keskiviikko 4. tammikuuta 2023

 Mikä viime vuonna aloitti alamäen


Viime vuonna näihin aikoihin olin huolimatta vakaista päätöksistäni olla ostamatta jo ostamassa jotain. 

En tosin mitenkään erityisen huikentelevaisesti tai huvin vuoksi ja turhaan.

 Meidän telkkari ja dvd-soitin ovat molemmat yli kymmenen vuotta vanhoja ja toimivat hyvin edelleen, mutta kaukosäätimet olivat pätkineet ja osa näppäimistä ei enää toiminut. Kun sitten yksi kaukosäätimistä hajosi, varmaan joulun ohjelmamaratonin näppäilyistä kuormittuneena, päädyttiin heti vuoden alkuun ostamaan yleiskaukosäädin. 

Sinällään ostos tuli oikeasti tarpeeseen ja on vuoden aikana ollut ahkerassa käytössä ja lisäksi selkeyttänyt olohuoneen ilmettä, kun erilliset kaukosäätimet vaihtuivat tuohon yhteen. Ostosta olisi voinut jopa pitää pakollisena, mutta kohdallani se oli kyllä jonkunlainen sysäys siihen, että yhtäkkiä huomasin että tarvitaan sitä ja tätä ja tuota ja ostamattomuus olikin sitten ohitettu "hetkeksi" moneen kertaan.

Tänä vuonna ei onneksi vielä ole vastaavaa "pakollista" ostosta tullut. Uuni kyllä uudenvuoden aikana temppuili, mutta sen sai onneksi puhdistamalla ja virta pois ja päälle- metodilla taas kuntoon, ainakin tällä kertaa. Ihan niin extreme en ostolakossani ole, että jättäisin uuden ostamatta jos pesukone tai uuni hajoaisi, mutta kuten tuosta meidän viihde-elektroniikasta voi päätellä, koneita ei meillä vaihdella huvin vuoksi tai uuden mallin perässä. Joten uskallan toivoa, että koneet ei hajoile, eikä niiden vuoksi tarvitse ostoksia tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti