Helppo herkku arkeen ja juhlaan

 

Aika moni minimalisti elää ilman erilaisia pieniä kodinkoneita ja meiltäkään ei löydy esimerkiksi sen paremmin kahvinkeitintä kuin vedenkeitintäkään.

 Mutta on yksi kodin pienkone, joka käy vain yhteen tarkoitukseen ja joka silti on meillä kovassa käytössä, nimittäin vohvelirauta. 

Mies ja osa nuorisosta kyllä paistaa ihania lettuja aina silloin tällöin, mutta itse en yksinkertaisesti saa lettuja pannulla onnistumaan. Mun bravuuri on sitten vohvelit. Helppo tehdä, voi syödä sellaisenaan tai hillon tai marjojen kanssa ja onnistuu gluteenittomanakin ilman mitään erityistä kikkailua, eikä eroa maussa tai näössä mitenkään, toisin kuin moni muu gluteeniton leivonnainen.

 Ja mikä parasta, paistaessa voi hyvin lukea samalla vaikka kirjaa, kunhan välillä vähän vilkuilee raudan valojen väriä. Minunlaiselleni kirjan maailmoihin unohtujalle tämä on ehdottomasti iso plussa, ei pala leivonnaiset pilalle vaikka kirjassa olisi jännä kohta menossa.

Vohvelit sopii musta niin kotoisiin juhliin kuin ihan vaan arki-iltaankin, ihan milloin vaan haluaa jotain extraherkullista syötävää. Hirmu isolle vierasporukalle en tosin vohveleita tarjoa, kun ne pitää syödä tuoreena ja silloin menisi itsellä koko kyläilyn aika paistamiseen, mutta omalla porukalla näitä syödään niin arjessa kuin juhlassakin.

Meidän vohvelirauta on ostettu vuosia sitten Lidlistä, maksoi reilun kympin ja toimii edelleen kuin unelma. Paistaa nopeasti ja tasaisesti ja sillä saa paistettua kohtuullisessa ajassa reilut kasat vohveleita.

Minimalismi - ympäristön pelastus, talouden tuho vai jotain muuta?

kuva:pixabay/AureeVeille

Raha ja sen myötä kuluttaminen, talous ja myöskin ympäristöasiat ovat julkisessa keskustelussa pinnalla, varmaan aina enemmän tai vähemmän. 

Toisaalta puhutaan ympäristöstä ja ilmastosta, siitä kuinka kulutusta tulisi vähentää, lihan syöntiä tavoitellaan vähennettäväksi ihan kuntatasolla kouluissa, temusta tilaavat ovat jonkunlaisia tuhon airuita ja kaikkinainen yksilön kulutus tuhoaa maailman tulevilta sukupolvilta.

Toisaalta maalaillaan kauhukuvia, miten yhteiskunta pysähtyy kun ihmiset säästävät eivätkä kuluta, miten työpaikat häviävät niin tuotannosta kuin palveluista ja sen myötä ostovoima vaan vähenee ja yhteiskunta kurjistuu. 

Eli teit niin tai näin, teet väärin ja tuho on tulossa. Onpa kannustavaa eli ei.

Minimalismissa kieltämättä on aika lailla sisäänrakennettuna ihanne rajallisesta kuluttamisesta mutta toisaalta minimalistisessa elämäntavassa usein ihannoidaan elämyksiä, joka voi tarkoittaa rahan käyttämistä matkusteluun, ulkomailla asumisen pätkiä, verotettavan työnteon vähentämistä ja sen myötä pienempää osallistumista yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen ja jopa kulutuksen tuoman rahan suuntautumista ulkomaille, kotimaan sijasta.

Mikä sitten on yksittäisen ihmisen rooli yhteiskunnan kannalta, onko velvollisuus kuluttaa tai ohjata työnsä hedelmät kotimaahan, se varmaan on yksilön kohdalla enemmän oman moraalikartan valintoja kuin ulkopuolisen määriteltävissä. Yleisesti toki voidaan ajatella, että varmaan jokaisen olisi hyvä kantaa jotenkin kortensa yhteiseen kekoon, muuten systeemi ei kestä.

Itse suhtaudun osaan nykyisen elämän ilmiöistä melko kriittisesti, rehellisesti siksi, että omaa elämääni ei tietyistä asioista pidättäytyminen hetkauta. Toisaalta jotkut muut, ehkä muiden paheksumat asiat ovat itselleni tosi tärkeitä, joten näen, ettei ole minun asiani mennä neuvomaan muita heidän valinnoissaan, ei edes silloin kun niitä ehkä itsekseni ihmettelen. 

Mutta miten sitten itse yhdistän minimalismin ja sen korren kantamisen yhteiseen kekoon?

 Monin pienin ja ehkä isomminkin valinnoin. En siis kuluta kovin paljon, en edes palvelupuoleen, en käytä kauneuspalveluja enkä harrasta kahviloita. En reissaa ulkomailla enkä järin kuluta maksullisia kulttuuripalveluita. Huvini ja elämykseni ovat siis pääosin ilmaisia. Ei säästön tai pihistelyn eikä edes ympäristön vuoksi, satun vain pitämään metsäpolulla kävelystä enemmän kuin kahvilassa käynnistä ja kotisohvalla kirjan lukemisesta enemmän kuin reppureissaamisesta maailmalla. Toisaalta syön lihaa, omistan auton ja asun aika keskiluokkaisesti, eli mikään erityinen ekologisuuden airut en todellakaan ole.

Ajattelen, että voin ohjata kulutukseni kuitenkin kestävää tapaa tavoitellen, ostan pääosin suomalaista ruokaa vaikka se olisi kalliimpaa, samoin ostan Suomessa valmistettuna saippuat, hammastahnat, paperit sun muut arjen tavarat, silloin kun ne laadullisesti ovat edes suht ok vaikka ne olisivat kalliimpia. Jos ei suomalaista löydy, ostan Euroopassa tehtyä ja vältän kauempaa maailmasta rahdattuja elintarvikkeita, vaikka se tarkoittaakin esim. sitä ettei kaikkia hedelmiä voi syödä läpi vuoden. Vaatteissa suosin Euroopassa tehtyä silloin kun mahdollista, mutta suomalaiset merkit ovat usein mulle liian kalliita, tämä joskus harmittaa, mielelläni tukisin pieniä suomalaisia yrityksiä, mutta tarjonta ja hinta ei yleensä osu riittävästi kohdilleen mun makuun ja lompakkoon.

Ajattelen kuitenkin, että jos kaikki ostaisivat ruoan ja perusarjen kulutustavarat kotimaisina, vaikka sitten muista ostoksista vähän tinkien, se olisi kokonaistalouden kannalta olennaisempaa kuin se, että joku ostaa kerran viiteen vuoteen kotimaisen juhlamekon.

Ympäristön kannalta taas ajattelen minimalismin olevan kestävä elämätapa, toki erilaisten palvelujen käyttö varmasti tuo hyvää kotimaisille yrittäjille eikä lisää tavarakuormaa. Esim. siivouspalvelujen käyttö on musta tosi hyvä ratkaisu, jos talous siihen taipuu. Tai jos nauttii erilaisista hemmotteluhoidoista, on kestävämpää käyttä ylimääriset rahansa sellaiseen, kuin tilata kaukana tehtyä koristetavaraa netistä.

Maailma ei kestä loputonta kerskakulutusta, eikä yhteiskunta tällaisella talousrakenteella minimikulutustakaan, mutta ehkä jonkunlainen arkijärki näissä asioissa ja sellaisen arkisen tavallisen kulutuksen suuntaaminen kotimaisiin vaihtoehtoihin, tuo hyvää niin ympäristölle kuin taloudellekin. Tässä minusta minimalistinen elämäntapa voi hyvinkin olla se vaihtoehto, jossa otetaan huomioon sekä talous että ympäristö kestävällä tavalla. Eikä tarvitse istua perunakuopassa syömässä itseviljeltyä raakaa kaalia, että maailma pelastuisi eikä toisaalta tuhlata jokaista penniä kaikkeen mahdolliseen, mitä mainosmiehet keksivät tarjota että talous pelastuisi, vaan kohtuullinen ja lähipalveluihin ja -tuotantoon kulutusta suuntaava vaatimaton eli minimalistinen elämäntapa voi olla ihmiselle itselleen tosi antoisaa ja samalla sekä ympäristön että talouden kannalta kestävä.