![]() |
ihanat dc-tennarit |
Olen ostanut alkuvuodesta kotiin joitakin arjen pikkujuttuja. Syy oli joko rikkoutuneen korvaaminen kuten sohvanpäällishuovan kohdalla, ostin samanlaisen kuin entiset, joista yksi on kovassa käytössä hajonnut. Kuvittelin aiemmin rikkonaisesta saavani paikkamateriaalia, mutta tajusin, ettei tuollaisesta läpitikatusta kankaasta saa paloja mitenkään järkevästi, joten rikkonainen joutaa roskiin kunhan se hajoaa myös toiselta puoleltaan, nyt se on käännettynä vielä käytössä. Sitten uusi pääsee käyttöön, odotin nimittäin, että huopa tulisi alennukseen ja kun se oli puoleen hintaan, kävin ostamassa jo valmiiksi kun tiedossa on, että kohta sitä tarvitsee. Ja osassa ostoksista syy oli ihan vaan uusi tarve kuten henkareiden kohdalla, kun sekä nuorison kaapeissa että pyykinkuivatuksessa alkoi olla niistä pula, koska olen yhä enemmän siirtänyt pyykkien kuivaamisen henkareihin telineen sijasta. Näissä ei ollut mitään erikoisempaa ja kaikki on arkisia käyttötavaroita ja aika akuuttiin tarpeeseen.
Pihalle/mökille on joitakin ostoksia tullut myös tehtyä, esim. keväällä ostettiin omallekin pihalle tulipata, samanlainen kuin viime vuonna kesämajalle ostettu ja tosi hyväksi todettu, nyt niitä oli taas kauppaan tullut.
Itselle olen ostanut uudet, entisten kanssa samanlaiset työhousut, hiuspompuloita ja pari mustaa pitkähihaista, kun entiset alkoi pitkän käytön jälkeen reikiintyä saumojen vieristä, eikä niitä saanut enää korjattua eli kaikki nuo on tulleet suoraan hajonneiden tilalle. Lisäksi ostin tennarit sekä juhlavaatetta. Syksyllä ostamani New Balancen tennarit eivät istuneet jalkaan käytössä vaan hankasivat inhottavasti, joten myin ne ja ostin toisen merkkiset ihanat lasten skeittikengät tilalle. Nuo on olleet paremmat jalassa ja oli tuttu ja luotettava merkki, mutta vähän mietin, pärjäänkö tennareilla kun plantaarifaskiitti väliin vaivaa vai olisiko lenkkarit olleet viisaampi valinta. No, katsotaan, ainakin tähän asti jalkakipu on pysynyt kohtuuden rajoissa.
Lisäksi käytiin kesäreissussa ja nuorison shoppailuretkellä itsekin päädyin ostamaan second hand-liikkeestä itselleni hihattoman trikootopin, hinta oli 1e, eli ei ollut kovin kallis shoppailureissu mun kohdalla.
Lisäksi ostin sen karvis-tyynyliinan ihan vaan iloksi ja huviksi.
Kotiin ostettuihin on mennyt reilut sata euroa, johon kuuluu yksi melkein huonekalu, eli telkkarin alle tullut näytönkoroke, sain tämän avulla laitteet siten, että meidän palakirjahyllyn kaikki palat saa samalle lyhyelle seinälle, mikä tosi kivasti selkeyttää olohuoneen järjestystä.
Omiin ostoksiin on mennyt alle satanen kaikkineen, kun vähensin uusien kenkien hinnasta myydyistä kengistä saadun rahan. Kengät siis maksoivat alennuksessa reilun kolmekymppiä ja sain entisistä vähän alle sen, eli melkein kuittasin entisten myynnillä uusien oston.
Puutarha/mökki/ulkojuttuihin on mennyt niihinkin aika tarkkaan satanen, tulipadan lisäksi on ostettu mm. puutarhaletkun suutin hajonneen tilalle ja ihana kukkakuvioinen ämpäri kesämajalle vedenkantoon, eli nämäkin käyttötavaroita. Harkitsin kyllä myös kotiin ikkunoihin sellaisia mittojen mukaan tehtyjä ikkunaverkkoja, kun entiset itseviritellyt irrotettavat verkot ei oikein oo tiiviit, mutta hinta oli niissä tosi kallis (yli satasen kappaleelta) ja päädyttiin ihan vaan muutaman euron puitteisiin kiinnitettävään verkkoon, jota osassa ikkunoista on jo ollut ja mikä on toiminut ihan ok, tässä säästäväisyys voitti.
Kotoa olen laittanut roskiin ja kierrätykseen joitakin hajonneita tai hyvin vähällä käytöllä olleita tekstiilejä ja vaatteita. Yhden tyynyn elvytin käyttöön laittamalla toisesta liian matalaksi menneestä muototyynystä siihen paremmat sisälmykset ja näin säästyin uuden tyynyn ostamiselta. Sukkia olen myös paikkaillut käyttöiän jatkamiseksi.
Eka vuosipuolikas on ollut siis ostamisen suhteen melko stressivapaata juhlavaatekriisiä lukuunottamatta.
Lisäksi käytin vihdoin tädiltä viime kesänä saamani, viimeisiksi jääneet lahjarahat, mutta niistä ostoksista taidan tehdä oman pikku postauksensa, oli nimittäin niin söpöt ostokset ja niihin liittyi niin paljon tunteita.
Ostolakko on kyllä jättänyt jonkunlaisen kestävän jäljen mun kulutustottumuksiin, ehkä vähän hassusti se on näkynyt enemmän sen vuoden jälkeen kuin mitä silloin ostolakkovuonna, mutta sieltä se sysäys on kuitenkin tullut.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti