Haluan ja en halua ostaa

kuva:pixabay/Megan_Rexazin

Vaikka ostolakkoa on jo yli puoli vuotta takana, tosin myönnettäköön että onnistuminen siinä on ollut vaihtelevaa, vieläkin huomaan välillä keikkuvani kahden ääripään välillä. Toisaalta olen tosi iloinen ja tyytyväinen ajatellessani, ettei tarvitse ostaa mitään ja koen, että ostamattomuus on omalta osaltaan arkista hässäkkää ja stressiä vähentävä päätös. Toisaalta, ihan seuraavassa hetkessä törmään jossain nettisivun mainoksessa tai nuorisolle jotain tarpeellista etsiessäni johonkin ihanaan, jonka sitten samointein sisimmässäni niin kovasti haluaisin ostaa.

Mulla on jäljellä jonkun verran lahjarahaa, jota olen käyttänyt muutamana kuukautena e-kirjapalveluun, mutta tarjoukset siellä on olleet sen verran hyviä, että rahaa olisi vielä ns.korvamerkittynä ihan vaan omaan humputteluun. Ja sitten tuli vastaan ihana vihreä huppari ja samantien aivan selkeänä ajatus "osta se, ihana, tarvitset sitä varmasti". Ja heti sen jälkeen nuorison kypäräasioita päivittäessä kuntoon, tuli vastaan ihana, just mun pyörän kanssa samanvärinen kypärä ja vielä alennuksessa ja taas ensimmäinen reaktio oli "ihana, just tuollaista oon AINA (eli jonkun vuoden) halunnut/tarvinnut/haaveillut, ansaitsen kyllä ostaa sen!

Ja hetken päästä näistä ostohuuma-ajatuksista järkikin ilmoitti olemassaolostaan, onneksi. Huppari on sellaista vihreän sävyä, että en ehkä kuitenkaan siitä pitäisi ja mallikin oli varmaan liian  leveä. Ja edellinen saman merkkinen huppari joskus vuosia sitten hajosi tosi nopeaan. Kypärässä on sellainen säätöpanta, jollainen aiheuttaa mulle migreenin vaikka miten sitä löysäilisi ja entinen säätöpannaton kypärä on aivan hyvä ja ehjä. Ei se tietysti ole samanvärinen kuin mun pyörä, mutta en ehkä muutenkaan ole mikään tyylin esikuva ja muotiguru, joten naapuruston satunnaiset koiranulkoiluttajat tuskin saavat hirveää tyylitraumaa vaikka jatkaisinkin toisiinsa sointumattoman pyöräni ja kypäräni kanssa näyttäytymistä ulkosalla.

Mutta sitkeässä se on, ostamisen kuviteltu tarve eli ostohimo. Järki onneksi kuitenkin näissä voitti ja ostokset jäi kauppaan, enkä taida niitä pitkään jälkeenpäin haikailla. Eli nämä eivät nyt ostolakkoa rikkoneet, hyvä niin! Ja myönnettäköön, että oma osansa harkintaan on myös sillä, että kirjoitan näistä asioista tänne. Kun ajattelen, että jos nyt ostan tuon, pitää mun blogissakin tunnustaa taas ostaneeni jotain, se kummasti saa harkitsemaan toisenkin kerran, onko ostamiselle oikeaa tarvetta.