sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Kesämaja rannalle

 

Doodle, Luonnos, Sarjakuva, Talo, Koti
kuva:pixabay/Prawny

Keväällä pohdin, että kokeilisimme vielä ottaa käyttöön ostolakkovuonna ostetun teltan ja "mökkeillä" siinä pikkuisella rantatontillamme mutta telttailu tuntuu edelleen ihan yhtä epämieluisalta kuin viime kesänäkin ja omalle pikku tontille rantaan on nyt vihdoin rakentumassa suloinen pieni kesä-aitta, joka on ollut harkinnassa jo pidempään. Eli vähän samanhenkinen paikka kuin tuo oman pihan varastosta tehty kesäolohuone. 

Olen lukenut pääkaupunkiseudulla sijaitsevista kesämajoista erilaisia blogijuttuja ja lehtijuttuja ja vähän samaa tunnelmaa ja käyttöä nyt on sitten ajatuksena tuossa meidänkin pikkuisessa kesämajassa olla. Vaikka se ei mikään yhteisöllinen paikka olekaan vaan ihan vaan omassa rauhassa pikkuinen tontti ja siellä oma kesämaja. Sen verran pitkään tätä rakentamispäätöstä vetkuteltiin, ettei aitta ehdi valmistua loman aikana, mutta onpahan sitä kesää senkin jälkeen vaikka viikonlopuisin siellä olla ja rentoutua.

Kesämaja onkin sitten sellainen minimalistinen kesämökkeily-kokemus. Sekä aitan koon puolesta, että rahankin puolesta. Majassa on n.9 neliötä ja ollaan aika tiukalla budjetilla se hankittu. Koska neliöitä on noin vähän, eikä siihen ole tarkoitus tehdä mitään erillistä terassiakaan, on sinne tarkoitus laittaa vain pieni pöytä ja jakkarat sekä jonkunlainen sohvan virkaa tekevä systeemi, joka mahdollistaisi myös päiväunien ottamisen tai muuten vaan rennon löhöilyn. Tarkoituksena on viedä kotoa jakkarat ja tehdä pöytä lastenhuoneen vanhoista pöydänjaloista, jotka jätin viime vuonna ulkovarastosta säästöön, kun meinasin ensin sinne tehdä pöydän. Sohva/sänky on vielä harkinnan alla, en halua tehdä valmiiksi mitään, ennen kuin kesämaja on pystyssä ja oikeasti pääsee sisälle katsomaan, miltä tila tuntuu ja mitä sinne mahtuu ilman että tulee liian täyttä. Voi olla että tila määrittää sen, että sinne olisi parempi laittaa jonkunlaiset löhötuolisysteemit sohvan tai sängyn sijasta. Toisaalta olisi kyllä kiva, että siellä olisi edes teoriassa nukkumispaikka, vaikkei siellä normaalisti aiota yöpyä. Olen vähän jo katsellut ns. day bed-ratkaisuja netistä, ihmiset on sellaisia rakentanut ja ne vaikuttaa tosi kivoilta, eli ehkä joku sellainen voisi olla mahdollinen ratkaisu. Budjetti noihin kalusteisiin on max. satasen luokkaa, tai niin ainakin toivon.

Kesämökin rakentaminen olisi maksanut vähintään +50 000 euroa, pelkkä saunamökkikin parikymmentätuhatta eikä kumpaankaan ollut oikein mahdollisuutta, varaa eikä oikein innostustakaan. Aitan hinnaksi tuli joitakin tonneja ja se oli mahdollista tuohon projektiin nyt laittaa kun kesäreissuja ei ole tarkoitus tehdä ja säästötilistä vähän nipistin.

"Kesämökkeillä" voi siis näinkin, pienesti ja hauskasti ( ja suhteellisen edullisesti). Ilmeisesti ulkomaillakin tuollaiset kevytrakenteiset rantamajat ovat ihan suosittuja. Ja aiheeseen liittyen pitää nyt vinkata ihan kirjakin: Veronica Henryn Rantamaja. Myönnettäköön, että tuon lukeminen taisi olla se, mikä inspiroi tekemään sen lopullisen päätöksen tuollaisen vaatimattoman pikkumajan rakentamisesta meillekin.

2 kommenttia: