ilahduttaa minua ulkomuodollaan. Kätevä ja toimiva se on ollut tähänkin asti, joten tämä oli sellainen ihastuttava piste iin päälle.