perjantai 20. lokakuuta 2023

Nyt hajosi pesukone, mikähän seuraavaksi

 Alkaa vähitellen tuntua, että mun ostolakkovuodella on yllään joku kirous. On hajonnut kattolamppuja, astioita ja vaatteita ja nyt sitten hajosi pyykinpesukone. Se olikin about ainoa kodinkone, josta en kantanut tippaakaan huolta ostolakon alussa, kone kun oli ostettu vasta reilu kolme vuotta sitten, mutta ollut käytössä vielä vähemmän. Oli toki törkeän halpa ostaessa, joku supertarjous Gigantissa ja alennus reilusti yli 50%. Ostettiin kone alunperin aikuistuvalle lapselle, mutta hänellä olikin uudessa kämpässään jo valmiiksi pesukone ja tuo jäikin sitten meille varastoon ja tuli käyttöön kun entinen kone hajosi. Reilu kaksi vuotta käytössä ja laakerit meni, aloitti sellaisella ujelluksella, jonka toivoin viattomasti menevän ohi ja olevan joku satunnainen hassu ääni, eikä merkki hajoamisesta. No, menihän se ujellus ohi, mutta vaihtui sellaiseen meteliin ja kolinaan, ettei samassa huoneessa enää saanut selvää toisen puheesta vaikka olisi huutanut. Rohkeasti silti pesin jatkuvasti kovenevasta äänestä huolimatta, mutta lopulta piti luovuttaa ja lähteä ostamaan uutta konetta. 

Ensin tietysti soitin huoltoon ja kyselin korjaamisen hinta-arviota. Helpompi korjaus olisi maksanut melkein saman kuin kone uutena ja jos siinä olisi ollut toinenkin vika, mitä epäilivät, korjaus olisi maksanut yli satasen enemmän kuin kone. Kun mainitsin että oli tuollainen supertarjouksesta ostettu, huollon kommentti oli et "niihin ollaankin laakereita jouduttu vaihtamaan" eli en tiedä ovatko olleet jotain ö-luokan erää vai onko heille vaan sattunut niitä useampi korjaukseen.

Päädyttiin siis uuden ostoon ja sanon suoraan, että vihaan pesukoneen ostamista ehkä eniten. Kaikkien nykykoneiden ohjelmat kestää monta tuntia, koneet käyttää vettä jonkun kahvikupillisen ja pesu ja varsinkin huuhtelutulos on surkeita ja on ihan sama miten kalliin tai halvan koneen ostat, kaikissa on samat huonot ominaisuudet. Entinen kone oli päältätäytettävä ja vaikka se olikin vähän pieni meidän perheen tarpeisiin, aloin tykkäämään siitä. 

Kiertelin kaupassa pitkän tovin ja päädyin ostamaan about halvimman, edestä täytettävän Logik-merkkisen kiinaihmeen. Se voitti siksi, että oli ainoa kone joka ei punnitse pyykkiä vaan ohjelma on aina samanpituinen ja muihin koneisiin verrattuna todella lyhyt. Täyden koneen 8 kg 60 asteen ohjelma on ohjelmasta riippuen puolestatoista tunnista kahteen, kuin muilla koneilla se oli neljä tuntia. Muutaman käyttökerran jälkeen totean että huuhtelu on ihan sysihuono, lähinnä koska huuhtelukertoja on ohjelmasta riippuen vain yhdestä kahteen, mutta lisähuuhteluohjelman kun pyörittää ohjelman jälkeen, pääsee siedettävään tulokseen.

En odota tämän koneen laadulta tai kestolta ihmeitä, mutta kokemuksesta sanon, että kun 1000 euron Miele vikaantuu heti uutena, eikä huolto saa konetta korjattua vaan lopulta tulee kaupanpurku ja joutuu ostamaan taas uuden koneen, niin huomattavavasti vähemmällä mielipahalla pääsee, jos kolmensadan kone hajoaa nopeasti.

Ostin koneen Gigantista, koska jos käytössä joku sen ominaisuus alkaa nopeasti tosissaan häiritä, voi sen vielä palauttaa ja vaihtaa toisenlaiseen. Oon saanut Gigantista sekä tosi hyvää että tosi huonoa palvelua ja tosi hyviä ja tosi huonoja tuotteita, mutta sinne aina palaan ihan vaan tuon laajemman palautusoikeuden vuoksi. 

Nyt menen jatkamaan pyykkivuoren taltuttamista, ei tarvitse koneen temppuilla meidän perheessä montaa päivää kun pyykkihuolto jo sakkaa kunnolla, joten nyt sitä lystiä on sitten koko viikonlopuksi tiedossa.

Uusi kone työssään


5 kommenttia:

  1. Toivotaan uudelle pesukoneelle pitkää ikää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli kyllä sun Juudas Rosenlew mieleen, kun oma kone hajosi, toivotaan että tää uusi ei omaa juudasmaisia piirteitä!:)

      Poista
    2. Uuden koneen nimeksi tuli Jeesus (Jeesus pelastaa) :D

      Poista
  2. Isojen kodinkoneiden hajoamiset ovat kyllä ärsyttäviä ja tekevät ison loven kukkaroon. Meiltä hajosi kesällä pakastin ja sehän tuli kiire ostaa uusi. Jos olisi rikas, olisi samalla ostanut uuden jääkaapinkin. Nyt vierekkäin seisovat jääkaappi ja pakastin ovat eri paria, ja kun jossain vaiheessa pitää ostaa uusi jääkaappi, ei taas enää löydy samanlaista kuin pakastin on, ja loputon eriparisuuden kierre on valmis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös ostetaan uusia koneita vasta entisen hajotessa. Nyt uuden pesukoneen myötä ihan jokainen talon kodinkone on eri merkkiä, ennen oli sentään pyykkikone ja uuni saman merkin laitteita. Mutta ei meillä kyllä muutenkaan ole sisustus mitään yksiväristä ja tyylikästä, että hyvin sopii kuvaan erilaiset kodinkoneet. Ehkä se on tulevaisuuden ekologinen trendi ja me ollaan vaan edelläkävijöitä!:D

      Poista