Kauhojen jälkeen pysyn edelleen keittiössä, jossa on sitten kokoluokan toisesta päästä luottotavara, meidän ihana keittiön pöytä ja penkit. Vaikka mun sisustusmaku on vuosien mittaan värien suhteen vaihdellut, on tää pöytä ja penkit jotain, mikä on aina yhtä ihana. Meillä oli hyvin samantapainen perintöpirttikalusto, joka oli miehen lapsuudenkodista lähtöisin, suunnilleen samassa värissä, mutta se hajosi usean kymmenen vuoden käytön jälkeen, kun pinnat ei olleet täyspuiset. Sitäkin siis hiottiin ja kunnostettiin, mutta lopulta korjaaminen ei enää onnistunut. Silloin teetätettiin paikallisessa puusepänliikkeessä tuo nykyinen kalusto, pikkaisen eri mitoilla kuin entinen ja jalkojen mallin bongasin netistä, on ihana kun ei ole ole jaloissa krumeluureja (entisessä oli ja sieltä kun jotain taaperolta lennellyttä puuroa hinkkasi pois, niin suorat linjat oli uuteen aika itsestäänselvyys). Hinta jäi kaiken lisäksi edullisemmaksi kuin mitä pirttiryhmä olisi huonekalukaupassa maksanut eli ei ollut kallis, kun teetettiin vähän ohuemmasta mäntylevystä mutta tosi tukeva ja hyvä on, kuitenkin kohtuullisen kevyt siirrellä.
Penkit on olleet meillä selvä valinta tuolien sijasta, pienehköön keittiöön on mahtunut tarvittaessa pöydän ääreen riittävästi porukkaa, enimmillään siinä on tainnut istua yhtä aikaa reilu kymmenen ihmistä riittävän mukavasti. Noiden penkkien lisänä on siis eri värinen päätypenkki ja jakkaroita. Tää on ihan ehdottomasti loppuelämän kaluste, jos pinta kuluu liikaa, sen saa hiomalla ja käsittelemällä taas kuin uudeksi. Toisaalta mua ei pienet naarmut vaivaa, elämisen jälkeä elämässä saakin olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti