Ostoyhteenveto 2025 ja vähän ajatuksia tulevalle vuodelle

kuva:pixabay/cromaconceptovisual

 Vuosi on taas kulunut, alkuvuodesta virittelin ostolakkoa, joka ei oikein toiminut. Ostelin tarvittavia asioita mutta ilman ostolakkoakin oli ostoksissa aika pitkälti jonkunlainen sisäinen kynnys ja ostin pääosin vain hajonneiden tilalle ja oikeaan tarpeeseen.

Mitä sitten ostin itselleni:

 -kahdet kengät, molemmat hajonneiden /huonojen tilalle 

-kaksi kännykkää, onnistuin siis hajottamaan kaksi puhelinta yhden vuoden aikana, huoh.. mutta uusin on ainakin vielä sentään pysynyt ehjänä 

-sukkia ja alusvaatteita, nämäkin kaikki hajonneiden tilalle 

-kahdeksan vaatetta, kahdet housut mukavuuden vuoksi, juhlavampi paita, jollaista olin kaivannut pidempään ja muut hajonneiden tai huonoksi menneiden tilalle

-tarroja auton koristeeksi

-hiuspompuloita

-kirja (mulle alkaa muodostua perinteeksi, että ostan itselleni joululahjaksi (ale)kirjan, samalla kun hankin joululahjakirjoja muille)

Kotiin ostettiin mm. mikro, eteiseen uudet matot, muutama pyyhe ja tyynyliina, pääosin hajonneiden tilalle ja lisäksi jokunen koukku, kippo ja penkki sekä möksälle joitakin käyttötavaroita, kuten pesuvati, jotka sieltä vielä puuttuivat.

Omiin ostoksiin meni vähän alle 500e, joista kännykät teki melkein 200e ja kengät melkein 100e. Eli muihin vaatteisiin ja tavaroihin meni vajaat 200e/vuosi. Oli minusta varsin kohtuullista kulutusta.

Kotiin ostettuihin meni rahaa se 400e, sisältäen mikron, joten ei tuokaan kovin paha summa ollut.

Omiin ostoksiin poislukien kännykät meni siis n.25e/kk ja kotiin ostettuihin n.30e/kk. Työssäkäyvälle 55e/kk muihin kuin ruoka ym. menoihin on musta varsin kohtuullista, ottaen huomioon, että kotiin ostetut tavarat sisältää kuitenkin monihenkisen perheen yhteiseen käyttöön meneviä asioita.

Olen ihan tyytyväinen, enkä näe varsinaista tarvetta uuteen ostolakkoyritykseen, epäilen, että totaalinen ostolakko helposti kokee epäonnistumisen, viimeistään silloin jos jotain hajoaa. Jos kulutus pysyy samanlaisena ensi vuonna, olen tyytyväinen. Jos mitään ei mene rikki eikä ostamisen arvoista tule erityisesti vastaan ja ostan vähemmän, olen varsin tyytyväinen niinkin. 

Mietinkin, voisiko ensi vuoden haasteena olla ostolakon sijasta jonkunlainen minimalistin parempi elämä-teema. Olen sairastanut nyt monta vuotta hyvin elämää rajoittavalla tavalla ja viime syksyn aikana olen voinut yllättävän hyvin, toivoa jonkunasteisesta paranemisesta oikeasti on ollut olemassa vaikka jonkunlainen takapakki tässä loppuvuodesta taas voinnissa tuli. Haaveilenkin siis siitä, jos voisin lisätä liikkumista edes vähän ja toisaalta haluaisin löytää elämään sellaisia pieniä ilon aiheita, jotain hyvänmielen extraa, vaikkapa lähiluontoon retkeilyä tai jonkun uuden liikuntamuodon kokeilua. Ehkä (koti)pilateksen.

Haluan tehdä elämääni tilaa hyvää oloa tuoville, aineettomille asioille, joilla ei ole kuluttamisen tai ostamisen kanssa mitään tekemistä. Ostokirjanpitoa kyllä jatkan, siitä on jo tullut tapa, mutta en aseta itselleni siihen muuten mitään erillistä tavoitetta. Ostan tarpeeseen ja siinä se. Ja jos jonkun ihanan asian huomaan haluavani, ja harkitsen sitä ajan kanssa ja vieläkin haluan, niin haastan itseni ostamaan sen. Mutta tässä pidän kiinni harkinta-ajasta, niin moni houkuttelevalta tuntuva ostoajatus kun tuntuu vaikkapa viikon harkinnan jälkeen aivan tyhjänpäiväiseltä. Ei elämän kuitenkaan pidä olla pelkkää kieltäytymistä ja säästämistä vaan itseään voi joskus hemmotellakin, jopa jollain ihanalla (käyttö)tavaralla.

 Ihanaa uutta vuotta kaikille, kiitos kun olette käyneet lukemassa/kommentoimassa!<3

 Ajatuksena on jatkaa blogiin kirjoittelua ensi vuonnakin, ehkä aiheet on vähemmän tavaroihin ja ostamiseen liittyviä ja pohdin enemmän minimalismia, arjen yksinkertaistamista ja paremman elämän palikoita.

Tekeekö minimalismi pihiksi?

kuva:pixabay/Mohamed_hassan

 

 Näin loppuvuodesta tulee tehtyä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta monelta kannalta ja oikeastaan yksi pieni tapahtuma sai minut enemmänkin miettimään otsikon näkökulmaa. Olen siis vuosia yrittänyt välttää kaiken turhan (ja joskus myös tarpeellisen) ostamista, ihan vaan koska en halua kotiini ylimääräistä tavaraa ja koen tavaroiden kanssa puljaamisen omalla tavallaan aika rasittavaksi, elämässä on monenlaisia paljon antoisempia ja mielenkiintoisempia asioita kuin tomuttaa pölyjä koriste-esineistä tai kiillottaa hopeita.

En ole pitänyt itseäni erityisen pihinä, enemmänkin ollut tyytyväinen siitä, että olen oppinut elämän myötä säästäväisyyttä ja järkevää rahankäyttöä. Olen ehkä täälläkin joskus kertonut että olin nuorempana enemmän "se mikä tulee myös menee ja saakin mennä"-tyylinen kuin säästäväinen ja puolison huomattavasti fiksumman rahankäyttötavan myötä tietoisesti opettelin toimimaan toisin.

Nyt olen joutunut käymään valitsemassa remppatarvikkeita perintöasunnon kunnostusta varten ja päädyin tämän asian vuoksi kulkemaan isossa kaupassa muidenkin sisustusosastojen läpi. Sieltä bongasin aivan valtavan hauskan joulukuusenkoristeen, kultaisen kylpyankan. Hinta oli vitosen luokkaa. Pyörittelin koristetta vähän aikaa kädessäkin, ihailin ja mietin, että onpas hieno. Mutta jätin sen ostamatta, koska en tarvinnut sitä, ei ole tapana ostaa uusia kuusenkoristeita ja rehellisesti tuntui myös, että en raaski laittaa viittä euroa turhuuteen. Jos se olisi maksanut euron, olisinko ostanut? Ehkä olisin.

Varsinaisesti itse koriste ei jäänyt kaivelemaan jälkikäteen, mutta sai miettimään, missä menee itselläni järkevän kuluttamisen ja säästäväisen suhtautumisen ja pihin kaikesta kieltäytymisen ja tarpeellisestakin ostamisesta koetun huonon omantunnon raja. Koska rehellisesti sanoen, olisinhan ihan hyvin voinut ostaa kivan koristeen ihan vain omaksi ilokseni, se ei ollut kallis ja kuusenkoristeet ovat se mun överiblingbling-kohta, jossa minimalismilla ei ole sijaa. Mutta en vaan halunnut tuhlata rahaa turhuuteen. 

Jäin pohtimaan, että on varmasti mahdollista, että kun pyrkii välttämään tavaroiden ostamista, käyttämään rahaa säästeliäästi ja kokee kuluttamisen aika monessa muodossa jotenkin lähtökohtaisesti harkintaa vaativana asiana, niin voi olla helppoa liukua vähän turhankin äärimmäiseen suhtautumiseen niin suhteessa tavaraan kuin rahaankin. 

Toisaalta usein törmää siihen, että minimalisti käyttää rahaa aika reippaastikin niihin tiettyihin laadukkaisiin tavaroihin, jotka ostetaan ehkä kerran elämässä ja korjataan ja huolletaan vuosikymmenet. Tällöin ei minimalismi varmasti ole millään tapaa edes lähellä pihiyttä eikä siihen johda. 

Mutta omalla kohdalla minimalismi, ostolakko ja ostosten kirjaaminen ylös on kyllä tainnut tehdä minusta jollain tasolla pihin. Samoja asioita mietin jo ostolakkovuoden jälkeen. Tämä näkyy ostamisessa siis nimenomaan itseeni kohdistuen. Nuorisolle tai puolisolle ostan kyllä surutta toivottuja asioita ja hinta ei ole niiden hankintojen ykkösprioriteetti vaikka toki pyrin säästäväisyyteen ja järkevään kuluttamiseen arjessa. 

Kun mietin ensi vuotta ja jotain mahdollista x-määrä-ostoksia tyyyppistä haastetta, lupaan miettiä myös sitä, pitäisikö lisäksi kirjata ylös jonkunlainen ostan itselleni kaksi asiaa/elämystä ihan vain ilokseni-tyyppinen lupaus. Koska edelleenkään en halua rahan tai säästämisen olevan itseisarvo vaan raha saakoon olla väline siihen, että on katto pään päällä, hyvää ruokaa ja sillä saa mukavia asioita niin omaan kuin muidenkin elämään.

Tavaran arvosta ja arvottomuudesta

 

kuva:pixabay/HISdesign

Olen nyt syksyn mittaan käynyt läpi kuolinpesän tavaroita, monenlaisia ja aika pitkän historian sisältäviä tavaroita. Tätini koti oli ennen minun mummolani ja osa tavaroista on sieltä ajoilta. Niistäkin tavaroista luopuminen on ollut välillä tuskallista, aivan kuten tädin henkilökohtaisistakin tavaroista, vaikka isolla osalla tavaroista ei ole minulla käyttöä eikä niille ole tilaa omassa kodissamme.

Koska olen itse elänyt melkoisen minimalistisesti sieltä nuoruudestani asti, en ole oikeastaan tässä mittakaavassa vielä koskaan joutunut tavaroita miettimään. Toisaalta joidenkin tavaroiden kohdalla on huomannut niiden tuovan mieleen muistoja lapsuudesta, joidenkin kohdalla on herännyt ajatuksia niiden merkityksestä omistajilleen ja pohdintaa siitä, miksi mitäkin on säilytetty. Moni vanha esine on hyvin kaunis, huolella tehty ja kestävä. 

Kuitenkin moni asia, joka on omana aikanaan ollut ihan rahallisessa mielessä kallis, on tänä päivänä arvoton. Tästä ehkä selkein esimerkki on ollut isovanhempieni piano. Aikanaan paljon maksanut, erittäin laadukas piano, on tänä päivänä tavara, jota ei voi myydä, koska ostajia ei ole. Onneksi piano on todella hyvä, lahjoittamalla uusi omistaja sentään löytyi ja piano sai vielä uuden, arvoisensa elämän, mutta samantapaisia pianoja on tarjolla paljon ja vähän huonolaatuisempia vielä rutkasti enemmän. Kai niistä osa menee vaan kaatopaikalle.Tuntuu kummalta, että joku aikanaan niin arvostettu soitin on nykyään melkein jätettä vaikka on ehjä ja hyväkuntoinen.

Sama koskee monia astioita, hienoja kristalliesineitä sun muita. Hurjan paljon olen lahjoittanut hyväntekeväisyyteen ja toivon, että sieltä keräilijät löytävät itselleen aarteita ja raha menee johonkin hyvään. Myymisen vaatima vaiva ja aika olisi ollut minulle yksinkertaisesti liikaa. Olen kyllä myös myynyt joitakin isompia ja kalliimpia esineitä, mutta aikamoinen työ siinäkin on ollut.

On jotenkin pysäyttävää tajuta, miten helposti ihmiselle kertyy paljon kaikenlaista ja miten paljon ne omat tärkeät esineet ovat tärkeitä vain itselle, muille ne eivät kanna samoja muistoja, samoja kauniita hetkiä ja välähdyksiä elämän varrelta. Mitään ei ihminen mukaansa saa ja siksi itselle onkin kirkastunut entisestään se, että ne itselle rakkaat tavarat ja asiat saavat olla ahkerassa arkikäytössä, missä ne tuottavat iloa minulle, jolle niillä on sitä tunnearvoa ja merkitystä. 

Toisaalta, ihanasti jotkut tietyt tädin ja isovanhempieni tavarat ovat saaneet uuden kodin meiltä ja omien lasten kodeista ja huoneista, sellaisia kauniita paloja suvun historiasta ja rakkaista, jotka eivät ole enää täällä. Ehkä osa ihmisyyttä on myös kokemus siitä, että on osa sukupolvien ketjua, myös joidenkin tavaroiden myötä. Mutta väkisin mietin, onko sekin jo vähän menneisyyttä, kun nykymaailman tavaravuoret ovat paljolti vain kertakäyttöistä ja huonolaatuista tavaraa, eikä suurista tavaravuorista ehkä kukaan tulevaisuudessa jaksa enää erottaa merkityksellisiäkään esineitä erilleen?

 Kuitenkin, jos tavara on helpottanut elämää ja tuonut iloa arkeen, on se minusta tehtävänsä täyttänyt, vaikkei kukaan perillinen sitä enää itselleen ottaisikaan. Ja ajattelen omien tavaroideni kohdalla entistä enemmän sitä, että ne vasrmasti ovat käytännöllisiä, mukavia ja iloa tuottavia, elämää helpottavia asioita.

Vihreyttä kotiin retroroskiksessa

 Aiemmin kirjoittelinkin tänne äskettäin heränneestä viherkasvi-innostuksestani ja nyt minulla on uusi (teko)viherkasvi. Aika nopeasti keksin, että tädiltä perimäni ihana värikäs metallinen retroroskis olisi ihan täydellinen suojaruukku kasville ja aloin miettimään, millainen kasvi siihen sopisi. Mietin aitoja kasveja ja erilaisia tekokasveja ja tein vertailuja, mutta kaikki olivat aika kalliita, koska roskiksen kokoon sopivan kasvin tuli olla aika kookas.

Olin jo luovuttamassa, kun törmäsin Jyskin sivuilla alennuksessa olevaan hauskan näköiseen tekokasviin ja päädyin ajelemaan myymälään sitä katsomaan. Aika nopeasti tajusin, että kasvi on liian pieni mutta koska hinta oli tosi edullinen, jäin miettimään, eikö joku ratkaisu löytyisi. Ja vähän päätäni vaivattuani keksin, että jos laitan roskiksen sisälle pahvista korokeen ja ostan kaksi tuollaista kasvia, niistä tulee oikein kiva ja riittävän korkea ja tuuhea kokonaisuus. Ja näin tein. 

Hintaa tälle tuli yhteensä 12 euroa ja nyt se koristaa olohuonetta ja on mun silmään ihan riittävän aidon näköinen ja tuo mukavasti vihreyttä ja väriä sisustukseen. Ainoa pieni miinus on ihan kasvin lähellä tuntuva muovin haju (jota kukaan muu perheestä ei tunnusta edes haistavansa), mutta toivon, että se haihtuu ajan kanssa kokonaan ja koska tuo ei ole makuuhuoneessa eikä ihan istumapaikkojen vieressä, niin toivon, ettei siitä sen kummemmin ole haittaa.

 Ja parasta on, että kasvi ei vaadi sen kummemmin hoitoa, joten mun puuttuva viherpeukalo ei johda kuihtuneeseen ja ruskeaan kituvaan kasviin nurkassa.😁