Minimalistin haaveet, onko niitä?

kuva:pixabay/tangjiao990

 Olen tässä viime päivinä pohtinut sitä, miten ostaminen, jonkun tavaran etsiminen, vertailu ja sitten löytäminen on yksi haaveilun muoto. Lehdet, netti ja some on täynnä erilaisia ihania asioita, joista tosi moni liittyy aika kiinteästi tavaraan ja ostamiseen. Joko ihan nimenomaan johonkin tiettyyn tavaraan, kuten vaikkapa uuteen muumimukiin tai kauniiseen vaatteeseen tai sitten vaikka ihanaan sisustukseen ja kodin tunnelmaan, joka saavutetaan tai ainakin ajatellaan olevan mahdollista saavuttaa tietynlaisella sisustuksella ja siihen liittyvillä tavaroilla.

Useimmat varmasti haaveilevat myös matkoista, uusista kokemuksista, elämyksistä, taloudellisen tilanteen parantumisesta, terveydestä, mukavammasta työstä, lemmikistä, ehkä downshiftaamisesta tai muunlaisesta elämäntyylin täydellisestä muutoksesta. Näihinkin haaveisiin usein liittyy jollain tapaa raha ja sitä kautta ehkä jonkun tavaran ostamisesta luopuminen tai kulutuksen rajoittaminen, harva meistä kun on miljonääri, joka voisi toteuttaa haaveitaan ilman taloudellisten seikkojen huomioimista.

Minimalisti varmasti haaveilee enemmän noista jälkimmäisistä asioista kuin varsinaisesta tavarasta. Mutta toisaalta, jos pyrkii yksinkertaistamaan elämäänsä ja sitä kautta toteuttamaan itselleen tärkeitä arvoja ja elämisen tapoja, voi olla tilanteessa, jossa ne tietyt isot haaveet ovatkin sitä arkea. Tässä kohtaa varmasti osa minimalisteista osaa tuntea tyytyväisyyttä vallitsevaan tilanteeseen, eikä enää haikaile jotain muuta. Luulen kuitenkin, etten ole ainoa minimalisti, joka huomaa haaveilevansa silti taas jostain uudesta asiasta tai siitä, miten joku asia olisi entistäkin paremmin jonkun muutoksen tai hankinnan myötä.

Olenkin yrittänyt oppia tyytyväisyyttä, sitä, että en etsisi koko ajan parempaa ratkaisua, miettisi, voisiko arkea vielä jotenkin parantaa, olisiko tämä tai tuo kuitenkin kivempi/kauniimpi/toimivampi, jos muuttaisin sitä jotenkin. Ja ainakin mulle se on välillä vaikeaa. Vaikka olenkin enemmän ehkä mukavuudenhaluinen (eli laiska) kuin sellainen virtaa täynnä oleva puuhastelija, huomaan kaipaavani haaveita, sitä että tulevaisuudessa on jotain kivaa odotettavaa. Ne eivät ole isoja asioita läheskään aina, mutta tuntuu, että on kiva tehdä työtä tai ainakin ajatustyötä jonkun asian eteen. Ja helposti ne haaveet ovat myös aika materialistisia. 

Huomaan miettiväni, että elämäni olisi parempaa (?), jos kotivaatteeni eivät olisi niin kulahtaneita eli rikkinäisiä ja paikattuja ja rehellisyyden nimissä luulen, että puolisoni elämä tosiaan voisi olla parempaa jos en kulkisi kotona välillä ihan mörrimöykkyvetimissä, eli ostolakkovuoden jälkeen ehkä oikeasti panostan kotikamppeisiin edes vähän enemmän kuin nyt. Huomaan myös haaveilevani erilaisista pihamuutoksista, jotka vähentäisivät minusta hyvin tylsää rikkaruohon kitkemistä sora-alueilta, hauskasta kesä-autosta, jonka voisin maalata täyteen hippikukkia ja joka kuljettaisi minut lähiympäristön luontokohteisiin. Välillä luen vanlife-juttuja ja pohdin, olisiko minussa jossain sisimmässä piilossa karavanaari ja katselen pinterestistä ihania kuvia itse kunnostetuista pastellisävyisistä asuntovaunuista. Joskus taas näen itseni lammasfarmarina kulkemassa laitumen reunaa. Läheskään kaikki haaveilemani ei varmasti ole oikeasti asioita, joihin minulla olisi mahdollisuus tai joista sitten edes tykkäisin käytännössä, viime keväänä nimittäin haaveilin telttailusta ja sen kautta tulevasta ihanasta ja tunnelmallisesta luonnonläheisestä kesäelämästä, mutta en lopulta pitänyt telttailusta tosi-elämässä ollenkaan.

Ehkä se taito ja harjoittelemistakin vaativa asia on se, että osaa nauttia haaveilusta mutta ei suin päin, eikä edes pienen harkinnankaan jälkeen, säntää ostamaan tai toteuttamaan asioita joiden ajattelee toteuttavan haaveen, vaan nauttii haaveilusta itsessään ja miettii, mitä ne haaveet kertovat ja onko niissä jotain, mitä voisi arjessa saavuttaa jo olemassaolevien tavaroiden ja harrastusten puitteissa.