torstai 2. helmikuuta 2023

Toinen kuukausi ostolakkoa alkaa

Jo kuukausi ostamattomuutta takana ja toinen kuukausi ostolakkoa alkaa. Kieltämättä piti miettiä, mitä jatkossa kirjoittelen jos ostamattomuus onnistuu, koska jatkuvasti toistuva pelkkä "en ole ostanut vieläkään mitään"-päivitys ei ehkä ole kovin kiinnostavaa.

Mietinkin, että jatkossa kirjoitan myös tavarasuhteestani ja minimalismin merkityksestä elämässäni, koska ne ovat juurikin niitä asioita, joiden vuoksi myös ostolakkokokeilu on minua kiinnostanut.

Tavarakirjanpitoa olen pitänyt ja taloudesta on poistunut 28 erillistä esinettä ja yksi kokonaisuus, eli edesmenneiden pikkulemmikkien tavarat. Noita lemmikkitavaroita oli kymmenkunta, mutta listauksessani lasken ne yhdeksi. Perheen yhteinen päätös oli, että uusia eläimiä ei meille tule ja haikein mielin tavaroista nyt luovuttiin.

Suurin osa poistetuista tavaroista on kirjoja, nuorison kanssa käytiin kirjahyllyä läpi ja sellaiset lastenkirjat, joilla ei ollut tunnearvoa ja joita he eivät enää lue, poistettiin. Myös muutaman lahjaksi saamani ja lukemani kirjan laitoin eteenpäin. Omaan hyllyyn kelpuutan vain sellaisia kirjoja, joihin uskon palaavani monta kertaa uudelleen. Kirjat jatkoivat matkaansa, uudemmat ja hyväkuntoiset kirjaston kokoelmaan ja kierrätyshyllyyn ja rikkinäiset paperinkeräykseen.

Lisäksi jokunen pari sukkia on mennyt räteiksi, mutta niistä en ole jaksanut kirjaa pitää. Mä korjaan omista trikoosukistani reikiä useampaan kertaan, mutta jossain se raja tulee, kun korjaaminen ei enää kannata. Ja silloin sukat päätyy pesun kautta räteiksi ja siitä roskiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti