Miksi en firetä ja olen muutenkin vanhanaikainen rahan suhteen

kuva:pixabay/TungArt7

Tähän postaukseen sain oikeastaan innoituksen kovasti pitämästäni Minimalisti Anna-blogista. Suosittelen muuten lukemaan sitä, jos ei ole sinulle jo tuttu, tosi mielenkiintoisesti kirjoitettuja juttuja minimalimista. Kyseinen, tämän postauksen inspiraationa ollut blogikirjoitus löytyy täältä.

Ja ihan alkuun totean, että tee ennemmin niin kuin Anna, älä niin kuin minä. Tiedostan itsekin ettei minun tapani ole taloudellisesti tuottava tai erityisen järkevä, enkä sitä kenellekään suoraan suosittelisi. Halusin vaan avata ajatuksiani asiasta, koska minimalismi-kentällä ja talousaiheisissa firetys- tai downshiftaus-blogeissa (joita niitäkin jonkun verran seuraan) ei usein ehkä tule esille, miten eri lailla voi ajatella ihan tietoisesti, ei vain siksi, ettei olisi tajunnut talouden lainalaisuuksia.

Itse en siis firetä, ilmiö on minusta kuitenkin hyvin kiinnostava ja seuraan myös muutamia mielenkiintoisia downshiftauksesta kertovia blogeja, osa niistä kun kytkeytyy minimalismiinkin osaltaan. Kuitenkaan en ole koskaan tuntenut pienintäkään halua sijoittaa, en firettää ja tavoitteeni ei ole päästä pois työelämästä ennen eläkeikää, päinvastoin, toivon että saisin elää sen verran pitkään ja terveenä, että voisin vielä eläkeiän täyttymisen jälkeenkin tehdä töitä osa-aikaisesti.

Miksi näin? Osaltaan asiaan vaikuttaa, etten aina ole ollut erityisen säästäväinen ja minun oli opeteltava säästäväiseksi  tarkoituksella eikä se ollut helppoa. Jossain taustalla on siis ajatus, ettei rahasta toinna niin huolehtia, mikä tulee, se menee eikä siinä sen kummempaa. En siis ole ollut nuorena rikas, ennemminkin köyhä, mutta silti olen suhtautunut rahaan aina aika huolettomasti. Lapsena meillä ei ollut isompia rahaongelmia, elettiin hyvin tavallista elämää, lähipiirissä oli työttömyyttäkin ja superrikkaita en lapsena tainnut tuntea ketään. 

Nykyään mulla on ihan kohtalaiset säästöt ja perinnön myötä perin jopa hieman sijoitusvarallisuutta ja asunnon, tosin perintövero tehokkaasti leikkasi ison siivun eli erityisen rikasta minusta ei tullut. Ensimmäinen tekoni oli muuttaa sijoitusvarallisuus rahaksi ja nyt se makaa inflaation syötävänä säästötilillä. Rahastot ja pörssi tuntuvat mulle ihan mahdottomalta asialta, pitkälti siksi, että koen koko pörssimarkkinat hyvin epäeettisenä rakennelmana ja eettinen sijoittaminen vaatisi hirmuisen paljon perehtymistä ja jatkuvaa selvittelyä, enkä ole varma onnistuisinko siltikään tekemään itselleni eettisesti riittävän kestäviä valintoja.

Olen ollut nuorempana kauan kotona lasten kanssa nollatuloilla, se on vaikuttanut eläkekertymään negatiivisesti ja opettanut elämään vähällä rahalla hyvää elämää. Ajattelen siis, että jonkunlaiset säästöt tilillä ja vaatimaton elämäntapa ja omien kulujen tiedostaminen ovat sellaiset peruspilarit, joiden varassa pärjään myös tulevaisuudessa, vaikka tulot olisivat hyvin pienet. Tätä on terveysongelmien vuoksi joutunut ihan tosissaan myös viime vuosina miettimään, työkyky on ollut arvoitus ja pitkät sairaslomat ovat verottaneet säästöjä. Näistäkin on selvitty, vaikka asuntolainaakin vielä on. 

Käytän mielummin ylimääräiset rahat kotimaisen tuotannon suosimiseen, kotimaisiin marjoihin, ostan ennemmin kalliimman Euroopassa tuotetun käyttötavaran kuin halvan kaukomailta tuodun ja joskus tuhlaan johonkin hauskaan, kuten vaikka uuteen lautapeliin. Mun elämän ilot ei tule matkoista tai tavaroista vaan hirmuisen pienistä arkisista asioista, jotka ei pääosin maksa mitään.Nämä on pieniä, minun näköisiäni valintoja ja joku muu sijoittaisi nuo rahat ja saisi niille tuottoa tulevaisuudessa. 

Toisaalta, olen nähnyt myös sen, ettei kukaan voi tietää päiviensä määrää ja siksi olen teini-iästä asti ehkä liiankin hyvin tiedostanut, että juuri tämä hetki on se, mistä tulee nauttia ja iloita, tulevista kun ei tiedä. En tarkoita etteikö firettäjät nauti elämästä tai ettenkö itsekin varautuisi tulevaan säästöillä, mutta mun arki ja etenkin työ on sellaista, että tekisin sitä varmaan vaikka ilmaiseksi, nautin työstäni ja saan siitä merkityksen tunnetta elämään ja ihan tavallinen arkikin on musta elämässä ihan parasta, joten en tarvitse minkäänlaista hyppyä pois oravanpyörästä nyt tai tulevaisuudessa, kun en sellaisessa ole koskaan ollutkaan.

Minimalismi on osa tätä elämäntapaani ja se mahdollistaa pienet kulut ja joustavan suhtautumisen elämän taloudellisiin vastoinkäymisiinkin. Tunnen olevani nykyään aika dinosaurus talousasioissa, mulla ei ole koskaan ollut edes luottokorttia, enkä sellaista halua ja kun katselen ympärilleni tuntuu että sijoittaminen vähintään rahastoihin on uusi normaali. Mutta itse en usko, että koskaan tulen sille tielle lähtemään, kun olen tyytyväinen tähän omaan meininkiini.