Tekeekö minimalismi pihiksi?

kuva:pixabay/Mohamed_hassan

 

 Näin loppuvuodesta tulee tehtyä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta monelta kannalta ja oikeastaan yksi pieni tapahtuma sai minut enemmänkin miettimään otsikon näkökulmaa. Olen siis vuosia yrittänyt välttää kaiken turhan (ja joskus myös tarpeellisen) ostamista, ihan vaan koska en halua kotiini ylimääräistä tavaraa ja koen tavaroiden kanssa puljaamisen omalla tavallaan aika rasittavaksi, elämässä on monenlaisia paljon antoisempia ja mielenkiintoisempia asioita kuin tomuttaa pölyjä koriste-esineistä tai kiillottaa hopeita.

En ole pitänyt itseäni erityisen pihinä, enemmänkin ollut tyytyväinen siitä, että olen oppinut elämän myötä säästäväisyyttä ja järkevää rahankäyttöä. Olen ehkä täälläkin joskus kertonut että olin nuorempana enemmän "se mikä tulee myös menee ja saakin mennä"-tyylinen kuin säästäväinen ja puolison huomattavasti fiksumman rahankäyttötavan myötä tietoisesti opettelin toimimaan toisin.

Nyt olen joutunut käymään valitsemassa remppatarvikkeita perintöasunnon kunnostusta varten ja päädyin tämän asian vuoksi kulkemaan isossa kaupassa muidenkin sisustusosastojen läpi. Sieltä bongasin aivan valtavan hauskan joulukuusenkoristeen, kultaisen kylpyankan. Hinta oli vitosen luokkaa. Pyörittelin koristetta vähän aikaa kädessäkin, ihailin ja mietin, että onpas hieno. Mutta jätin sen ostamatta, koska en tarvinnut sitä, ei ole tapana ostaa uusia kuusenkoristeita ja rehellisesti tuntui myös, että en raaski laittaa viittä euroa turhuuteen. Jos se olisi maksanut euron, olisinko ostanut? Ehkä olisin.

Varsinaisesti itse koriste ei jäänyt kaivelemaan jälkikäteen, mutta sai miettimään, missä menee itselläni järkevän kuluttamisen ja säästäväisen suhtautumisen ja pihin kaikesta kieltäytymisen ja tarpeellisestakin ostamisesta koetun huonon omantunnon raja. Koska rehellisesti sanoen, olisinhan ihan hyvin voinut ostaa kivan koristeen ihan vain omaksi ilokseni, se ei ollut kallis ja kuusenkoristeet ovat se mun överiblingbling-kohta, jossa minimalismilla ei ole sijaa. Mutta en vaan halunnut tuhlata rahaa turhuuteen. 

Jäin pohtimaan, että on varmasti mahdollista, että kun pyrkii välttämään tavaroiden ostamista, käyttämään rahaa säästeliäästi ja kokee kuluttamisen aika monessa muodossa jotenkin lähtökohtaisesti harkintaa vaativana asiana, niin voi olla helppoa liukua vähän turhankin äärimmäiseen suhtautumiseen niin suhteessa tavaraan kuin rahaankin. 

Toisaalta usein törmää siihen, että minimalisti käyttää rahaa aika reippaastikin niihin tiettyihin laadukkaisiin tavaroihin, jotka ostetaan ehkä kerran elämässä ja korjataan ja huolletaan vuosikymmenet. Tällöin ei minimalismi varmasti ole millään tapaa edes lähellä pihiyttä eikä siihen johda. 

Mutta omalla kohdalla minimalismi, ostolakko ja ostosten kirjaaminen ylös on kyllä tainnut tehdä minusta jollain tasolla pihin. Samoja asioita mietin jo ostolakkovuoden jälkeen. Tämä näkyy ostamisessa siis nimenomaan itseeni kohdistuen. Nuorisolle tai puolisolle ostan kyllä surutta toivottuja asioita ja hinta ei ole niiden hankintojen ykkösprioriteetti vaikka toki pyrin säästäväisyyteen ja järkevään kuluttamiseen arjessa. 

Kun mietin ensi vuotta ja jotain mahdollista x-määrä-ostoksia tyyyppistä haastetta, lupaan miettiä myös sitä, pitäisikö lisäksi kirjata ylös jonkunlainen ostan itselleni kaksi asiaa/elämystä ihan vain ilokseni-tyyppinen lupaus. Koska edelleenkään en halua rahan tai säästämisen olevan itseisarvo vaan raha saakoon olla väline siihen, että on katto pään päällä, hyvää ruokaa ja sillä saa mukavia asioita niin omaan kuin muidenkin elämään.