Viime vuosien maailmantilanne ja kriisit ovat nostaneet kaikenlaisen varautumisen puheenaiheeksi ja ihan tavallisen ihmisen arkeen kuuluvaksi arjen asiaksi. Olen juuri lukenut aiheeseen liittyvää Juha-Antero Puistolan ja Riitta Björnin kirjaa "Kansalaisen varautumisopas" ja siitä inspiraatio aiheesta kirjoittamiseen tuli. Näimme vessapaperihamstrauksen koronan alkuaikoina ja sota on nostanut ainakin vanhemmissa sukupolvissa esiin myös muistoja sodanaikaisten ja sodanjälkeisten vuosien puutteesta ja säännöstelystä. Kuitenkin moni minimalismista kertova lehtijuttu tai nettitarina kertoo miten minimalistilla ei ole mitään ylimääräistä ja monen motto on "kauppa on varastoni".
Voiko minimalisti siis varautua vai onko minimalismi ja varautuminen aina toistensa vastakohtia?
Varmaan jonkunlainen ääriminimalisti (mitä se sitten kenenkin kohdalla edes tarkoittaa) ei varaudu. Jos kotona saa olla yksi lusikka ja yksi haarukka ja yksi ruokapurkki, ei varautuminen taida oikein luonnistua. Kuvittelisin kuitenkin tämän ihmisryhmän olevan aika pieni ja edustavan häviävän pientä osaa minimalisteista? Itse ajattelen, että varautuminen ja minimalismi ovat itseasiassa enemmänkin toisiaan tukevia asioita kuin toisensa poissulkevia tapoja suhtautua maailmaan ja poikkeustilanteisiin.
Minun kohdallani minimalismi helpottaa varautumista. Toki en ole rakentanut bunkkeria pihalleni tai varautunut zombie-maailmanloppuun, joten jalkajousia ja kymmenen vuoden selvitymistarvikkeita ei löydy. Mutta koska olen minimalisti, ei kaapit ole täynnä erilaista tavaraa, jolloin tilaa minun näkökulmastani järkevään varautumiseen on paremmin olemassa. Meillä on siis peruselintarvikkeita useampi pussi ja purkki, mehua, hammastahnaa ja saippuaa ja sitä vessapaperiakin useammaksi viikoksi. Ja kaikki nuo mahtuu helposti kaappiin ja laatikoihin, joten jos tullaan kipeäksi, ei tarvitse huolehtia ostosten tekemisestä kipeänä eikä myöskään miettiä miten saisi jotain ylimääräistä jauhopussia tai saippuakanisteria sullottua täpötäysiin kaappeihin.
Tiedän missä mitäkin on, kaapeissa mahtuu myös olemaan useampi ylimääräinen fleecepeitto, lähinnä koko perheen läpikäyvän oksennustaudin varalta, jolloin ei lakanoita ehdi pestä ja kuivattaa riittävällä tahdilla, fleecepeito kestää 60 asteen pesun, suojaa patjaa ja kuivuu parissa tunnissa ja niistä voi rakentaa iloisenvärisiä majoja silloin kun oksennustauti ei vaivaa (ilmainen vinkki lapsiperheille). Jos iskee sähkökatkos, taskulamput ovat helposti saatavilla, ei tarvitse tyhjentää kaappia tai varastoa löytääksen niitä. Kerros- ja rivitalossa aiemmin asuessamme varastokopit olivat myös väestönsuoja. Naapureiden kopit vaativat useamman tunnin, että sieltä jotain tavaraa sai edes ulos, koska tavarat pahimmmillaan romahtivat ovea avatessa käytävälle, meidän kopissa olisi voinut suoraan nukkua lattialla, kun ne vähät varastotavarat olivat hyllyllä siististi. Eli jos poikkeustilanne olisi vaatinut väestönsuojaa, me olisimme vain kävelleet omaamme. Tosin varmasti siinä tilanteessa olisi sitten autettu naapureita tyhjäämään heidän koppeja mutta tässäkin minimalismi oikeasti teki ihan arjestakin toimivampaa kun varasto ei ollut mikään kattoon saakka täytetty tavaroiden hautausmaa.
Minimalistin tavarat usein ovat myös kestäviä ja monikäyttöisiä ja uskon, että laadukas ja kestävä ja korjattava tavara olisi jossain pula-aikatilanteessakin hyödyllisempi kuin joku nopeasti hajoava kertakäyttötuote, jota ei voi korjata vaikka haluaisi. Ja kun minimalismi joskus vaatii myös sellaista "laatikon ulkopuolelta-ajattelua", uskoisin ja toivon, että se kekseliäisyys ja maailman katselemisen tapa voisi poikkeustilanteessakin olla hyödyksi niin itselle kuin muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti