perjantai 23. kesäkuuta 2023

Tämän minimalistin juhlat- Juhannus

Free Lilac Flower Basket photo and picture
kuva:pixabay/RitaE   

                                              

Juhliminen ja erilaiset juhlapyhät vuoden mittaan vaikuttavat olevan monelle ihania ja odotettuja, erilaisia perinteitä, valmisteluja ja tapoja täynnä. Osa matkustaa aina juhannukseksi mökille, osalla on sukujuhannuksia tai vakkarifestarit ja kaupunkien keskustat tuntuvat olevan tyhjempiä kuin koskaan muulloin.

Itse en oikein näihin kuvioihin sovi ja koko aikuisiän olen enemmän tai vähemmän viettänyt omat juhlapyhäni minimalistisesti. Tai laiskasti, kumpi nyt sitten onkaan kuvaavampi ilmaisu.

En nauti erilaisista, itsestäni hyvin helposti pakotetuilta tuntuvista perinteistä, en isoista juhlista enkä ihmisjoukoista. Aikanaan minusta oli ihanaa, kun juhannuksena kaupunki tuntui tyhjentyvän ja saattoi kävellä pitkin kaupungin tyhjiä katuja ja nauttia kesäillan hiljaisuudesta. Nyt emme asu enää keskustan tuntumassa ja mielummin kävelen metsäpoluilla tai pellon reunaa, mutta sama pohjavire tässä mun juhannuksenviettotavassa on, sellainen ihana kiirettömyys, jota ei aina arkena tavoita, mutta joka ei sinällään muuten eroa arjesta.

 En halua pakata matkalaukkuja, istua autossa pitkiä matkoja, seurustella puolituttujen kanssa tai olla itikoiden syötävänä pihajuhlissa. Enkä siis tarkoita mitenkään väheksyä näitä muiden kohdalla, tiedän usean ystäväni nauttivan reissaamisesta hurjasti ja joillekin ne sukukokoontumiset ovat se ainoa oikea tapa juhlia yöttömän yön juhlaa. Itse vaan koen, että haluan periaatteessa aina, mutta varsinkin juhlapyhinä rauhoittaa elämääni, minimoida kaiken ylimääräisen pois ja nauttia ihan vaan olemisesta, luonnosta ja mukavasta tekemisestä perheen kanssa. Eli tavallaan tehdä juhlimisesta samalla lailla minimalistista kuin muustakin elämästäni, tärkeimmät asiat isossa roolissa, rennolla meiningillä ja mukavasti.

Tänä juhannuksena lisänä rentoudessa on ollut piharakennuksen viimeistely-raivaaminen, vihdoin siellä alkaa olla kaikki ojennuksessa, eli iso määrä turhaa tavaraa on saatu raivattua pois ja pinnat siivottua ja nyt sitten on viittä vaille valmista siihen, että siellä voi istahtaa mukavasti iloisenväriseen nojatuoliin, hipsutella varpailla ruohomattoa ja katsella pienestä ikkunasta ulos pihalle ja nauttia kesäisestä ulkofiiliksestä vaikka olisikin sateista (niinkuin tänään on ollut) tai aurinko paahtaisi kuumasti. 

Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta, miten sitten tätä keskikesän juhlaa vietätkin!💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti