lauantai 9. joulukuuta 2023

Ostolakko: mikä oli (vähän) helpompaa

Free turtle tortoise nature vector
kuva:pixabay/OpenClipart-Vectors


 Mikä sitten ostolakossa oli edes vähän helpompaa, ei helppoa tai vaivatonta, mutta ikäänkuin sieltä vaikean tai mahdottoman ja tosi helpon väliltä.

Tämä kategoria ehkä kattaa ison osan ostolakosta. Moni asia tuntui välillä jotenkin vaikealta tai hankalalta ja ensimmäinen ja helppo ratkaisu moneen juttuun olisi ainakin ensi ajatuksena ollut ostaminen. Oli kuitenkin monen monta tilannetta, jossa sen ihan ensimmäisen, melkein reaktionomaisen nettikaupan avaamisen ja "ostan tuon niin se ratkaisee käytännön tilanteen x"-ajatuksen jälkeen pienellä miettimisellä löytyikin ratkaisu joko ihan valmiina olevista asioista tai sitten tajusi, että asian voi tehdä toisin ja säästyy ostamiselta. Tällaisella keskiluokkaisella työssäkäyvällä ihmisellä kun on minimalismista huolimatta kuitenkin tosi hyvin tavalliseen perusarkeen tarvittavia asioita ja tavaroita kotonaan jo valmiiksi. 

Tässä ehkä suurin haaste oli osata ajatella laatikon tai omien piintyneiden tottumustensa ulkopuolelta. Esimerkkinä vaatteiden kuivaus ja tuuletus ulkona. Mulla oli terassilla (rumat ja tiellä olevat) narut, joihin mahtui suhteellisen vähän pyykkiä ja ehdin jo miettiä vaikka mitä telinettä ja hienompaa narukuivaussyteemiä sun muuta, kunnes tajusin, että valmiina mattojen tuuletusta varten oleva tanko terassin reunassa ajaa hyvin asiansa myös pyykin kuivatuksen ja tuulettamisen suhteen, kun vaan laitan pyykit henkareihin. Systeemi on osoittautunut käytännössä paljon toimivammaksi kuin mikään narukuivatus ja on paljon siistimmän näköinen sekä itselle että naapureille päin.

Samoin olin haaveillut ulkovajan sisustamisesta tietynlaiseksi ja se olisi vaatinut maalia ja muutamia huonekalujakin, mutta omista tavaroista löytyi sitten sopivat, omalla tavallaan ehkä suunnittelemaani hienommatkin kalusteet ja koristeet, joiden avulla saatiin tosi ihana ja viihtyisä kesäolohuone. Tässä ostolakolla oli oikeasti merkitystä, ilman ostolakkoa olisin varmaan päätynyt ostamaan tuonne enemmänkin uusia juttuja, mutta ostolakko sai ajattelemaan asiaa toisin. Aikaa meni ehkä enemmän, kun kääntelin ja pyörittelin mielessäni pidempään miten tila vanhoilla kalusteilla toimisi niin, että olisi viihtyisä, mutta lopputulos todellakin palkitsi.

Omat vaatteet aiheuttivat haastetta hajoilemalla, mutta kotikamppeiden suhteen korjaaminen oli lopulta monen vaatteen kohdalla ihan toimiva vaihtoehto. Joitakin resuisimpia vaatekappaleita laitoin pois ja yritän tulla nyt toimeen vähemmällä, vaikka lähtötilannekin oli melko niukka. Aina jotain on kuitenkin löytynyt kotona päälle ja vaikka sukkien paikkaaminen onkin homma, joka tuntuu ennen aloittamista todella vaivalloiselta ja tylsältä, on mukavaa kun sen saa tehtyä ja sukat saa jatkoaikaa. Mikään vuosikausia jatkuva ostolakko ei mun rajallisilla vaatemäärillä toimisi, mutta vuoden kyllä pärjää, varmaan pärjäisi muutamankin vuoden.

Nämä kaikki tähän ei-niin-helppoa-kategoriaan kuuluvat asiat olivat ehkä ostolakon opettavaisimpia ja omia ostotapoja eniten ravistelleita juttuja, asioita joita arjen kiireessä tulee ostettua helposti ja miettimättä, mutta joita ei sitten loppupeleissä välttämättä tarvitse. Luulen ja toivon, että juuri nämä asiat ovat se osa ostolakkoa, joka jättää pysyvän muutoksen kulutustottumuksiin ja ostotapoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti