Tekeekö tavarat kodin?

kuva:pixabay/Ron_Hoekstra

Olen täällä blogissakin varmaan joskus maininnut, että asuttiin pitkään entisessä kodissa ja se oli muotoutunut remonttien ja sisustuksen ja vuosien myötä hyvin rakkaaksi ja viihtyisäksi. Uuteen kotiin muutettiin jo vuosia sitten, mutta en ole vieläkään samalla lailla kodikkaaksi tätä kotia oikein kokenut, vaikka ei tänne muutettuamme laitettukaan sisutusta uusiksi vaan vanhat ja rakkaat tavarat asettuivat hyvin uuteenkin kotiin.

Minimalistisesti elävällä kun ei ole ihan hirveän runsaasti tavaraa, niin koti ei tavallaan "peity" niihin tavaroihin, vaan seinien värit, lattiamateriaalit,  ikkunanpielet ja huoneiden muodot ovat aika isossa roolissa siinä, miltä koti näyttää ja tuntuu.

Entisessä kodissa koin, että kaikki kodissa teki kodin, niin tavarat kuin niitä ympäröivät seinätkin, mutta uudessa kodissa tavaroiden ja niiden värien ja materiaalien merkitys on selvästi lisääntynyt. Ja sen myötä olen huomannut, että tunnen nykyään kiintymystä moniin tavaroihin, siis ihan sellaisiin arkisiin käyttötavaroihin myös, en vain joihinkin spesiaaleihin tunnearvoa sisältäviin tavaroihin.

Minimalistille tämä on ollut vähän hassua huomata. Kun varsinkin nuoruusvuosina ihanneajatus oli se, että oikeasti tärkeät tavarat mahtuisivat suunnilleen reppuun ja muu on vain kivaa bonusta ja vähemmän on aina parempi, sitä onkin huomannut, että niin sohva, jakkara kuin mukikin ovat asioita, joiden muotokieli ja väritys tekee kodin muuten vähän kliinisestä tunnelmasta kodikkaamman ja sen takia ne ovatkin tärkeitä. 

Useampaan kertaan olen pohtinut, korjautuisiko tämä kodikkuuden tunteen puuttuminen maalaamalla lisää seiniä ja vaihtamalla keittiön kaappien ovia värikkäämpiin, näin tehtiin entisessä kodissa ja osin sekin teki kodista kodin. Mutta entinen koti oli useamman kymmenen vuotta vanha ja siellä remontit olivat tarpeen, uusi koti ei ole ihan uusi, mutta melkein, joten toimivien ja hyväkuntoisten pintojen muuttaminen isolla rahalla ei tunnu ekologiselta eikä järkevältä. Ja toisaalta, se mikä sopii seitkytluvun taloon ei välttämättä näytä hyvältä 2000-luvun talossa. 

Jotenkin olen siis päätynyt tilanteeseen, jossa nimenomaan tavarat tekee sen kodikkuuden, mitä kodista löytyy. Toisaalta nuo tavarat eivät ole uusia ja en edes halua niitä vaihtaa tai ostaa lisää, koska ne juuri tuollaisena luovat sen kodin tunnelman. Minimalisti minussa kiittää siitä, että tavaroiden vaihtaminen tai ostaminen ei kiinnosta, mutta samalla ihmettelee miten tässä nyt näin kävi, että ne rakkaat ja tarpeelliset tavarat ei mahdukaan reppuun vaan vaatisivat ennemminkin muuttoauton. Missä kohtaa tässä muutunkin minimalistista materialistiksi vai onko tuo muutos jo tapahtunut..