Minimalistinen (eli laiska) puutarhanhoito

kuva:pixabay/OpenClipart-Vectors

 Olen aiemminkin todennut, että mun minimalismissani on aimo annos mukavuudenhalua, helppouden ja yksinkertaisuuden kaipuuta. Aiempi kotimme oli kerrostalossa, joten puutarhanhoito ei ole ollut mun harrastuneisuuden piirissä. Sitten kun muutimme nykyisenen kotiin, omakotitaloon kohtalaisen kokoisella tontilla, oli sen puutarha onneksi(!) valmis ja äärimmäisen helppohoitoiseksi tehty. Edelliset omistajat totesivat, että se oli ollut heidän tavoitteensa, eivät siis olleet puutarhaharrastajia hekään. Ja mä olin aika helpottunut, ettei tarvinnut alkaa hoitaa mitä moninaisempia kukkia ja kasveja, joiden hoidosta ei mulla ole kokemusta eikä käsitystä.

Vaikka puutarhanhoito on ollut mulle vierasta, olen aina nauttinut luonnosta, viihtyisistä puutarhoista ja erityisesti metsistä. Tässä asuessa olenkin käynyt pihalla läpi monenmoista yritystä, on ollut kasvatuslaatikoita, joissa olen viljellyt onnistuneesti perunaa ja salaattia, sekä vähemmän onnistuneesti porkkanaa ja punajuurta, on ollut amppelitomaatteja ja kurkkua ja herneitä, marjapensaita ja mansikkaakin. Olen huomannut, että en pidä kitkemisestä, enkä kastelemisesta, enkä mullassa möyrimisestä, joka on tehnyt aika monet kasvatushommat aika työläiksi ja vastenmielisiksikin. 

Se, mitä pihalla rakastan, on puut. Asumme suhteellisen uudessa talossa, joten pihalla ei kasvanut montaa puuta, onneksi naapurin tontilla on muutamia isoja puita jätetty rakennusvaiheessa pihaan mikä tekee yleismaisemasta heti viihtyisämmän. Ja vieressä on myös metsää. Meidän pihaan alkoi kasvaa  ihan itsestään, viereisestä metsästä varmaan levinneenä mänty, sitä olen hoivannut sellaisesta muutaman kymmenen sentin taimesta asti ja nyt sen on jo useammman metrin korkuinen, ihana puu keskellä pihaa. Lisäksi koivuja on naapurin koivuista levinnyt meillekin ja ollaan istutettu näköesteeksi yhteen suuntaan tuija-aita ja yksi kuusikin on meidän tontille itsestään alkanut kasvaa, sitä tosin piti siirtää parempaan paikkaan. Ja vähän kerrassaan meidän lähes puuton piha on muuttunut reilun viidenkymmenen puun koristamaksi. 

Tänä vuonna tein radikaalin ratkaisun ja luovuttiin kasvatuslaatikoista ja marjapensaista ja niiden tilalle istuttetiin vielä lisää puita, joissa on syötävät marjat sekä herukkapensas puuvartisena. Toki niitä nyt pitää kastella alkuun reilummin, mutta sen jälkeen meillä ei ole mitään kitkemistä ja kastelua vaativaa ja vain pari puuta vaatii edes talvista jänissuojaustakaan. Mitään ei tarvitse varsinaisesti hoitaa ja piha on silti täynnä kukkivia ja ikivihreitä puita. Lisääkin mahtuisi, mutta haluttiin jättää nuorisolle ja itsellekin tilaa sulkapallokentälle, joten iso osa pihasta on ihan vaan nurtsia jatkossakin.

Tässäkin meni aikaa tajuta, että vaikka musta on ihana seurata puutarhablogeja, ihailen kauniita kukkapenkkejä ja puutarhoja, on mun mielenmaisemaa nimenomaan erilaiset puut  ja sen myötä aika yksinkertainen ja vähän minimalistinenkin pihamaisema.

Ja puihin liittyen kirjavinkki: Peter Wohllebenin Puiden salattu elämä, kirjoittaja on metsänhoitaja ja hänen rakkautensa metsiin ja puihin ja metsien moniuloitteinen elämä on kirjassa kuvattu aivan ihanasti ja mielenkiintoisesti. Tämän kirjan luettuaan katsoo metsiä ja puita ihan uudella tavalla.